28. lokakuuta 2015

Koskaan ei ole liian myöhä olla nuori

Mitä mun elämässä on viime aikoina tapahtunut? Noh, olen päässyt tutustumaan yliopistoelämän salaisuuksiin, hurahtanut ihan täysillä Star Warsiin ja viettänyt Arbaleesian kanssa vähän rennompaa aikaa. Käväsin myös 5min varoitusajalla torstaina HIHS:ssä, mukaan tarttui mm. Arbaleesialle eräs ostos jota olen himoinnut kuukausia.

Meillä on nyt siis vielä puolisentoista kuukautta kisataukoa ennen kauden päätöskisoja. Puolustava yksityisten seuramestari täällä heippahei. Ei paineita.
Arbaleesialle kuuluu hyvää. Se selkeästi nauttii taas työnteosta ja on ollut vähän villinäkin valmennuksissa. On tullut valmentajan kanssa hymyiltyä ja naureskeltua. Pohkeenväistöä pyydättessä Arbaleesia onkin tarjottu ihan innoissaan laukkaa ja laukkaan lähdetään ainakin hyvin ylämäkeen. Hyvä että tuo 17v tamma on löytänyt taas nuoruutensa ilot.
Kuten alussa mainitsin, me ollaan unohdettu tavoitteelliset treenit nyt hetkeksi. Ollaan maastoiltu, menty ilman satulaa, menty puomeja, ohjasajettu ja irtojuoksutettu. Valmennukset on ainoat missä ollaan tehty vähän temppuja. Uusimpana lempitehtävänä pohkeenväistöä 1/4 linjalle, josta avoa pätkä suoraan, josta siirtyminen sulkutaivutukseen keskihalkaisijalle. Kiva tehtävä, jossa pitää olla tarkkana oman painonsa/istunnansa kanssa, ja hevonen joutuu keskittymään koko ajan ratsastajan seuraaviin apuihin. Arbaleesia on vielä luonnostaan aina osannut väistöt hyvin, niin ei ihme että tästä muodostui meiän uus lemppari.
Niinä harvoina päivinä kun olen vetänyt koulukamppeet niskaan, ollaan keskitytty ihan perusjuttuihin. Eränääkin päivänä mentiin 60min pelkkiä siirtymisiä. Kisakaudella on välillä päästetty hevonen vähän helpommalla joillain saroilla, eikä ehkä oltu ihan niin pikkutarkkoja, vaan mietitty enemmän kokonaisuuksia. Nyt hiotaan vanhoja taitoja täydellisyyteen ja opitaan uusia. Nyt keskitytään siihen, että ensi kisakaudella ollaan taas askel parempia kuin edellisenä.
Tälläistä me ollaan puuhailtu. Perusjuttuja, vähän lomailua ja yksinkertaisesti toisen seurasta nauttimista. Musta tuntuu että Arbaleesia tosin vaikuttaa nauttivan enemmän jättimäisen heinäkasansa seurasta kuin minun.

19. lokakuuta 2015

ESTEITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Kuten otsikon verbaalisesta lahjakkuudesta huomaa, olen niin innoissani, etten tiedä mitä kirjoittaa. Viimeksi ollaan puomia korkeampi este ylitetty, härtsileijaa, 630 päivää sitten. Huhhuh.
Siis meillä oli niin hauskaa! Arbaleesian estelahjakkuuksia luonnehdettiin kuvaillen, että kun se löytää sen vitosvaihteen niin jalat vaan heiluu ympäriämpäri viis veisaamatta missä este on :D
Arbaleesia oli aamulla käynyt kävelylenkillä maastossa, ja oli selkeästi vähän hämmentynyt miksi se joutui vielä kahden muun ratsukon kanssa kentälle, jossa oli kaiken lisäksi vielä esteitä. Alussa rouva ei siis oikein ymmärtänyt, että nyt on tarkoitus irrotella ja pitää hauskaa.
Arbaleesia tynkäjalkoineen ja poniaskeleineen sai oikeasti työskennellä noilla puomiväleillä. Muut veti ku vettä vaan ja mä ähersin ja puhersin saadakseni Arbaleesian askeleen venymään tarpeeksi. Ihan hyvä vaan, että pääsi heppa koko rungoltaan venymään.
Hetki mentiin puomeja ravissa, kunnes nostettiin osa ristikoiksi joita tultiin sitten laukassa. Arbaleesia oli kyllä niin hukassa kuin olla vaan voi. Puomit rämis ja kolis pariin otteeseen niin että ihan hävetti. Näin kyllä paikat oikeastaan joka kerta, mutta ei me niihin osuttu koskaan. Vitsit että naurattaa, meistä ei saa kyllä esteratsukkoa tekemälläkään. Kyllä sieltä onneksi tuli niitä hyviäkin pätkiä. Jossain vaiheessa vaiheessa Arbaleesialla syttyi lamppu päässä, että sen tehtävähän on esteillä viedä mua ku märkää rättiä – no  siinä vaiheessa kävi just niin. Ulkoapuja mulla ei käytännössä ollut olenkaan, en ole tosiaankaan tottunut ratsastamaan noin lyhyillä jalustimilla :D Ei se mitään, hauskaa oli ja se on tärkeintä.
Tälleen sivuhuomautuksena, miten estesatulassa pitäisi pystyä istumaan harjoitusravia? :D Saatika istumaan suorassa. Ymmärrän nyt miksi stereotyyppinen esteratsastaja vetää moporanteilla etukenossa. 

Koskaan ei voi olla liian varovainen, joten kylmäsin vielä hepan etujalat ratsastuksen jälkeen. Yritetään nyt saada tavaksi harrastaa tätä vähän useamminkin, noin pienet hypyt ei niitä niveliä normaalia tarhariekkumista enempää rasita. Sen sijaan heppa pääsee käyttämään lihaksiaan monipuolisemmin ja lihaksia mitä se ei välttämättä normaalisti käytä. Ja me päästään pitämään hauskaa!

Loppuun muistellakseni vanhoja hyviä aikoja, ja vuotta 2013. Viimeistä kunnon hyppykertaamme.

13. lokakuuta 2015

Pariisin katastrofaalisen koominen reissu

Heippa! Tän postauksen kirjottamisessa on mennyt syntisen kauan. Kävästiin tosiaan elokuussa meiän Lontoon reissun yhteydessä Pariisissa, ja nyt vihdoin jaan vähän kuvia ja fiiliksiä siitäkin reissusta.

Lontoosta lähdettiin lauantai-illalla tosiaan junalla Pariisiin. Oltiin vuokrattu söpö yksiö kanavan pohjoispuolelta ihan keskustasta. Sunnuntaina lähinnä leikittiin turisteja, tutustuttiin kaupungin aivan kamalaan metrosysteemiin, käytiin Luxembourgin puistossa, Champs-Elyseellä, Riemukaarella ja yritettiin epätoivoisesti löytää auki oleva ruokakauppa.
Neljän päivän aikana ehdittiin sitten seikkailemaan kaikissa keskustan nähtävyyksissä. Eiffel-tornin iltanäytös, Louvre, Musee Dorsay yms. Kaikista kivoin paikka oli kyllä ehdottomasti Sacré-Cœur. Se on Montmartrella sijaitseva basilika, ja samalla myös muistaakseni Pariisin korkein kohta. Huikeat näkymät ja muutenkin autenttista Pariisia parhaimmillaan. Itse keskustalue on mielestäni aivan liian turistirysää.
Toinen lempparini oli ehdottomasti Versaillesin palatsi, etenkin sen puutarha. Siis ihan valtavan hieno kokonaisuus! Tuolla oltaisiin voitu seikkailla vähän pidempäänkin, mutta valitettavasti lentoon oli ehdittävä. (ja kännykkäni löydettävä :D)
Pariisin reissu oli kyllä niin hektinen ettei mitään rajaa! Onnistuin hukkaamaan metrolippuni, menemään väärälle lentokentälle ja tosiaan, hukkaamaan kännykkäni. Siis se paniikki oli ihan sanoinkuvaamaton, kaikki meidän kartat ja ohjeet oli siinä, ja myös lentoliput. Lopulta ehdittiin lennolle panikoinnin ja parin Suomeen soiton jälkeen, toki ensin älyttyämme junassa meidän olevan matkalla väärälle lentokentälle. Siinä sitten juostiin toiseen suuntaan lähtevään junaan, hypättiin bussiin ja rukoiltiin että ehditään lennolle ajoissa. Ehdittiin kuin ehdittiinkin, vaikka ihan marginaalisesti. Onneksi lopulta kaikki päätyi hyvin. Hauskaakin meillä oli, koko päivä oli jotenkin niin koomisen katastrofaalinen.
Kännykkäni menettämistä en muuten sen suuremmin surennut, mutta harmitti jumalattomasti se, että aamulla otetut törkeän hyvät selfieni eivät olleet ehtineet latautua dropboxiin :D Melkein jo ehdin ostaa uuden kännykän Suomeen palattuani, kunnes kadonneen kännykkäni näytöllä olevaan hätäkontaktiin tuli viikon päästä viestiä (suomeksi!!), että täältä Pariisista on löytynyt kännykkä, tiedätkö asiasta mitään. Tarina meni niin, että jotkut kanadalaiset olivat löytäneet sen junasta, etsineet hotellistaan hätäkontaktin suuntanumeron (+358) perusteella suomalaisen ja antaneet kännykkäni hänelle Suomeen toimitettavaksi. Tämä kyseinen aivan mahtava henkilö joka ei edes halunnut löytöpalkkiota asui vieläpä koulumatkani varrella. Siis ihan uskomatonta.
Kaikista eniten huvitti se, että aamuni "törkeän hyvät selfiet" olivat loppujen lopuksi tätä luokkaa :D
Kokonaisuudessaan meidän Lontoo-Pariisi reissu oli kyllä aika huippu. Kriiseiltä ei vältytty, eikä rahanmenolta, mutta hauskaa oli. Käveltiin muuten yhteensä koko reissun aikana hitusen päälle 100km, huhhuh. Kaupunkimatkailijoille suosittelen kyllä näitä kahta kaupunkia. Pidän Lontoota ehkä enemmän shoppailukohteena, kun taas Pariisissa oli enemmän sitä kulttuuria.

9. lokakuuta 2015

Kun tie loppuu kesken

Viikon alussa Maria tuli pitkästä aikaa tallille moikkaamaan ja kuvaamaan vähän meiän menoa. Päivä alkoi niinkin hyvin, että kameran laturi unohtui laittaa töpseliin kiinni, vaikka itse akku oli laturissa kiinni. 9% akulla yritettiin selvitä, mutta se sitten loppui laukkojen alussa kesken.
Sitten totesin ohjien jääneen kotiin, ja koska olen laiska, niin menin sitten toisilla suitsilla ja suoralla kumikuolaimella. Arbaleesia toimii muuten niin kivasti tolla kuolaimella, mutta se tykkää nojata siihen vähän liiaksikin..
En sitten suostunut kannattelemaan Arbaleesian päätä, joten mentiin paljon ravipysähdyksiä peruutuksen kanssa, ja siitä reippaasti liikkeelle. Pikku hiljaa Arbaleesia alkoikin kantamaan itseään, ja takapää tuli ihan kivasti mukaan. Eihän ne pysähdykset kovin kauniita alussa olleet. Arbaleesia oli vähän juoksevalla tuulella ja se yhdistettynä kädelle painamiseen, niin välillä piti ottaa reippaastikin edestä kiinni jos halusi jonkinlaista reaktiota. Lopulta Arbaleesia älysi mistä on kyse, ja alkoi pysähtymään oikein nätisti pienellä pidätteellä ja istunnalla.
Laukassa menin vähän samalla periaatteella. Ensin nostin oikean laukan pariksi askeleeksi, siirryin käyntiin ja nostin vastalaukan. Tätä toistaen sain sen taas kuuntelemaan minua ja siirtämään painoaan takaosalle. Pari kertaa Arbaleesia sukelsi käyntiinsiirtymisessä, mutta prosentuaalisesti tehtävä meni paljon vaivattovammin kuin ravipysähdykset.
Arbaleesian 'apua ei mitä sä pyydät mua tekemään' ilme
Kameran akun loputtua otin vielä oikein reipasta laukkaa eteen isoa kenttää ympäri. Ollaan tehty tätä nykyään joka ratsastuksen jälkeen, aukee paikat ihan kivasti jos ollaan koottu paljon ratsastuksen aikana.
Käytiin myös eilen kunnon maasto pitkästä aikaa. Huomasi kyllä, että Arbaleesia ei ole päässyt hiittisuoralle vähään aikaan. En edes ehtinyt ajatella laukkaa niin rouva veti korvat tötteröllä niin kovaa kuin kintuistaan pääsi. Siis oikeasti sellaista kiitolaukkaa ettei mulla ollut mitään kontrollia siihen. En tiedä mikä päähänpisto oli laittaa hackamoret, sillä Arbaleesian saaminen raviin kesti vähän turhan pitkään, melkein alko jo kuumottaa kun tie oli loppumassa kesken :D