24. tammikuuta 2016

Nostalgiaa

Voitteko käsittää, mulla oli valmennus viime viikon keskiviikkona! Sitä riemua! Mulla oli jopa vatsalihakset kipeänä seuraavana päivänä. Ja sitten tulinkin kipeäksi ja hyvä treeniputken alku katkesi heti alkuunsa.

Eeva on tuntenut Arbaleesian siitä lähtien kun se on Suomeen Wiknerille tullut. Oli jotenkin huvittavaa aloittaa tunti pohdiskelemalla sitä, että Arbaleesian kaula näytti paljon pidemmältä kuin mitä hän muisti :D Samoin muisteltiin, että eikö se ollut joskus paljon vauhdikkaampi.. Joo olihan se.
Itse tunti aloitettiin sillä, että näytin miten verkkaan Arbaleesian. Arbaleesiahan on yllättävän notkea ja vetreä ikäisekseen, ei sillä oikeastaan koskaan ole mitään alkujäykkyttä. Verryttelyyn kuitenkin kaivattiin tasaisuutta varsinkin muotoon. Arbaleesia herkästi tempoa hidastaessa ikään kuin 'herää' päänsä kanssa ja nostaa sitä, ongelma jonka olen tiedostanut jo jonkin aikaa. Nyt piti keskittyä siihen, että pidän tasaisen ja vakaan käden, ja korjaan heti jos se meinaa muuttaa muotoaan.

Saatiin niin paljon eväitä tulevaisuuteen, että en nyt ihan tiedä miten saan kaiken mahtumaan tänne. Tasaisuutta tosiaan kaivattiin ihan perustyöskentelyynkin. Laukassa muoto on tasainen ja hyvä, mutta ravissa se vaihtelee ihan liikaa, varsinkin kootessa. Peräänanto säilyy, mutta muoto muuttuu todella avoimeksi. Tätä lähdettiin korjaamaan pyytämällä ensinnäkin vähän matalempaa ja etenkin pyöreämpää muotoa. Tuosta pyöreydestä sainkin muistutuksia läpi tunnin.
Toinen suurempi juttu oli ylipäätään aktiivisuus. Eeva halusi sekä raviin että laukkaan lisää energiaa ja pyöreyttä. Nyt ikään kuin himmaillaan koko ajan sellaista puoliksi koottua askellajia joka ei ihan kulje selän läpi, kun harjoitusaskellajien tulisi edetä aktiivisesti (mutta ei nopeatahtisesti). Loppuun saatiin todella kivalta tuntuvaa ravia kun Arbaleesia oikeasti alkoi käyttää selkäänsä ja kannattelemaan itseään vatsalihaksilla. Kyllä muuten tuntui mullakin vatsalihaksissa...

Treenattiin paljon ympyrällä sisäpohkeen läpi saamista, sillä mainitsin että sen kanssa on viime aikoina ollut vähän ongelmia. Tähän todella tehokas vinkki on ympyrällä takaosan väistättäminen ulos. Ympyrällä haluttiin myös asetus selvemmin läpi molempiin suuntiin, nyt se asettuu, mutta ei rehellisesti ensimmäisestä nikamasta lähtien. Tässä piti muistaa niin monta asiaa, että pää meinas räjähtää!
Sitten niitä pikkujuttuja.
  1. Etenkin vasenta (ulko)kylkeä haluttiin suoremmaksi. Oikealla kierroksella siis asetus ulos (vasemmalle) ja sulunomaisesti vasenta takajalkaa rungon alle. Tässä huomas tosi ison eron, sillä Arbaleesian ravi oli aina sata kertaa parempaa niissä kohdin missä tein noin. 
  2. Keskiravia enemmän ylös (ajan kanssa) ja muodon täytyisi pysyä samana läpi lävistäjän.
  3. Laukka on ympyrällä hyvää, mutta suoralla uralla mun täytyy ajatella että menisin edelleen sitä ympyrää. Oli kyllä muuten niin suuri ero kun ajattelin joka sekunti kääntäväni edelleen sitä samaa ympyrää ja toimin ikään kuin samalla tavalla kuin ympyrällä. Hevonen kulki suorempana, laukkasi aktiivisesti ja ylipäätään paketti pysyi paremmin kasassa. Eli suoralla uralla laukatessa vähän avomainen ajatus.
  4. Kantapäät alas...
Eli tulevaisuutta varten ne suurimmat asiat mihin pureudutaan nyt:
  1. Pyöreämpi muoto – tasaisuutta etupäähän
  2. Raviin ponnua ja aktiivisuutta enemmän, tahti ei muutu mutta hevonen ravaa paremmin selän läpi. Laukassa sama juttu. Ei himmailla vaan mennään sitä harjoitusaskellajia.
  3. Sisäpohje läpi, helppoa väistättämällä takaosaa ymyprällä ulos. Tahti ei saa muuttua.
  4. Asetus molempiin suuntiin läpi – ulko-ohjan tukea ja ulkopohkeen kääntävää vaikutusta unohtamatta.

18. tammikuuta 2016

Hankihankohanhi osa. 2

Tällä kertaa ei hanhikuvia, vaan hankikuvia. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, veti Arbaleesia vähän kierroksia kun rajoittava ja painava enkkuviltti otettiin pois. Äitikin siinä kuvatessa kauhisteli, että mennään hirveetä vauhtia. Mä nauroin että eihän tää ole edes puolia siitä mitä se hiittisuoralla vetää :D
Mä nauroin yllä- ja allaoleville kuville oikeasti niin pitkään. Arbaleesian ilme on kuin se olisi nähnyt taivaanportit tai jotain. 
On se muuten tyhmää olla kipeä aina silloin kun olisi paljon kivoja mahdollisuuksia. Tällä viikolla olisi ollut Maschan valmennus tallilla, puomitunti ja kavalettitunti.. Suurin haaveni tällä hetkellä on päästä ottamaan muitakin askelia kuin niitä mitä jääkaapin ja sängyn välillä tulee otettua. Onneksi Mascha tulee parin viikon päästä käsittääkseni uudestaan, enköhän silloin ole jo terve *kopkopkop*.

Hankihankohanhi osa. 1

Tulee aina välillä mietittyä mitä kaikkea sitä uhraakaan bloggauksen eteen, ja nyt voisin lisätä listaan terveyteni. Sunnuntaiaamuna lähdin tallille koska 1) pellolla voi nyt ratsastaa 2) HANKIKUVIA! Viis siitä että mulla on aivan järkyttävä flunssa ja niin paha yskä että hyvä kun puhutuksi saa, saatika nukutuksi yöllä.
Oli kuitenkin sen arvoista, sillä ulkona oli kuvia varten sopivan puolipilvinen sää, pakkastakaan ei ollut kuin -10 ja tosiaan jee hankiratsastusta! En edes ala luetteloimaan hankitreenin mahdollisuuksia, eiköhän joka ikinen tiedä kuinka hyödyllistä ja hauskaa se on. Jos pääsisin eroon tästä flunssasta, ratsastaisin nyt varmaan joka päivä pellolla :D
Yritän tässä niistämisen ja yskimisen lomassa kirjoittaa jotain järkevää tekstiäkin, mutta ei tästä oikein mitään tule joten enköhän anna kuvien puhua puolestaan. Kuvia jäi muuten viimeisenkin karsinnan jälkeen 50, ja ne kaikki ovat niin kivoja joten ajattelin julkaista vielä toisen postauksen niistä. Tää on nyt vol 1 - rauhallinen edition. Enkkuviltin pois otettuani rouva lähti sitten kirmailemaan hullun kiilto silmissään ympäri peltoa.
Jokainen enkkuviltin omistava taitaa tietää tämän taistelun..?

15. tammikuuta 2016

Oodi maailman iloisimmalle labradorille

Kun ulkona on niin paha lumimyrsky että yli puolet junista on peruttu, niin miksi ei takkatulen ja kaakaon sijasta mennä ulos kuvaamaan ilman sen kummempia talvivarusteita? Nyt sitten ihmettelen miksi olen kipeä..


Meidän koira Nalle, kohta kakstoista wee, on edelleen tismalleen samanlainen kuin se oli ihan pikkuriikkisenä pentuna. Se rakastaa edelleenkin lunta yli kaiken (sehän on vaan niiku vähän kiinteämpää vettä!), se rakastaa riehumista yli kaiken ja etenkin kun tuohon comboon lisätään vielä ah se maailman paras traktorinrengas.

Muistan kuinka alun perin meille piti tulla se punaisella kynsilakalla merkitty pentu, mutta pentuja katsomaan mennessä kaikkien muiden nukkuessa tämä sinisellä merkattu yksilö veti yksinään rallia ympärinsä jättimäisillä tassuillaan. Loppu onkin sitten niin sanotusti historiaa.

Nalle on aina ollut vähän sellainen outolintu. Se ei pentuna koskaan nakertanut huonekaluja tai kenkiä, mutta kännykät ja ruuvimeisselit kyllä maistui. Outojen mieltymyksien lisäksi se on myös melko viisas, onneksi ei sentään niin viisas että se ovia osaisi avata kuten saman tien toinen labbis. Suurimpana saavutuksenaan se pienenä tomerana pentuna meni pentuaitauksen eteen selälleen ja etutassuillaan nosti aitaa ylös, samalla liuttaen itsensä siitä aidan ali. Voi vitsit sitä pennun riemua kun vapaus koitti. Sitten aamulla torutessa se juoksi sohvan alle piiloon mököttämään. Nytemmin en voi edes käsittää miten se on joskus mahtunut meidän sohvan alle?!

Nalle on vaan niin suuri yksilö luonteeltaan, vaikka se onkin pieni labradoriksi. Se innostuu edelleenkin niin paljon kun tulee vieraita ettei se koskaan tiedä miten päin olla, samoin joka ikinen kerta ulkovaatteita pukiessa alkaa hirveä häslääminen PÄÄSENKS MÄKI ULOS JEEJEEBILEET. Sen henkinen ikä ei ole kyllä kehittynyt pennusta yhtään eteenpäin :D Jos jotain vanhaa tässä koirassa on, on se sen selektiivinen kuulo. Kuono tuhisten metsässsä tarpoessaan saa huutaa ainakin kolkytä kertaa, ennen kuin rouva kokee tarpeelliseksi kuunnella ja tulla luokse.

Nalle on kuulunut yli puolet mun elämästä jokapäiväiseen arkeeni. En voisi kuvitella tulevani kotiin tyhjään ovenaukkoon, jossa ei olisi tätä tiettyä ruskeaa ylivilkasta labradorinnoutajaa pomppimassa ja nuuhkimassa päivän hajuja. On se vaan maailman paras <3

12. tammikuuta 2016

Sökan efter identitet och inspiration

Pakkasten vuoksi mekin olemme viettäneet viikon lomaa. Tai no, me ollaan kyllä loimailtu jo kuukauden päivät. En edes muista millon viimeksi olen ollut valmennuksessa!! Minun piti itseasiassa mennä viime viikolla valmennukseen, mutta se peruuntui pakkasten takia.

Eftersom det har varit så kallt att man kan inte gå ut som något annat än en michelingubbe, har vi haft det lite lättare med Arbaleesia en stund. Eller, om jag nu är riktigt ärlig så har vi haft det lättare redan en månad. Jag skulle faktiskt ha haft en ridlektion förra veckan, men den blev inställd pga kölden.
Arbaleesia on viime aikoina ollut niin menossa eteenpäin, että päätin eilen mennä koko tunnin niin hitaasti kuin mahdollista. Ihan sellaista supermummoravia, keskittyen siihen että hidastan vatsalihaksilla, en ohjalla. Tässä onnistuttiin lopulta todella hyvin. Laukka oli vähän eri juttu... Arbaleesialla alkoi selkeästi keittää tollainen himmailu ja laukassa minun piti pari kertaa vetää ihan törkeästi pysähdys-peruutus. Parin toiston jälkeen Arbaleesia onneksi ymmärsi homman nimen ja suostui kuuntelemaan pidätteitäni.

Arbaleesia har under sista tidena haft lite för mycket fart, så i går bestämmde jag att vi far hela timmen så långsamt som möjligt. Tanken på de att jag bromsar med magmusklerna inte händerna. Till slut gick gumman riktigt fint och tog varje steg med omsorg. Galoppen var sen en annan sak.. Arbaleesia tyckte att det hade blivit tillräckligt med smygande och jag måste några gånger stanna-backa henne helt skamlöst. Efter några repetitioner hiffade hon vad det handlade om och saktade ner.
Arbaleesian ongelma laukassa on selkeästi laukan tahti. Nyt kun ollaan otettu rennosti niin pitkän aikaa, ei se oikein tahdo muistaa miten sitä laukkaa koottiinkaan. Laukkaa hidastaessa/kootessa katoaa tahti helposti ihan kokonaan, ja sain aika pitkään laskea 1, 2, 3 muistuttaakseni meitä molempia siitä tahdista. Omat flegmaattiset ja hitaat jalkani eivät varmasti auta asiaa yhtään.

Problemet med galloppen är dens takt. Vi har haft det så lätt så långe, att hon tycks inte komma ihåg mera hur man samlar galoppen. När man samlar den så blir takten lätt helt obefintlig. Det hjälper som tur med att räkna 1, 2, 3 med det skulle också hjälpa om mina ben inte skulle vara så flegmatiska och långsamma! 
En nyt oikein ole tämän valmennusloman fani, joten varasinpa sitten valmennuksen ylihuomiseksi. Tarvitsen inspiraatiota treenaamiseen, sillä omat ideani alkavat nyt olemaan aika loppu. Tarpeeksi kauan kun ratsastaa omin päin alkaa sitä sokeutumaan niille omille virheille, vaikka kuinka yrittää keskittyä niihin. Tämä taas estää kehitystä ja antaa vaikutelman paikoilleen pysähtyneisyydestä. Tarvitsen todellakin apua nyt noiden jalkojeni kanssa, olen ihan puupökkelo siellä selässä! :D

Jag gillar nog inte den här ridlektionspausen, eftersom man blir blind till sina egna fel efter en stund, helt samma hur mycket man skulle försöka uppmärksamma dem. Det här igen hindrar framgång och ger ett uttryck av att man bara står stilla. Jag behöver faktiskt hjälp med mina ben, dom är ju som stål! Som tur har jag bokat en ridlektion till övermorgon, så då får jag igen inspiration och nya ideer.