30. maaliskuuta 2016

Perhepotretti

Taidan olla niitä harvoja yksilöitä jotka nauttii siivomisesta? Siivosin nimittäin koko pääsiäisen. Siinä samalla tuli vielä käytyä joka päivä tallilla, sekä salilla.

Pääsiäisen talleilut eivät ole olleet ihan siitä normaalimmasta päästä. Otin nimittäin meidän koiran mukaan viikonloppuna. Mua harmittaa vähän, ettei sitä pienenä totutettu tallielämään. Sen ainoita kokemuksia taitaa olla se, kun se pentuna yritti kerran haistella Arbaleesiaa, mutta onnistuikin tökkäämään kuononsa välissä olleeseen sähkölankaan. Ei ehkä se kaikista positiivisin kokemus.
Onneksi tuo viisas mummo ei hevosia pelkää, se vaan on silleen yleisesti hysteerinen. En vaan voi käsittää miten kohta 12-vuotias koira voi olla melkeinpä energisempi kuin pentuna. Olen kuullut että vanhemmiten koirat muka rauhoittuisi, mutta tuo pomppii edelleenkin ihan hysteerisenä ympärinsä ja innostuu ihan kaikesta. Paitsi suihkusta. Luulisi, että uimista rakastava labradori tykkäisi kylpemisestä mutta ei.

Lauantaina oli tosiaan ihka ensimmäisten perhekuvien aika! Molemmat otukset ovat olleet meillä 11 vuotta, ja vasta nyt sain idean tästä? Ajatuksena oli kuvata mun pankkikorttiin uusi kuva, mutta ajattelin ottaa session vielä uusiksi sitten kun puissa on vähän vehreyttä. Mun mielestä näistä kuvista tuli kuitenkin todella kivoja, ja niistä heijastuu hyvin sen päivän tunteet ja fiilikset. Haluisin melkeinpä käyttää jotain kuvista bannerikseni, mutta mietin onko se outoa jos Nalle on bannerissani, kun se ei blogissa kamalasti esiinny?
Arbaleesia oli koko ajan todella kiinnostunut Nallesta, mutta dogia kiinnosti ihan muut asiat. Samoin sunnuntain maastossa Arbaleesia käveli suunilleen turpa koirassa kiinni, mutta Nalle vaan sinkoili sinne tänne hajujen perässä. Kyllä niistä vielä bestikset tehdään :P
Oltiin kyllä koiran kanssa molemmat niin loppu päivän päätteeksi. On yllättävän stressaavaa katsoa koko ajan yli-innokkaan labradorin perään. Itse labradori taas oli sen verran väsynyt, että pystyin illalla silittämään sitä ilman että se edes jaksoi herätä uniltaan.
Selvisin muuten tiistaina magneettikuvauksesta hengissä! Kokemus oli todella positiivinen, ja oikeastaan tykkäsin siitä putkesta ja sen äänistä. Varjoaineen laitto oli sitten astetta kamalampaa, ja olen ylpeä että vain meinasin pyörtyä. Nyt tiedetään Arbaleesian kanssa molemmat miltä tuntuu kun niveleen pistetään piikki, hyh.

27. maaliskuuta 2016

Ohjasajoa pitkästä aikaa

Viikonlopun Nelen tuntien jälkeen oli maanantaina tarkoitus pitää rennompi päivä. Ei se lopulta niin kovin rentoa ollut, mutta ainakin erilaista. Suht rankan viikonlopun jälkeen ajattelin, että ohjasajohan olisi kivaa vaihtelua Arbaleesialle.

Olen joskus kauan aikaa sitten yrittänyt ohjasajaa Arbaleesiaa, mutta ei siitä koskaan ole mitään tullut sopivien varusteiden puuttuessa. Ohjasajo on aina kiinnostanut minua, mutta yhdellä liinalla ja juoksutusvyöllä mistä puuttuu ne pystyvässä olevat renkaat, on se aina ollut kovin hankalaa. Mehän yritetään välttää juoksutusta Arbaleesian kanssa (viimeksi varmaan monta vuotta sitten juoksutettu liinassa), koska Arbaleesian etupainoinen lönkyttely ei tee muuta kuin haittaa. Irtojuoksutusta harrastetaan varsinkin kesällä enemmän, mutta yleensä sekin menee siihen että juoksen Arbaleesian perässä raipan kanssa.
Ohjasajossa on se hyvä puoli, että voi käytännössä ratsastaa hevosella olematta selässä. Esimerkiksi piaffe opetetaan hevoselle usein ohjasajaen. Heh, jos sitä taitoa siis on. Meidän ohjasajo on lähinnä siirtymisiä ja erilaisia teitä. Pitäisi joskus päästä Hockuksen tunnille ohjasajamaan, jotta oppisi vähän muutakin.
Varsinkin nyt ensimmäinen "oikea" ohjasajokerta oli alussa aikamoista räpeltämistä takajalat tallissa. Parin minuutin jälkeen molemmat alettiin saamaan ideasta kiinni, ja lopulta Arbaleesia menikin aika kivasti. Saatiin jopa täysin puhdas laukanvaihto tehtyä!
Tosiaan, nämä ohjasajovermeet ovat Wahlsténistä yhteistyön tiimoilta saatuja. Yhden käyttökerran perusteella voin sanoa, että ne ajavat täysin asiansa. Olen tottunut ohjasajamaan vähän sellaisilla sinnepäin-vermeillä, joten nämä olivat todellakin luksusta. Ainoa negatiivinen asia mitä keksin, on että itse vyössä on yhdessä kulmassa pieni ompeluvirhe, mutta ei se käyttöä haittaa. Ohjat vaikuttavat myös hyviltä (ja tarpeeksi pitkiltä!), ehkä alkupään naruosio saisi olla hitusen pidempi. Kaiken kaikkiaan olen iloinen että otin nuo, enkä satulahuopaa (niitä meillä on ihan liikaa) :D Vielä kun silatyynyn saisi hankittua.
Mulla on muuten tällä hetkellä vähän huono tilanne kameroiden kanssa. Ykkösjärkkäri on tällä hetkellä pari viikkoa Ruotsissa, ja vaikka kotona onkin kaksi muuta, on akut ja laturit myös siellä Ruotsissa... Hain sitten kaverini EOS1100D, ja no yllättävän hyvin se pärjäsi hyvällä putkella, mutta ei se kyllä tuota amattikäyttöön tarkoitettua Sonyn a77 korvaa.

23. maaliskuuta 2016

Nele Scheelen 2

Nele oli taas viikonlopun yli tallillamme valmentamassa ja ratsuttamassa. Arbaleesian hän ratsasti perjantaina sekä lauantaina, ja sunnuntaina kiipesin itse selkään. Olin ahkera ja piirsin oikein kuvitusta tähän postaukseen, koska ajattelin, että ehkä joku muukin hyötyy näistä hyvistä tehtävistä. Varsinkin jos on ongelmia laukanvaihtojen kanssa.

Mehän ei olla treenattu niitä laukanvaihtoja vähään aikaan, sillä otin itse niistä liikaa stressiä. Se on todettu nyt, että Arbaleesia osaa vaihtaa, ja se riittää tällä hetkellä. Perjantaina Nele ratsasti ihan sileällä ja lauantaina hän meni Arbaleesialla puomeja sekä vaihtoja. Arbaleesia oli ehkä hieman hankala verrattuna viime kertaan, eikä muutamaan otteeseen halunnut vaihtaa ollenkaan. Muutenkin heppa näytti vähän hankalemmalta ratsastaa. Nele kuitenkin sai ratsastettua hevosen sen verran hyvin läpi, että lopulta kaikki sujui kuten piti.

Sunnuntaina oli siis mun vuoro. Lähdin tunnille ilman mitään odotuksia, koska viime kerta ei tosiaankaan mennyt hyvin. Nyt jälkeenpäin on hauska huomata, kuinka ihan jo tunnin alusta rakennettiin sitä pohjaa lopussa tehtäville laukanvaihdoille. Kaikki tehtävät olivat sellaisia, missä piti ratsastaa voimakkaasti pohkeella, ja saada niitä takajalkoja hallintaan.

Se mitä sain läpi tunnin kuulla oli more leg, soft hand. Arbaleesia oli vähän menevällä päällä, enkä saanut sitä oikein pysymään kasassa. Se oli epätasainen edestä ja vähän vauhdikas, joten käsi jäi helposti pitämään vastaan. Se mitä minun pitäisi tuossa tilaneessa tehdä, on ratsastaa reilusti jalalla eteenpäin, poispäin siitä huonosta tilanteesta. Kuinka tylsää tämä harrastus olisikaan jos ei olisi mitään kehitettävää.
Ensimmäinen tehtävä. Yksinkertainen, mutta yllättävän hankalaa saada hevonen pysymään keskellä kaarevia puomeja. Varsinkin kun vasen pohkeeni on niin flegmaattinen.

Ensimmäisen tehtävän jälkeen vaihdettiin suunta ja tehtiin aina ensin voltti kaarevien puomien ympäri, ja voltin jälkeen puomien yli. Toi oli todella kompakti tehtävä, ja siinä sai todellakin kääntää pohkeella, koska voltin jälkeen kännös puomeille oli todella tiukka. Samaa tehtävää tehtiin myös laukassa, ja siinä me saatiin tulla aika monta kertaa nuo kaarevat ennen kuin sain jatkaa suoraan. Arbaleesia kun ei ole meedio, niin eihän se oikein kääntynyt mun olemattomista pohjeavuista. Tätä tehtävää myös kehitettiin lopulta niin, että suorien puomien jälkeen tehtiin pysähdys.
Toinen tehtävä. Tässä saa olla tarkkana, että hevonen oikeasti kääntyy pohkeesta, eikä vaan sisäohjasta. Jos kääntää ohjalla, karkaa hevosen ulkokylki ihan kokonaan ja hevonen ei pysy linjalla puomien yli.
Laukassa tehtiin alkuun siirtymisiä. Eli kenttäistunnassa reeeeilusti eteen, ja siitä sitten takaisin. Meinasi itku tulla kun siirtymisessä takaisin meni kentällinen, tai sitten vaihtoehtoisesti en käyttänyt tarpeeksi jalkaa ja Arbaleesia oli sitä mieltä että pyysin siltä ravia.

Kun oltiin saatu laukka hallintaan ja mun pohkeet edes jotenkin eloon, siirryttiin vaihtoihin. En oikeastaan stressanut niitä sen kummemmin, koska Nele ei antanut mulle aikaa sellaiseen :D
Kolmas tehtävä. Käännös kaarevilta puomeilta kohti kulmaa oli yllättävän jyrkkä ja tähden kohdalla tehtävä laukanvaihto sujui itseasiassa joka kerta hyvin. Hyvä tehtävä meille, koska tuossa ei anneta hevoselle muuta mahdollisuutta kuin laukata päin seinää tai vaihtaa.
Yllä olevassa tehtävässä ollaan saatu puomeilla laukka hyväksi ja kaarteessa mun pohje aktiiviseksi, joten kaikki edellytykset hyvään vaihtoon täyttyy. Kuten kuvatekstissä mainitsin, on tuo tehtävä todella hyvä meille. Ongelmana vaihtojen kanssa on ollut se, että Arbaleesian mielestä vastalaukka on paljon helpompi vaihtoehto. Tuossa tehtävässä se ei enään olekaan se helpompi vaihtoehto.

Viimeinen tehtävä oli sitten se tulikoe. Ei mitään puomeja auttamassa laukkaa tai muistuttamassa minua pohkeen tärkeydestä. Tehtiin alkuun niin, että tähden kohdalla pysähdyttiin, ja sitten kun siinä piti tehdä vaihto, piti minun ajatella vähän sitä pysähdystä. Samalla tavalla puolipidäte, tiivis istunta ja pohkeet kiinni.
Viimeinen tehtävä. Onnistui yllättävän hyvin, ja Arbaleesia taisikin vaihtaa joka kerta puhtaasti. Tosin eihän ne vielä hirveän oikeaoppisia ole, ja yleensä takaosa tulee ihan minismaalisesti myöhässä. Vaihto ei siis ehkä lähde ihan puhtaasti takaa, mutta onhan tämäkin jo edistystä että saan sen edes vaihtamaan ilman puolen kierroksen ristilaukkaa!
Nele tulee toukokuussa uudestaan, ja siihen olen asettanut tavoitteeksi kolme asiaa:
1. Vasen pohje yhtä nopeaksi kuin oikea. Tai no, ylipäätään molemmat pohkeet aktiivisemmiksi.
2. Pysähtyessä laukasta jalat pysyy paikoillaan, ei valu eteen "tuoli-istuntaan". Eli jalat paremmin kontrolliin.
3. Laukan säätely paremmin hallintaan ja laukanvaihdot siihen malliin, että kehdataan väittää edistyneemme.

20. maaliskuuta 2016

Bloggaajien kokoontumisajot Lahdessa

Kuvitelkaa, kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa (ainakin niin luulen) Lahdessa, kaukana kehäkolmosen sisäpuolisesta "sivistyksestä". Maakuntamatkailua parhaimmillaan, nimittäin heppakamojen perässä.

Kyseessä oli siis jo kolmannen kerran Siirin järkkäämä bloggaajien vierailu Veljekset Wahlsténille. Itse olin ensimmäistä kertaa Wahlsténillä ylipäätään, joten kaikki informaatio oli siis täysin uutta. Eniten järkytyin siitä, että heidän liikevaihtonsa on 6 milj.€ vuodessa! Jotenkin kuvittelin yrityksen olevan paljon pienempi. Kahden vuoden päästä yritys täyttää vieläpä 100 vuotta.

Vähän on kieltämättä tynnyrissä elänyt olo, koska ensinnäkin yhdistin Wahlsténin todella vahvasti ravikamoihin, mutta liikehän on täynnä myös ratsukamaa. Samoin kuvittelin Horse Comfortin olevan joku ulkomailta tuleva merkki, mutta se tuleekin Wahlsténiltä. En tosin tainnut olla ainoa, joka ei tuota tiennyt. W-profile olikin itselleni ehkä se ainoa tuttu asia Wahlsténiltä.
Kuultiin siinä sitten aluksi jonkin verran heidän liikkestä ja sen historiasta, jonka jälkeen siirryttiin tutkailemaan tuotantotiloja. Osaan kyllä arvostaa tuota käsintyötä, ei vaikuta nimittäin ihan helpolta hommalta. Käynnin varsinaisena teemana oli kuitenkin ruokinta, ja siinä samalla kun syötiin analysoitiin hevostemme ruokintaa ja saatiin neuvoja tietynlaisiin ongelmiin. En kuitenkaan aio kirjottaa tylsistymiseen asti siitä, kuinka Arbaleesia syö tätä tämän vuoksi ja jotain toista toisen syyn vuoksi. Siitä voisin tosin tehdä joskus ihan oman postauksen.

Rakastan Lami-cellin huopia yli kaiken, niissä on tosi hienoja designejä, mutta valitettavasti ne ei sovi meidän satuloihin muodoltaan. Se on todella harmi, koska ne vaikuttaa oikeasti todella hyvälaatuisilta, sopivan jämäkiltä ja hei se ulkonäkö! Värejäkin on mistä valita.
Lami-Cell tekee kuitenkin myös paljon muuta kuin huopia. Löytyy suojia, kypäriä, vaatteita, kenkiä, suitsia ja ties mitä. Periaatteessa saisit kaikki ratsastustavarat ostettua Lami-Celliltä. Merkin suurin vahvuus on monipuolisuuden lisäksi se, kuinka kaiken saa värikoordinoitua. Suojat/pintelit, huopa, korvahuppu ja ratsastajan kamat saa kaikki sävysävyyn! Varsinkin meille koulutuuppareille on värikoordinaatio tärkeä asia. Eihän sitä nyt voi olla vaalenpunaisia pinteleitä pinkin huovan kanssa.

Nyt kun sääntömuutoksen myötä kouluratsastuksessakin saa käyttää äänieristettyjä huppuja, katselin Lami-Cellin vastaavaa, mutta lopulta totesin ettei Arbaleesia oikeasti sellaista tarvitse. Toi Lami-Cellin timanttikypäräkin on niin tyylikäs! Vähän harkitsin senkin ostoa, mutta täytyi taas ottaa itseään niskasta kiinni, sillä eiköhän kolme kypärää ole jo tarpeeksi... Sitten kun nykyinen kevytkypäräni jostain kumman syystä menee rikki, tiedän minkä ostaa seuraajaksi ;)
Yhden päivän tutkailun tuloksena uskaltaisin väittää, että Lami-Celliltä löytyy paljon laadukkaita perustuotteita, eikä niitä ole hinnalla pilattu. Vähän niin kuin Wahlsténin oma Horse Comfort. Mulla ei kuitenkaan henkilökohtaista kokemusta Lami-Cellistä kamalasti ole (vaikka merkki onkin tuttu), koska olen mieltänyt sen enemmän estepuolen merkiksi. Merkin suojat ovat varsinkin estepuolella käsittääkseni aika suosittuja. Itse asiassa sisäinen esteratsajani on aina salaa himoinnut tuollaisia nappikiinnityksellisiä suojia, ne näyttää niin käteviltä.
Mielestäni meillä oli todella hauskaa, ja koska tunsin oikeastaan vaan Susannan entuudestaan, pääsin tutustumaan hurjasti uusiin kasvoihin. Oli myös kiva päästä käymään Wahlsténillä, koska en muuten siellä kävisi pitkän matkan vuoksi. Kokemus oli todella mukava, ja asiakaspalvelu todellakin pelasi! Jos jostain kumman syystä joskus Lahteen päädyn uudestaan, on tuolla pakko kyllä käydä. Valikoima on kuitenkin niin hurjan laaja, ja siellä on paljon laadukkaita tuotteita mitä perushööksistä ei löydy. Lisäksi tuen mielelläni kotimaista yrittäjyyttä, varsinkin kun kotimaisia hevostavaroita on niin vähän markkinoilla.
Postaus toteutettu yhdessä Wahlsténin kanssa.

16. maaliskuuta 2016

Paras fiilis

Tiedättekö sen fiiliksen kun kaikki on hyvin? Mitään ei ole mistä valittaa. Aurinko paistaa, ulkona on lämmin ja elämä sujuu. Ei sada, ei ole pimeää eikä mikään stressaa. Hymyillyttää.

Tänään oli ensimmäinen kunnon kevätpäivä, ja tälläkin hetkellä kuuntelen biisiä nimeltä sunshine. Sain ratsastaessa niinkin pienensuuren valaistumisen kuin että asenne on kaikki kaikessa.
Päiväni alkoi mukavasti sähköpostilla jossa kerrottiin toisen luentoni olevan peruttu. Toisellakaan luennolla ei tehty mitään aivoja kuormittavaa. Junassa tallille puhuin innostavista tulevaisuuden suunitelmista kaverini kanssa, samalla tuijotellen lämpivästi paistavaa aurinkoa. Skootterilla pystyin ajamaan ilman hanskoja. Tallilla Arbaleesia oli valmiiksi varustettu ja se hörisi iloisesti mahdollisten herkkujen toivossa.

Ratsastuskin sujui. Siitä minun piti tämä postaus kirjottaakkin. Viime aikoina on ollut ylä- ja alamäkeä, ja varsinkin oma ratsastukseni on ollut hieman hukassa. On tuntunut siltä, etteivät mitkään valintani ole olleet oikeita; aina jokin on pielessä.

Tänään kaikki tuo oli kuin viime vuoden tuulia. En stressanut sitä jos Arbaleesian suu vähän mupelsi, tai sitä että pohkeenväistössä yksi askel meni takaosa edellä. Luovuin siitä epärealistisesta perfektionismista. Ratsastin kauniisti ja ennen kaikkea kärsivällisesti. Kertaakaan ei ärsyttänyt, kertaakaan ei turhauttanut. Hevonen toimi kuin unelma, kuunnellen pienintäkin istuntani muutosta.

Kaikki tämä vain vahvistaa käsitystäni siitä, että kaikki menee paremmin kun on hymy huulilla. En ole ennen ollut näin kevätihminen, mutta selkeästi jotain on muuttunut. Ehkä se, että odotan tulevaisuutta niin innolla. Olin puolivakavissani ajatellut skipata kesän kisat, mutta nyt sekin into on palannut takaisin. Olen herännut kevään myötä uudestaan henkiin.

9. maaliskuuta 2016

Talviunilta herännyt

Huhhuh mikä viikko takana. Hostasin belgialaisia vaihdokkejamme, ja pienessä flunssassa voitte kuvitella kuinka hauskaa oli nukkua pari tuntia yössä ja kävellä päivisin yli 10km. Mun Helsinkimitta on nyt niin täynnä! :D

Tallilla en viime viikolla siis käynyt ollenkaan, ja äiti sai hoitaa hevosen liikutuksen kokonaan. Eilen palasin hevosen selkään pitkästä aikaa ja menokin oli vähän sen mukaista. Valmentajani oli edellisellä viikolla ratsastanut Arbaleesian ja hänen kehotuksesta mennään nyt kuolaimella jossa on mahdollisimman vähän liikkuvia osia vakauden tuomiseksi, eli suoralla.
Kuvat ovat nyt tuolta tiistailta milloin säädin ihan liikaa ja olin jotenkin todella melodramaattinen. Jos hevosen etuosaan halutaan vakautta, ei sitä todellakaan saa epävakaalla kädellä..! Täksi päiväksi otinkin sitten valmennuksen, jotta pääkoppani saisi taas vähän muistutusta siitä miten ratsastetaan. Muutenkin mulla on viime aikoina ollut vähän ongelmia itsenäisen ratsastuksen kanssa, alan niin helposti säätämään liikoja kun mulla ei ole ketään sanomassa että hei se on jo nyt hyvä.
Tiistaina kaikki meni jotenkin niin vuoristorataa, välillä Arbaleesia oli super ja välillä ihan kamala. Onneksi tänään valmennus olikin sitten ihan huippu! Menin metallisella suoralla muovisen sijaan, ja Arbaleesia oli todella vakaa edestä; sopivan luottavainen ja tukeutuvainen kuolaintukeen, mutta kuitenkin itsensä kantava. Se oli läpi tunnin todella tasainen, herkkä pohkeelle&istunnalle ja jotenkin kaikki sujui juuri kuten kuului. Hevonen ei ollut alusta lähtien täydellinen, vaan se saatiin hyväksi työskentelemällä ja olikin mahtavaa tunnin jälkeen nähdä se konkreettinen ero vaikka oikean taivutuksen läpisaamisessa.
Suurin ero oli ehdottomasti oikeassa laukassa. Alun haparoinnin jälkeen saatiin todella kiva pätkä ympyränpienennystä (20m->10m) ja vieläpä sulussa. Tehtiin aluksi takaosakäännöksestä laukannosto, ja ympyrää pienentäessä mun piti ajatella sitä takaria; kääntää molemmilla ohjilla, ulkopohkeella ylläpitää laukkaa ja kääntää, sekä istua selkeästi molemmilla istuinluilla samalla kun taivutin sisäpohkeen ympäri. Oli hauskaa pitkästä aikaa tehdä vähän teknisempää harjoitusta, mutta joka silti sujui todella helpon tuntuisesti!
Hassua, kuinka juuri edellisenä yönä mietin, kuinka mulla ei pitkään aikaan ollut sellasta wou ratsastuskertaa. Kaikki muut hehkuttaa siitä kuinka mahtavia niiden hevoset on, ja mä hinkkaan sitä uraa tunnin saavuttamatta mitään hyvää fiilistä. Kummasti tän pienen eksistentiaalikriisin jälkeen heti seuraava kerta sujui juurikin tuolla wou fiiliksellä. (kuvitteellisen) Pohjan kautta takaisin ylös vaan!
Olen vieläkin niin väsynyt viime viikosta ja rästiin jääneet koulujutut painaa päälle, joten tämä oli nyt tälläinen hei olen elossa-postaus. Ensi viikolla Nele tulee (hui) ja otan ehkä vielä alkuviikolle valmennuksenkin. Tarvitsen tällä hetkellä jotakuta kertomaan milloin menee hyvin ja milloin ei, jotenkin olen nyt itse ihan hukassa tuon suhteen. Sisäinen perfektionistini on vissiin herännyt talviuniltaan..