31. joulukuuta 2015

Laukanvaihtoja

Arbaleesia on viime aikoina päässyt vähän helpommalla kun en ole käteni vuoksi pystynyt ratsastamaan. Nyt ranne kestää hyvin pituussuunnassa liikettä, mutta kaikki vääntö ja peukalon liike tekee pahaa. Pysyypähän ranteet suorina ratsastaessa..

Mutta tosiaan, kiipesin A:n selkään tässä päälle viikko sitten ja kyllä huomasi, että rouva ei ole kuullut sanaa kokoaminen vähään aikaan. Eka ratsastuskerta oli melkoista juoksemista, tokalla kerralla päästiin jo vähän hommiin ja sitten uskalsinkin jo mennä kangilla. Silloin Arbaleesian energia oli jo ihan hyvää, mutta Arbaleesia oli muuten vähän hankala. Samalla huomasin myös, että rannetukeni kanssa on vähän vaikeaa hienosäätää kankiohjien kanssa, joten kanget saa nyt pölyttyä hetken kaapissa.
Keskiravit ovat muuten alkaneet sujumaan ihan kivasti ;) Arbaleesian takajalkojen tekniikka on parantunut todella paljon ja etujalatkin oikeasti venyy ylhäältä asti eteenpäin. Tosin alla oleva kuva on hieno esimerkki miltä meno näyttää niiden parin ekan askeleen jälkeen kun voimat loppuu kesken. Arbaleesia lähtee aina ihan hurjalla ponnulla lisäyksiin, mutta loppulävistäjää kohden askel edelleen venyy, mutta niin myös muoto. Tämä on kuitenkin todella suuri edistys siihen entiseen etupainoiseen juoksemiseen. Kyllä se muotokin siitä hiljalleen jaksaa pysyä koko lävistäjän kasassa.
Viime sunnuntaina menin sitten auringonnousun aikaan ratsastamaan. Aamulla skoban lukko oli jäässä ja monen minuutin sulattamisyrityksien jälkeen luovutin ja pyöräilin tallille. Arbaleesia oli sopivasti vielä sisällä, joten minun ei tarvinnut jäätyneiden raajojeni kanssa lähteä hakemaan sitä sisälle. En edes muista mitä alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä, mutta jotenkin alkuverkassa laukka tuntui niin kivalta ja heppa pörheältä, että päätin kokeilla mitä Arbaleesia tuumaisi laukanvaihdoista. Arbaleesiahan vaihtaa laukkaa yleensä vain kahdessa tilanteessa 1) kiitolaukassa 2) kun se ei muuten pysyisi pystyssä, ja silloinkin usein etuosa edellä.
Talven treenitavoitteemme on oppia ne laukanvaihdot ihan silleen miten isot ja hienot kouluhevoset ne tekevät. Sunnuntaina otettiin iso askel oikeaan suuntaan. Arbaleesia vaihtoi ekaa kertaa elämässään koottuna, käskystä ja puhtaasti laukan! En edes ensin älynnyt kiittää heppaa kun olin niin shokissa tapahtuneesta.

Olen aina välillä yrittänyt pyytää Arbaleesialta vaihtoja, mutta sillä on niin jäätävän hyvä tasapaino, joka tekee vaihdon pyytämisestä vähän hankalempaa. Karkeasti tiivistettynä vaihtohan lähtee siitä että hevosen tasapainoa horjutetaan, jolloin hevonen luontaisesti pyrkii vaihtamaan laukan. Arbaleesian mielestä tässä tilanteessa laukan vaihtaminen on ihan turhaa.
Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin ihan kaavan mukaan. Lävistäjälle, asetus edellisen laukan mukaan, paino uudelle laukalle, asetuksen vaihto ja uudet avut (samalla autoin raipalla uuden laukan sisätakajalan päälle jotta Arbaleesia muistaisi vaihtaa myös sen takaosan)

Menin alle 10 vaihtoa, josta kaksi tai kolme oli askeleessa. Pari kertaa jalat meni ihan sotkuun ja kerran sain vastaukseksi pukin. Lähinnä tutustutin Arbaleesian ideaan, että sen laukan voi myös vaihtaa silloin kun ratsastaja pyytää. Arbaleesia oli niin söpö kun se parin toiston jälkeen lävistäjälle tullessa rupesi pomppimaan eteenpäin ihan innoissaan odottaen vaihtoa. Ymmärrän nyt muuten miksi eräs ratsukko varoittaa aina maneesivarauskirjassa kun he harjoittelevat laukanvaihtoja. Arbaleesia innostui lopulta niin paljon, että mulla ei lävistäjällä (tai missään muuallakaan) pahemmin ollut sananvaltaa vauhtiin.

Viimeisin laukkatreeni ei sitten mennyt enään ihan niin putkeen: etupää veti kakkosia takapään pomppiessa ihan epätahdissa. Tälläistä se on alkuvaiheessa ja enhän mä voi muuta kuin kannustaa heppaa yrittämisestä.

Tämä on varmaan yksi syy miksi Arbaleesia ei tunnu kohta 18-vuotiaalta. Yleensä siinä iässä olevat hevoset ovat uransa päätepisteessä ja alkavat siirtymään kohti kevyempää käyttöä. Arbaleesian ura tuntuu olevan vasta alussa, ja meidän talven treenien teemat ovat lähinnä niitä mitä 6-vuotiaiksi kääntyvät treeenaa.

Kuten Kyra sanoi even a foal can do one-tempi changes.

27. joulukuuta 2015

Ihan liikaa ostoksia

Viime aikoina on tullut osteltua vähän kaikenlaista. Päälle kuukausi sitten ostin ensin tuon Spooksin liivin, sitten tilattiin Arbaleesialle kaksi uutta loimea ja ostin itselleni uudet housut ja kypärän. Vähän etukäteisjoululahjoja itselleni ja hepalle ;)

En ole ikinä ennen ostanut uutta kypärää pudottuani, vaikka on tullut lennettyä päin seinää ja ties mitä. Nyt päätin hyödyntää vakuutusta ja ostin itselleni Charles Owen Yr8 sparklyn. Tarkoitus oli ostaa kevyt ilmastoitu kypärä tuon jo olemassa olevan wellingtonin kaveriksi... Ei ihan mennyt ajatellusti, sillä kaikki kevytkypärät olivat niin rumia ja sitten rakastuin tuohon yr8 kimaltelevaan keskiosaan. Tämä päätyy varmaan uudeksi kisakypäräksi ja vanha hikipottaowen pääsee kotikäyttöön.
Uudet housut ovat tosiaan blogiexposta ostetut Montarit. Olin pitkään etsinyt uusia housuja, ja nuo takataskujen koristeet iskivät heti silmään. Ohuet lahkeet mahtuvat hyvin vähän kireiden saappaiden alle, kokopaikat ovat todella kevyet ja tuntuma muistuttaa enemmän polvipaikkaisia housuja, jes! Olen aina mennyt polvipaikkaisilla valmennuksia ja kisoja lukuunottamatta, joten olin todellakin iloinen etteivät paikat olleet mitään liisteriä. Housut ovat myös siitä jännät, että tietyssä valossa ne ovat mustat ja toisessa tummansiniset.
Horse Comfortin sisätoppaloimi ostettiin Arbaleesialle kylmempiä ilmoja varten. Horse Comfortin loimet ovat olleet ennenkin Arbaleesialle todella hyviä ja niin on tämäkin. Mahaläppä (tunnettu myös mahan kannattimena) on todella hyvä klipatulle hevoselle ja isot lapalaskokset ovat plussaa. Kaulakappale on Arbaleesialle ehkä vähän iso, mutta muuten todella hyvältä ja laadukkaalta vaikuttava loimi.
Hevarilta tilattiin 59e maksanut kevyellä toppauksella oleva sadeloimi pienin varauksin. Halpa+sadeloimi ei yleensä ole hyvä yhdistelmä, mutta toisaalta kalliit Bucaksemme eivät ole edes ostohetkellä kestäneet vettä. Yllätyimme kuitenkin todella positiivisesti, sillä loimi on vahvaa kangasta ja tutut kehuivat vedenpitävyyttä. Väri ei ehkä ole Arbaleesian lemppari, mutta minkäs teet.
Nyt odotellaan vielä uusia kankikuolaimia postista, nykyiset kun ovat tallin omistajalta lainassa.. Sitten saa shoppailut riittää vähäksi aikaa :D

24. joulukuuta 2015

Ylivilkas, hönö ja iloinen toivottavat hyvää joulua ♥

Iloista joulua teille kaikille toivottaa yksi ylivilkas labradori, yksi hönö hevonen sekä yksi iloinen tonttu!

16. joulukuuta 2015

Uutta ulkoasua pukkaa

Mitä tämä on, kaksi päivää putkeen postaus minulta! Nyt kun minulla on somelakko (Star Warsin ensi-ilta oli tänään ja itse pääsen hitauteni takia katsomaan sen vasta ylihuomenna.. No spoilers thanks.) niin sain inspiraatiota muokata blogiani hieman. Ihan valmis tämä ei vielä ole, sillä vähän on vielä tappelua jäljellä bloggerin mysteerisen koodihäkkyrän kanssa. Edessä olevat muutokset tulevat olemaan kuitenkin niin hienosäätöä, että te ette varmaan edes niitä huomaa. Tuntien työ, eikä mitään suurta näkyvää eroa edes ole, niin perus graafikon elämää.
Uusi yllä, alla vanha. Saatoitte huomata, että pidin tuosta vanhasta ulkoasusta melkoisen paljon kun se noin 6 kuukautta minulla oli, mutta pienten kasvukipujen kautta on vihdoin aika siirtyä uuteen. 
Mullahan oli tuo pellavakangasmainen tausta reilusti yli vuoden ja oli kyllä jo aikakin vaihtaa se. Sitä pikku hiljaa kyllästyy tuijottamaan aina samaa ulkoasua kuukaudesta toiseen. Samoin sivupalkin kuvalinkit eri medioihin sekä esittelysivuihin uudistuivat.

Mitäs te pidätte tästä muutoksesta? Itse en ole vielä täysin tyytyväinen, mutta olin niin kyllästynyt vanhaan ulkoasuun, että oli yksinkertaisesti pakko tehdä uusi yhdessä yössä.

15. joulukuuta 2015

Blogiexpo, joulujuhla ja pieni onnettomuus

Viikonloppuuni mahtui paljon kaikkea. Käväisin mm. playssonin porukan mukana Blogiexpossa, joka oli muuten todella positiivinen yllätys! Meillä oli todella hauskaa ja oli kiva tavata muita bloggaajia, vaikka en heitä ennestään tuntenutkaan. Todella kiva tapahtuma.
Rakastan kaikkea missä on karvaa ja vaikka Arbaleesia ei tarvitse yhtikäs mitään pehmustetta mihinkään, ajattelin kankiketjun karvapehmusteen olevan söpö. Ostin siis sellaisen tuolta blogiexposta. No olihan se söpö, mutta en todellakaan käytä toiste sitä. Puolessa välissä ratsastusta huomasin rouvan heittäneen kielensä kuolainten päälle, ensin pelailtuaan suullaan edelliset tuskalliset minuutit. Aivot raksutti 1+1 ja otin karvapehmusteen pois. Voila, kaikki oli taas hyvin. Näköjään tuo omituinen otus ei tykkää pehmusteista?
Viikon teemana on ollut takaosa. Aloitan käynnissä tekemällä parin askeleen välein toooodella hidasta käyntiä ihan askel kerrallaan astuen. Tästä etenen takaosakäännöksiin ja sen omaisiin tehtäviin ja syviin kulmiin. Ravissa treenataan sisäpohkeen ympäri taipumista, etenkin kulmissa ja niihin tehtävillä volteilla. Laukassa neliöuraa tehden aina joka toisessa (seinään päin) kulmassa teen todella jyrkän piruettiaskelmaisen käännöksen. Kulmien välissä rennommin eteen.
Itselläni oli tällä kertaa hieman flunssainen olo, ja Arbaleesian ravi oli pompottavempaa kuin yleensä, joten päätin työstää laukkaa. Arbaleesian takaosa jää helposti hitaaksi kootessa laukkaa todella lyhyeksi, ja se tuossa neliöuratehtävässä helposti haluaa tiukassa kulmassa hakea tasapainoa asettumalla ulos. Takaosan annan vielä olla välillä hidas, mutta olen etenkin yrittänyt kiinnittää huomiota siihen ettei se asettuisi ulos. Usein korjaan tämän menemällä hetki ennen kulmaa avoa, ja jatkan avoa tiukan kulman läpi.
Tässä Arbaleesia esittää uusinta oppimaansa asiaa: melkein uskottavaa passagea aka ei-ihan-niin-kolmitahtista koottua laukkaa.
Seuraavaksi Arbaleesia näyttää mallia kuinka naamioidutaan oriksi.
Lopuksi treenasin vielä hetken ravia neliöllä. Kulma kooten, kootusta ravista about kolmeksi askeleeksi keskiraviin, josta siirtyminen harjoitusravin kautta taas koottuun raviin ja uuteen kulmaan. Parin toiston jälkeen Arbaleesia älysi homman idean, ja lähti pari kertaa ihan innoissaan vauhdilla eteenpäin kulman jälkeen. Vielä kun saataisiin lisäyksiin hieman kokoamista mukaan, ettei etuosa venähtäisi niin pitkäksi. Itse kiinnitin huomiota siihen, että siirtäisin lisäykseen lähtiessä käsiä hieman eteenpäin, antaen sitä kautta hevoselle tilaa ravata. Ennen olen minimaalisesti keventänyt istuntaa, mutta nyt kun haetaan tahtia lisäyksiin istunnan avulla niin se ei toimi. 
Tuo "pieni onnettomuus" oli muuten siis se, että olin siirtämässä Arbaleesiaa karsinaan solariumista ja yritin pysäyttää hevosen laittamalla käteni sen eteen. Arbaleesia sitten heinät nähdessään kuitenkin ryntäsi melko kirjaimellisesti käteni läpi, niin että käteni jäi oven ja hevosen väliin ja taittui taaksepäin. Hetken jälkeen ymmärsin kuinka järkyttävän paljon siihen käteen oikeasti sattui. Meinasin aluksi oksentaa pelkästä kivusta ja jouduin siirtymään lattialle makaamaan kaksi kertaa jotten pyörtyisi. Korvissakin soi monen minuutin ajan kivun takia. Äiti kovasti yritti saada minua lähtemään lääkäriin, mutta vakuuttelin siinä että kaikki on ihan hyvin :'D

Seuraavana päivänä menin kuitenkin lääkäriin ja onneksi ei ollut murtumaa. Ranteen nivelsiteet ovat todennäköisemmin revähtäneet, ja lääkäri sanoi paranemiseen voivan mennä viikkoja. Saa nähdä missä vaiheessa olen tarpeeksi tyhmä ratsastukseen..
Lähdettiin tosiaan päivän päätteksi vielä Wiknerille joulujuhlaan, jossa samalla siis palkittiin seuramestarit. Nyt sain edellisvuosien mitalien sekä viime vuoden kullan seuraksi hopeamitalin.

11. joulukuuta 2015

Seuramestaruushopeaa

Tentit on vähän viivästyttänyt tätä postausta (jee vihdoin 5-viikkonen joululomani alkoi!), mutta sunnuntaina oltiin tosiaan seuramestaruuksissa.

Lähdettiin matkaan vähän silleen menee miten menee. Arbaleesia tunnetusti pelkää Wiknerin tuomarinpäätyä (vaikka se on puolet elämästään sitä maneesia kiertänyt..) ja meidän treenit olivat jääneet hyvin vähäisiksi. Siirrettiin vaatimustasoa takaisin tuohon HeA oikeastaan vähän päälle viikkoa ennen kisoja, heh. Kangetkin oli ekaa kertaa suussa kuukausiin.

Startti oli mukavan myöhään puoli kolmen aikoihin, joten aamulla letitettiin hevonen ja lähdettiin jopa ajoissa matkaan. Wiknerille ajelee meiltä sen 10min, joten ihan kivan lyhyt kisapäivä tuli.

Verkassa Arbaleesia tuntui todella kivalta, sopivasti energiaa ja kuunteli apuja hyvin. Tein ehkä vähän liian kevyen verkan, sillä radalla sitä energiaa oli sitten hieman liiaksikin. Sain pitää aika vahvasti edestä kiinni kun rouva oli korvat tötteröllä lähdössä lentoon joka askeleella. Keskiraveja olisi myös pitänyt hinkkaa verkassa enemmän tahdin löytämiseksi, mutta verkka-alueen ollessa 20mx20m ei tilaa niiden tekemiseen kamalasti ollut.
Radalle tultaessa Arbaleesian korvat osottivat vimmana kohti tuomaria, mutta muutaman ohimenon jälkeen se rentoutui. Alkuhalkaisijalle Arbaleesia kääntyi vähän odotettua nopeammin, mutta tuomarilta ei kommenttia. Tällä kertaa halkaisijalle tule ei kyllä onnistunut sitten kertaakaan. Yleensä ne on ollut meidän bravuurit, mutta Arbaleesia ennakoi laukkapysähdyksiä niin voimakkaasti, ettei niistä oikein mitään tullut. Muistan pyörittäneeni silmiä kun Arbaleesia väkisten pysähtyi loppupysähdykseen yli metrin aikasessa. Kuitenkin sekä alku- että loppuhalkaisijasta tuli 6,5.
Radalla kohokohtia olivat ehdottomasti pohkeenväistöt, niitä kehuttiin kauniiksi ja sujuviksi. Saatiin myös toisesta takarista 6! Ja vielä siitä vaikeammasta suunnasta joka ei kotitreeneissä tainnut onnistua kertaakaan edes nelosen arvoisesti. Samoin laukannostot olivat todella terävät ja sujuvat. Erityisen ylpeä olen alapisteiden istunta/apujenkäyttö-kohdasta josta sain 7, vieläpä tiukan tuomarin kanssa.
Huonoja puolia oli sitten itse käyntiohjelma.. Rouva oli niin nostamassa laukkaa joka toisella askeleella, joten kovin sujuvaahan se käynti ei sitten ollut. Tuomarikin kommentoi osuvasti jännityneen sijaan sitä kireäksi. Ravilisäyksistä myös puuttui tahti, mutta sinänsä edistystä, että nyt se askel jo venyy pelkän tahdin muutoksen sijaan.
Wiknerille on siitä aina kiva mennä, koska kaikki ovat tuttuja, ja näin kerran puolessa vuodessa kun nähdään niin he näkevät selkeästi Arbaleesian kehityksen. Saatiinkin kommenttia tutuilta että meno näytti hyvältä, ja että Arbaleesian ravi on etenkin parantunut. Prosenttejahan saatiin tasaisella 6-linjalla 60,5 ja tällä toinen sija. Käsittääkseni voitettiin sitten seuramestaruushopeaa, hui.
Tietysti piti heti päivittäää kaikille miten meni ;)

4. joulukuuta 2015

Koskaan ei voi tietää kun se omalle kohdalle sattuu

Kuvitelkaa tämä.

Olet rauhallisessa maastossa hevosesi kanssa. Ratsu on rekkojen ohitusta lukuun ottamatta normaalisti mitä oivallisin maastoratsu, ei ole tarvetta vahvoille kuolaimille eikä kontrolli koskaan petä.

Kaikki on hyvin. Hevonen kävelee reippaasti korvat höröllä tutkien ympäristöään. Parin viikon maastotauon jälkeen odotatte molemmat innolla horisontissa siintävää laukkasuoraa.
Suoralle päästyänne hevonen steppailee pari askelta ja kääntää päänsä kohti sinua, ikään kuin kysyäkseen voidaanko jo mennä? Et edes ehdi antamaan pohkeita kun ollaan jo reippaassa laukassa kohti suoran päätyä. 

Suoran päädyn lähestyessä pyydät parilla napakalla ohjasotteella ravia, mutta hevonen jatkaa laukkaa. Itse alat hieman naureskelemaan ja käsistä katoaa voimat. Naurat vielä hieman lisää. Joku taitaa olla vauhdikkaalla päällä tänään. Lopulta tien kaartuessa saat hevosen käyntiin ja jatkatte matkaa kohti seuraavaa laukkasuoraa.

Laitat kännykkään sports trackerin päälle, sillä haluat nähdä kuinka kovaa oikein menette. Edellisen pätkän perusteella varmasti 50km/h. Pari napakkaa pidätettä, ei vielä. Minimaalinen pohkeiden siirto ja hevonen säntää taas laukkaan. Tunnet adrenaliinin virtaavan suonissasi.

Hymyillyttää, kylmä viima pieksee päin naamaa ja tuuli ujeltaa korvissa. Pari naurahdusta, hevosesi esitti juuri sarjavaihtoja kiitolaukassa. Miksei siltä koulukentälläkin löytyisi tälläisiä taitoja? Kaartessa siirtyminen raviin alamäkeä varten. Alamäen vasta puoliksi loputtua hevonen onkin taas jo laukassa.

Kaikki on hyvin. Hevonen katsoo hieman solisevaa puroa, mutta matkaa jatkuu ongelmitta. Ajattelet kuinka hyvältä hevosesta varmaan tuntuu päästellä ylimääräisiä höyryjään. Toivot ettei laukkasuora koskaan loppuisi. Ihmettelet kuinka hevonen edes pysyy perillä jalkojensa kulusta. Hiekkaa ja mutaa lentää joka suuntaan.

Suoran pääty alkaa lähenemään, näkö on vähän sumea kaikesta roskasta ja silmäkulmat kosteat viimasta. Alat valmistelemaan raviin siirtymistä... 

Jotain kuitenkin tapahtuu.
Hetken hämmennys. Tyhjyys. Pimeys. 

Havahtuminen. Nopeat reaktiot. Rationaalisuus.
Sekunin sadasosassa ymmärrät mitä juuri tapahtui. Nouset nopeasti ylös siitä ojasta mistä löydät itsesi. Ensimmäinen huoli, missä hevonen? Huomaat samalla sekunilla sen hyppäävän viereiselle savipellolle paniikissa. Napsaiset ruohotupon varmuuden vuoksi ja kutsut hevosen luoksesi. Pari raviaskelta, hyppy ojan yli ja hevonen jää metrin päähän tuijottamaan sinua silmät pyöreinä puuskuttaen. Rukoilet että se ei lähtisi mihinkään. Pari askelta, otat kiinni ohjista ja annat ruohotupon hevoselle samalla yrittäen rauhoittaa sitä. Hevonen on enemmän paniikissa kuin sinä. Miksi näin kävi, vaikka kaikki oli hyvin?

Hevonen on pakoeläin. Sen me kaikki tiedämme. Se rauhallisin ja varminkin hevonen saattaa reagoida hyvin voimakkaasti juuri tuon takia.

Kirjoitin tämän tekstin, koska haluan havahduttaa teitä. Ehkä tämä oli hyvä havahdutus itsellenikin. Kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntuu siltä, että tunnen Arbaleesia läpikotaisin. Eihän se koskaan mitään tee. Se näyttää hampaita, mutta ei koskaan pure. Se heiluttaa häntää mutta ei koskaan potkaise. Sen voi jättää käytävälle irti eikä se liikahda mihinkään pyytämättä. Tiedän täysin kuinka se reagoi eri asioihin.

Sitä ikään kuin turtuu ajatukselle, että jotain voisi sattua. Mutta koskaan ei saisi unohtaa, että yleensä se on se tutuin ja turvallisin joka lopulta yllättää. Hevosen ensimmäinen reaktio on paeta, ei se sille mitään voi.

Olen tippunut Arbaleesialta viimeksi varmaan lähemmäs viisi vuotta sitten. Löysin suustani vielä illallakin hiekkaa ja aamulla totesin oikean jalan noston olevan kivuliasta ja pää kääntyy vaivalloisesti. Olin kuitenkin kiitollinen, sillä kenellekään ei sattunut mitään pahempaa. Minulle olisi saattanut käydä hyvinkin pahasti ellei minulla olisi ollut kypärää, sillä lensin Arbaleesian selästä niskalleni.
Haluan siis muistuttaa teitä. Älkää vaivutko sellaiseen turvallisuudentunteeseen joka turruttaa aistinne käsitellessänne sitä turvallisintakaan hevosta. Aina kannattaa miettiä, että entä jos se sittenkin jostain kumman syystä. Pysykää valppaina. Älkää luistako turvallisuudesta. Koskaan ei voi tietää.