28. elokuuta 2016

Tyytyväinen ratsukko on se tärkein

Tänään käytiin Kellokoskella 2-tason koulukisoissa. Olen ollut koko viikon kipeänä, mutta ihmeen kaupalla olo parani juuri täksi päiväksi ja pääsin hengissä radan läpi. Onneksi valmentaja ratsasti edellisenä päivänä niin sain kisatreenin hoidettua puolestani ;)

Arbaleesia sai ekaa kertaa tällä kaudella kanget suuhunsa, joka osottautui hyväksi päätökseksi. Omat ongelmani korostuvat aina nivelillä (outo himo ratsastaa liikaa oikealla ohjalla) ja tätä ongelmaa ei esiinny kangilla jostain kumman syystä. Arbaleesia on itseasiassa mennyt tällä viikolla kangilla parhaiten mitä se on koskaan, vähän erilainen raspaus vissiin tehnyt tehtävänsä.
Koska unohdin kisahousut ekalla yrityksellä kotiin (...) niin sain perillä oikeastaan hypätä suoraan hevosen selkään. Tein kevyen verkan, koska pohja oli melko raskas. Arbaleesia oli sen verran hyvin läpiratsastettu edellisenä päivänä, että otin oikeastaan vain askellajit läpi ja vähän siirtymisiä.
Itse radalla siirtyessä fiilis oli hyvä. Arbaleesia suoritti sellaisella hälläväliä tee-mitä-teet-siellä-selässä-rentoudella ilman mitään tammamutinoita. Toisaalta hyvä, toisaalta huono. Silloin kun sillä on säpsäkkä tammapäivä tulee liikkeeseen enemmän swingiä ja ryhti on parempi, mutta silloin se on painajainen ratsastaa kun mikään ei kelpaa. Kaikkea ei voi saada kerralla!

Arbaleesia oli tänään kuitenkin mukavasti kuulolla, mutta turhan maahansidottu pohjan takia. Sille ei sovi tuollainen pehmeä hiekkapohja, koska sieltä pitää ponnistaa suurella voimalla ylös, joka on Arbaleesialle vaikeaa optimaalisellakin pohjalla. Tuollainen hiekkapohja oikein imee Arbaleesian kiinni itseensä.
Itse rataan olin kaikinpuolin tyytyväinen. Käyntiohjelmassa olisi tosin saanut olla enemmän energiaa, kuten aina. Ja sitten eräs asia. Rouva ei ihan ymmärtänyt, että rata aloitetaan keskiravilla ei laukalla :D Nauroin melkein ääneen, koska en ensin saanut sitä takaisin raviin ja toiseksi se ei koskaan tee tuollaista! Kyllähän tuo laski roimasti pisteitä, mutta ei voi mitään, hymyillen jatkoin rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä onkin se suurin syy, miksi olin niin tyytyväinen rataamme. Prosenteista viis, onnistuin mokaamaan ja hymyilemään asialle! Lopputervehdykseen tultaessa kiitin antaumuksella hevosta ilman minkäänlaista ärsytystä ja kävelin ulos ilman minkäänlaista paniikkia päästä äkkiä pois.
Itse rata oli hallittu kokonaisuus ja ratsastusta kehuttiin pehmeäksi. On se jännä muuten, kuinka aina silloin kun itse olen tyytyväinen ovat tuomarit eri mieltä! Saatiin toiselta päälle 62% ja toiselta 56%... Arbaleesia on aina ollut vähän mielipiteidenjakaja ja jotenkin näin käy aina aluekisoissa? Ei muistaakseni olla kertaakaan startattu ilman yli 5% tuomarieroa aluekisoissa. Totta oli, ettei Arbaleesia tänään ajoittain kyennyt nousemaan tarpeeksi ylöspäin. Parhaista patistusyrityksistäni huolimatta en saanut sitä tänään näyttämään Valegrolta (ehkä joku päivä unissani..) :D Arbaleesia on Arbaleesia; koko kilpailujen vanhin hevonen, tykkää edetä tasaisen matalaa pintaliitoa ja tykkää olla enemmän tuntumalla kuin moni puoliverinen. Olisin voinut toki pyytää korkeampaa muotoa, mutta me lähdettiin hakemaan tyytyväistä ratsukkoa. Nuttura kireellä punkeminen ei ollut tänään ohjelmassa ;) Mulla ei oikeastaan edes ollut nutturaa, sillä nämä lyhyet hiukset saa kätevästi piilotettua kypärän alle.
Tää on tätä kouluratsastusta. Tuomarierot on aina ikävä asia, koska siitä jää itse epävarmaksi. Tänään päätuomari arvosti meidän iloksemme rentoutta ja varmaa suorittamista. Tuomarithan arvostaa eri asioita, eikä sille voi mitään. Kuuluisasti: on suokki- ja puokkituomareita. Mutta hälläväliä! Me ollaan Arbaleesian kanssa tyytyväisiä, ja se on tärkeintä! Ens kisoissa uskalletaan taas nostaa vähän vaatimustasoa ja ehkä jopa onnistua siinä niin, että veri vielä kiertää päässä!

22. elokuuta 2016

Metsänneito- ja vesimonsterikuvia by Rosse!

Muistatteko kun ennen lomalle lähtöä mainitsin siitä, että Rosse kävi kuvaamassa meitä. Nyt sain vihdoin aikaiseksi julkaista nämä kuvat!

Arbaleesia oli melkoinen nähtävyys tuolla järven rannalla ja meiltä kyseltiinkiin ollaanko menossa uittamaan, lapset olisivat kuulemma haluneet nähdä. Arbaleesiaa ei kahta metriä vettä lähemmäs saanut kuin peruuttaamalla, joten naureskelinkin siinä että tämä hevonen ei mene sinne edes henkensä uhalla :D Unelmani Arbaleesian uittamisesta ovat tuon reissun jälkeen aika romutetut..
Noh, raahattiin ihan turhaan kaurapurkkia mukana, rouva kun piti korvat tiukalla tötteröllä eteenpäin ihan ilman mitään apuja. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se oli tuollaisen vesimassan lähellä ja Arbaleesia oli sitä mieltä, että joku ihan varmasti tulee pinnan alta syömään sen. Kentän vesilätäkkö sujuu jo laukassakin, joten ehkä se joskus uskaltaa kastaa kavionsa kärjen järveen. 
Rosse saikin yllättävän kivoja kuvia otettua maailman surkeimmasta poseerausparista! Yleensä taivaalta saa laskeutua suunilleen ufoja ennen kuin Arbaleesia laittaa korvat höröön ja on kiinnostunut ympäristöstään. Tai sitten jos korvat on tötteröllä, on oma naamani jollain ihme virnistyksellä.. Taitaa olla monelle tuttu ongelma ;)
Kiitos Rosselle kuvista! ♥

17. elokuuta 2016

Destination Visby

Ajattelin jakaa teille vähän fiiliksiä purjehduslomaltani kuvien muodossa. Vaikka pelkään kaloja, enkä liiemmin välitä merivedestä, niin rakastan purjehdusta. Silloin kun ei tuule liikaa ja aurinko paistaa ;) Kaikista kivointa on se kun tuulenpuuska yllättää ja vene on melko kirjaimellisesti niin kyljellään että voit seistä seinillä... Not.
Reissuun mahtuikin onneksi paljon aurinkoa satunnaisten myrskyjen ja sadekuurojen kaveriksi. Tänä vuonna matkattiin hetken mielijohteesta aina yhtä ihanaan Visbyhyn!
Visby on yksi lemppareitani ja tunnelmallisempaa kaupunkia saa ettiä! Todellakin sen reippaasti yli vuorokauden purjehduksen arvoinen. Vuokrattiin vielä auto ja kierrettiin koko Gotlanti ympäri. Auton ikkunasta näkyi paljon tylsää peltoa, mutta myös paljon upeita kulttuuri- ja luonnonkohteita. Tuli nähtyä mm. Gotlannin isoin raukki, Blå Lagunen (unelmauimarantani, tuolla laguunissa ei ole yhtäkään kalaa tai levää kalkin vuoksi, vesikin on turkoosia kuin etelässä) ja Lummelundagrottan (4km pitkä luolasto). Ilmasto ja kasvillisuus tuolla on niin erilainen, että vaikka ollaankin niin lähellä kotosuomea tuntuu välimatka moninkertaiselta. Yritettiin myös metsästää niitä villejä gotlanninrusseja, mutta eipähän niitä tietenkään näkynyt :D
Purjehduksen huono puoli onkin juuri nuo etäisyydet. Visbyhyn kesti tolkuttoman kauan ja niin myös sieltä pois (purjevene kun kulkee hyvällä säällä sen max. 15km/h). Takaisin tultiin Tukholman kautta, jossa minä jäinkin sitten kyydistä pois. Siellä shoppailin (tietysti), kävin fikalla Rossen kanssa ja urheilin 41km edestä. Tuli ainakin nähtyä kaupunkia kun eksyin pyöräni kanssa varmaan kymmenen kertaa.
Vaikka matkustaminen on aina yhtä hauskaa, niin on myös kotiin paluu. Kahden laivan ja junan jälkeen oli ihanaa rojahtaa kotisohvalle mässyttämään hyviä ruotsalaisia karkkeja ja katsomaan telkkarista ratsastusta samalla näpräten uudella puhelimellaan. Kaikista ihaninta oli kuitenkin seuraavana päivänä nähdä yli kahden viikon jälkeen oma rakas hevonen, joka on muuten tässä ajassa kasvattanut aivan jäätävän mammuttiturkin :D Klippaus o-hoi..

Suosittelen ehdottomasti Gotlantia matkakohteeksi – ekstoottista, mutta lähellä.

14. elokuuta 2016

Pyhä Ponyta sentään!

Olen nyt vihdoin kotiutunut reilun kahden viikon mittaiselta purjehdukseltamme ja heti ensitöikseni lähdin tietysti tallille ;) Pitkä postaus tulossa näin tauon jälkeen!

Arbaleesialla on tänä aikana ratsastanut viisi vai kuursi kertaa ammattilainen, joten toiveet oli korkealla Arbaleesian ratsastettavuuden suhteen. Ennen lähtöä katselin vielä olympialaisten kouluratsastusta, ja siitä inspiroituneena mun oli pakko mennä eka ratsastus tauon jälkeen all-in kankineen kaikkineen.
Pitkän tauon jälkeen on aina yhtä jännittävää kiivetä takaisin selkään. Aina sitä miettii onko unohtanut jo kaiken oppimansa ja olisi takaisin lähtöpisteessä, vai jatkuisi kaikki samana (ongelmineen). Fiilis kentälle kävellessä oli kuitenkin hyvä, heppa käveli todella reippaasti ja motivoituneena.
Arbaleesia sai muuten ennen lomalle lähtöä Horzen alesta uudet pintelit! Sillä on kolme tummansinistä huopaa, mutta ei yksiäkään pinteleitä niin pitihän se vääryys korjata :D Vielä kun saisi tummansinisen korvahupun hankittua.

Edellä mainitsemieni kahden vaihtoehdon lisäksi (katastrofi tai ei-mitään-muutosta) on myös kolmas vaihtoehto! Nimittäin se, että hevonen on aivan uskomattoman tuntuinen ja kehittynyt varmaan vuoden verran kahdessa viikossa!! Omatkin ongelmani loistivat poissaolollaan.
Alkuraveja ottaessani taivastelin kuinka letkeältä Arbaleesia tuntui. Se taipui vaivattomasti molempiin suuntiin, kuunteli pienimpiäkin apujani (en käyttänyt kertaakaan mukana ollutta raippaa) ja tuntui todella hyvältä edestä. Se ei koko ratsastuksen aikan painanut kertaakaan kädelle! Rouva jonka suurin ongelma jo vuosia on ollut etupainoisuus ja kädelle painaminen. Laukka oli myös todella tahdikasta ja vaivatonta, siinä oli paljon enemmän voimaa kuin ennen.
En oikein tiedä mitä kirjoittaa! Arbaleesia tuntui todella hyvältä. Siis missään ei ollut mitään vikaa! Arbaleesia ei ole tuntunut noin positiivisen herkältä avuille varmaan koskaan, pieni hipaisu pohkeella tuotti heti toivotun reaktion ja se kääntyi takaosakäännöksiinkin ihan vain istunnalla. Kaikki tapahtui kuin telepatian avulla.
Aloitin pitkästä aikaa laukalla. Tein samalla tyylillä laukkaa ympyrää pienentäen kuin ennen lomalle lähtöä. Pääty-ympyrällä koottua laukkaa, josta hiljalleen vähän sulkumaisella ajatuksella ympyrää pienentämään. Hetki koottua laukkaa voltilla, josta siirtyminen kolmen-neljän askeleen ajaksi miniminipienelle ympyrälle ja sitten ulosratsastus. Arbaleesialle on aina ollut helpompaa koota laukkaa ympyrällä, ja tämä tehtävä sujuikin vaivatta. Laukkaa saa tietysti auttaa aika paljon eteen-ylös, mutta muuten Arbaleesia oli ihan super! Se kokosi laukan hienosti takajaloille ja nousi samalla edestä. Tuntuma oli todella kevyt ja fiilis oli oikeasti mahtava.
Ravissa en kamalasti muuta tehnyt kuin parit kokoamiset ja ratsastin ajatuksella takajalat kropan alle. Arbaleesian kehityksen huomaa aina parhaiten sen ravissa. Laukassa askelten laatu vain paranee, mutta ravi tuntuu kehityksen myötä aina ihan erilaiselta! Arbaleesia on selkeästi löytänyt jonkun uuden draivin, sillä vaikka takajalat olivatkin alussa hieman liian takana, oli selkä hyvin ylhäällä -> liike pehmeä istua. Yleensä varsinkin ratsastuksen alussa Arbaleesian ravi saattaa olla todella pompottavaa, jolloin tietää että nyt on liike selän kohdalta poikki.
Toki tämä uusi draivi on välillä vähän katkonainen, eikä rouva ihan joka sekunti jaksa kantaa itseään niin tasapainossa. Välillä tulee pieniä horjahduksia kun Arbaleesia nousee hienosti edestä, mutta ei jaksa ylläpitää vielä tälläistä liikettä ja asentoa kuin pari askelta, jonka jälkeen selkä vähän laskee. Alla olevassa kuvassa on tapahtunut juuri tämä. Tässä vaiheessa annan tukea pohkeilla (enkä reagoi ollenkaan ohjalla) ja annan Arbaleesian laskea pään ja niskan normaaliasentoon ihan rauhassa. Usein palkitsen Arbaleesian tälläisestä yrittämisestä antamalla sen venyttää kaulaa vähän alas, joka on Arbaleesialle paras palkinto heti kauran jälkeen ;). Arbaleesialle on hankalaa jo ihan rakenteesakin takia mennä yhtään korkeammassa muodossa, joten pienetkin askeleet kohti sitä ansaitsevat paljon kehuja. Varsinkin kun se tarjoaa ihan itse sitä! En siis todellakaan vaadi siltä tälläistä muotoa, kun se ei vielä jaksa sitä ylläpitää kuin hetken.
Menin lopulta alle puolisen tuntia itse treeniä, koska en halunnut väsyttää Arbaleesia tuosta upeasta fiiliksestä pois. Loppuun se sai juosta vapain ohjin ympäri kenttää, joka on sen lempipuuhaa varsinkin kokoamistreenien jälkeen.
Kaiken kaikkiaan Arbaleesia oli varmaan paras mitä se on koskaan ollut. Se suoritti tyytyväisenä ja motivoituneena, tehden kaiken pyydetyn ilman mitään tammamaista mutinaa. Loma ja ammattilaisten ratsastukset yhdistettynä muuten monipuolisiin ratsastuksiin ovat kyllä tehneet hyvää rouvan mielelle. Hyvä kun en itkenyt ratsatuksen jälkeen onnesta! Tälläinen se on parhaimmillaan; miellyttämisenhaluinen ja yritteliäs optimisti joka innoissaan tarjoaa uusia moovsejaan kehujen toivossa. On se vaan paras <3