31. heinäkuuta 2016

Pitkästä aikaa GoPro-videota!

Postaustahdin hitautta jatkuu vielä hetken aikaa. Olen nimittäin tällä hetkellä yli vuorokauden purjehduksen jälkeen vihdoin Gotlannissa. Kotiin palailen vasta reilun viikon päästä.

Viikko sitten sunnuntai-iltana edellispäivän kavalettien jälkeen jatkettiin samaa rennonletkeää linjaa ja lähdettiin taas Ertsille maastoon. Laitoin pitkästä aikaa GoPro:n kypärään ja kuvasin teille vähän videota. Aurinko oli laskemaisillaan ja sää oli aivan täydellinen maastoiluun, sekä kauniiden maisemien ikuistamiseen.

Edelliskerrasta viisastuneena laitoin Arbaleesialle hyönteishupun päähän ja verkkoloimen niskaan. Nyt Arbaleesia sai tallustella rauhassa paarmoilta, eikä häntääkään tarvinnut jatkuvasti huiskia. Näkyvyys hupun läpi ei kuitenkaan taida olla se parhain mahdollinen, sillä hiittisuoran alussa oja järkytti rouvaa niin paljon ettei meinattu eteenpäin päästä. Lopulta korvat tötteröllä puuskuttaen päästiin pelottavan kohdan yli. En tiedä oliko ojassa sitten käärme tai jotain, mutta olipa ainakin pää rauhassa ötököiltä.

Arbaleesia oli todella hyvän tuntuinen. Se yleensä kovaa laukatessa etenee pomppupallon tavoin, mutta tällä kertaa sen laukka oli aivan uskomattoman tuntuista. Se oli todella rytmikästä, etenevää ja ennen kaikkea todella rentoa. Sellaista kenttähevosen hallittua vauhdikasta laukkaa. Sellaisen tuntuista, että sitä olisi voinut hetkenä minä hyvänsä lähteä kokoamaan menettämättä yhtään energiaa tai joustoa. Ei sillä, että edes ajattelisin kokoamista maastossa. Musta tuntuu, että meidän molempien ajatukset oli tasan yhdessä asiassa: TÄYSIII !

26. heinäkuuta 2016

Yy-kaa-koo-nee

Viime lauantaina menin taas kavaletteja Arbaleesialla. Ilma oli niin kostea, että ratsastin käytännössä veden alla. Kasvot kastuivat tiivistyvästä kosteudesta, heppa oli läpimärkä alkuravien jälkeen ja ötököitä oli enemmän kuin liikaa. Siitä huolimatta ratsastus oli todella onnistunut!
Lähdin ihan innoissani kävelemään kohti kenttää, koska edellisenä päivänä siellä oli ollut kunnon monen esteen tekninen rata. Niin mun tuuria että se oli sitten juuri purettu pois! Päädyin laiskuuteni takia menemään keskiympyrällä kahta kavalettia. Kovin yksinkertaista, mutta pääsin harjoittelemaan juuri niitä meille vähän hankalia asioita; oikean paikan löytämistä ja ylipäätään hyvää lähestymistä, sekä sujuvaa etenemistä esteen jälkeen. 
Laskin joka kerta ennen estettä ääneen neljä viimeistä askelta. Muistan aikoinaan valmentajan käskeneen tehdä näin. En tiedä mitä taikoja tämä tekee, mutta jokainen askel osui kohdalleen! Arbaleesia hyppäsi tasan missä pyysin, ja itse hyppäsin vasta kun hevonen. Se ainoa kerta kun tultiin juureen, olin unohtanut laskea ääneen. Jonkinlaista rytmiä, varmuutta ja selkeyttä se vissiin tuo lähestymiseen.
Arbaleesia liikkui ja hyppäsi todella helpon oloisesti. Se myös lähti eteen kun pyysin! Kuten Rossekin blogissaan mainitsi minun sanoneen, Arbaleesia ei oikeasti oikein osaa laukata eteen. Nyt pääsin rallittelemaan ihan huolella esteiden välissä, mutta myös ottamaan takaisin ihan vain istumalla takaisin satulaan. Arbaleesia oli taas jotenkin kivan säpäkällä tuulella, mutta kuitenkin päästään rauhallinen.
Kokeilin muuten vielä Micklemeiden kuolainklipsejä, jotka ensimmäisellä testillä olin todennut huonoiksi meille. Kuten arvelin, toimivat ne esteillä paremmin kuin koulussa. En kuitenkaan vieläkään oikein tykännyt niiden ohjastuntumasta ja Arbaleesia piti jatkuvasti suuta vähän auki, ikään kuin virnisti. Muistan ratsastuskoulussa hoitoponini aikoinaan tehden tätä samaa, se veti aina kunnon pepsodent-hymyllä ympäri kenttää :D Sunnuntain maastossa sen sijaan nämä toimivat parhaiten, kun niiden hackamoremainen efekti jarrutti hevosta kivasti. En kyllä siltikään ottaisi näitä mihinkään käyttöön, ne jotenkin vääristävät ohjasotteita mielestäni. Muuten olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen Micklemeihin! Ongelmaksi on nyt muodostunut, ettei Arbaleesia oikein tykkää kankisuitsistamme (heiluttaa jatkuvasti korvia) kun ne ovat ns. "normaalit" suitset.

22. heinäkuuta 2016

Bloggaajavierailija Ruotsista vol. 2

Keskiviikkona oli kyllä niin hullu päivä ettei mitään rajaa. Arbaleesia-raukka sai liikkua kolmen tunnin verran ja rouvan mielenrauhaakin häirittiin mitä kummallisimmilla asioilla.
Rosse oli tosiaan taas käymässä Suomessa ja tällä kertaa ratsastuksen lisäksi ehdittiin myös lähirannalle ottamaan vähän kuvia. Tästä kuitenkin lisää kunhan saan kuvat Rosselta ;)
Arbaleesia oli yllättävän virkeä, ottaen huomioon että lähdettiin yhdeltä maastoon ja sen jälkeinen ratsastus loppui neljältä. En kamalasti viittinyt rääkätä sitä, kun takana oli jo pitkä ja kauhistuttava reissu veden äärelle. Rouva kun tunnetusti vihaa vettä, tosin viime aikoina ollaan päästy jopa laukkailemaan kentän jättilätäkön läpi.
Menin lähinnä siirtymisiä ravin sisällä ja laukkassa en tehnyt oikeastaan mitään. Arbaleesia tuntui alkupuoliskolla todella jäykältä takaosastaan ja ravi oli pompottavaa istua, eli se ei ihan käyttänyt selkäänsä kunnolla. Juuri ennen laukkaa Arbaleesia kuitenkin lantoi ja kappas kummaa kun liike muuttui ihan erilaiseksi. Kyllä me itsekin tiedetään kuinka hauskaa on juosta kamalan vessahädän kanssa..
Laukkaa tosiaan vaan fiilistelin, koska Arbaleesia tuntui siinä todella kivalta. Se oli pirteä, mutta samalla kuitenkin vähän sellainen onko ihan pakko. Hyvä combo sen takia, että silloin sen laukkaa voi oikeasti ratsastaa ja takaosan saa helposti alle ilman, että Arbaleesia lähtee liikaa eteen.
Ratsastin melko lyhyen aikaa, kunnes päästin Rossen selkään. Jos vertaa viime vuoteen, niin tuon pariratsukon meno on parantunut huimasti! Toisaalta, viime vuonna kun Rosse meni Arbaleesialla oli rouva juuri sinä päivänä melko vaikea. Nyt Arbaleesian lihaksisto on kehittynyt niin paljon, että se menee lähtökohtaisestikin jo paremmin.
Olin muuten tiistaina Playssonin ihmisten kanssa vähän malleilemassa heidän nettikauppaan, ja sain sieltä House of Horses:in satulahuovan messiin, joka tämänkin postauksen kuvissa näkyy. En aluksi ajatellut tästä sen kummemmin kirjoittaa, mutta mun on kyllä pakko sanoa olevani todella positiivisesti yllättynyt. Ensimmäinen satulahuopa jossa on selkänrangantilakin muotoiltu! Yleensä huovissa on vaan hirveä säkätila, jota me ei edes tarvita. Tästä tuli ehdottomasti uusi lempparini. Vielä kun hankkisi jostain tummansiniset pintelit näiden omistamieni kolmen tummansinisen huovan kaveriksi.

19. heinäkuuta 2016

Kavaletteja ja ponitytön muistelmia vuodelta 2013

Perjantaina hypättiin pienen tauon jälkeen kavaletteja. Arbaleesialla oli taas ihan omat kuviot hyppyjen kanssa ja otinkin niitä aika vähän. Oli pitkästä aikaa kunnon hellepäivä, niin itseltäni oli puhti ihan poissa.

Arbaleesiahan on aina ollut vähän hankala hypätä; se innostuu vähän liikaa ja erikoisesteet ovat rouvan mielestä aivan kamalia. Se on niin hämäävää, kun se saattaa laukata ihan hyvin esteelle, kunnes suunilleen ponnistaessaan huomaa että katos siinä alla onkin tuollainen punainen matto ja vetää äkkipysähdyksen. Ei varmaan yllätä, että olen enemmän kuin pari kertaa löytänyt itseni esteen keskeltä :D
Aina välillä mietin josko Arbaleesiasta olisi tästä huolimatta tullut hyväkin estehevonen, se nimittäin hyppää niin koko sydämellään, eikä koskaan luovuta. Arbaleesia on aina ollut esimerkki siitä, ettei tarvita mitään tasajalkaponnistusta tai edes oikeaa paikkaa selvitäkseen esteen yli. Se on aina ollut vähän sitä mieltä, että kunhan päästään yli niin jees. Eikä se haittaa vaikka rymistäisiin läpi, uus yritys vaan. Kauniita hyppytyylejä se väläytteli tälläkin kertaa, varsinkin tuolle ristikko-okserille. Sen jälkeen se veti aina ihan innoissaan pään pystyyn ja lähti täyttä laukkaa eteen. Joku on tainnut löytää sisäisen poninsa..
Toisaalta, Arbaleesia on aina hypännyt paremmin isoille esteille. Kavaleteilla se on aina ollut vähän silleen hypätäkö, loikatako vai astuako yli. Takavuosina, kun vielä hypättiin korkeampia, niin heti kun este oli jossain metrin paikkeilla, hyppäsi Arbaleesia oikeasti ihan kauniisti ja hyvällä tekniikalla. Kapasiteetti tällä rouvalla ei myöskään loppuisi ihan heti kesken, ainakaan kun kyse on tarhan aidoista ;)
Me ollaan niin kirjaimellisesti kaksi kouluhönöä esteillä, ihan jo ilmeistäkin päätellen. Otin tosiaan melko vähän hyppyjä ja lopetin heti kun sain alle hyvältä tuntuvat hypyt joka esteelle. Muistin tällä kertaa jo lähes joka kerta odottaa hyppyä ja hypyt sujuivatkin Arbaleesian riehumisen jälkeen oikein mallikkaasti. Vaikka toki Arbaleesian ihan itse keksimillä hyppytyyleillä ja oma istuntanikin huutaa kouluratsastajaa. Pääasia että on hauskaa!
Vaikka me kovasti hönöillään esteillä ja painotetaan hauskanpitoa, niin surullinen tosiasia on ettei sitä poniaikojen huolettomuutta voi millään tavoin saada takaisin. Nykyään ratsastaessa miettii huomaamattaan ihan liikaa, eikä suurimmista yrityksistään huolimatta osaa hevosen vaan antaa mennä. Esteet on hauskoja, mutta ei niistä nauti enää samalla tavalla kuin teininä. Silloin se oli oikeasti viikon kohokohta, varsinkin kun päästiin hyppäämään kovaa ja korkealta ;) Nyt ne ovat hevoselle vaihtelevaa treeniä ja itselle mielenvirkistystä, mutta en enää odota hyppykertoja kuin kuuta nousevaa, tai vaadi äidiltä että hypätään joka päivä.

Vuonna 2013 me vietettiin aikaa kahden saikun välillä. Vuosi jolloin kaikki oli hyvin. Hypättiin ihan kunnon esteitä ja ratsastus oli sellaista ponitytön hauskanpitoa. Yksinkertaisesti ihanaa aikaa, vaikka kouluratsastuksellisesti oltiinkin tasolla ö. Ja vaikka muistelenkin näitä aikoja suurella lämmöllä, niin rakastan nykyhetkeäkin. Vaikka sitä välillä ehkä haluaisi, niin ponitytön huoleton mielenmaailma ei säily kanssamme läpi elämän. Eikä se aikuistuminenkaan niin kamalaa lopulta ole.

15. heinäkuuta 2016

Miten perusratsastan Arbaleesian läpi?

Alkuviikosta mentiin taas kangilla. Tarkoituksena oli tehdä perusteellinen perustreeni, eli pitkä alkuverkka taivutteluineen ja itse työskentely alkuverkan fiilisten mukaan.
Yleensä kerron todella pintapuolisesti treeneistämme, joten ajattelin vaihtelun vuoksi kertoa perusteellisemmin mitä oikein tein, ja miksi. Tästä tulee siis minun standardeilla melkoisen pitkä postaus.
Tälläisen perustreenin tavoitteena on vain, että hevonen on hyvin läpiratsastettu lopuksi. Ei siis hiota temppuja tai mitään, vaan halutaan rento ja hyvin valmisteltu hevonen niihin temppuihin. Alkukäyntien 10min jälkeen alkuravit keventäen puolipitkin ohjin, kuitenkin niin että hevonen on selkeästi avuilla ja pyöreänä. Arbaleesia hakeutuu itse melko hyvin tuollaiseen matalaan pyöreään muotoon, joten tämä on meille suht helppoa. Teen aluksi pitkiä hieman loivempia taivutuksia ja hiljalleen jyrkennän niitä. Vaihtelen taivutusta ulos ja sisälle, myös kulmissa, kuitenkin runko suorana.
Hiljalleen taivutuksen jyrkentämisen lisäksi alan lyhentämään sen kestoa, ja lopulta menen alle kymmenen askelta ennen kuin vaihdan jo toiseen taivutukseen lyhyen suoristuksen kautta. Tällä tavoin tsekkaan Arbaleesian symmetrian ja sen että se on rehellisesti avuilla, eli siirtyy taivutuksesta toiseen samalla niskan korkeudella. Tällä kertaa Arbaleesia tuntui taipuvan vähän huonommin vasemmalle, oli kierros kumpi tahansa. Kiinnitin tähän sitten itse treenissä huomiota.
Laukassa sama kuvio. Hieman lyhyemmät ohjat, koska laukasta tulee helposti muuten liian etupainoista. Lisäksi teen vastalaukassa reiluakin taivuttelua sisälle. Eli oikeassa kierroksessa (vasen laukka) taivutus oikealle (sisään). Vaihtoherkemmällä hevosella tämä voi olla aikamoinen haaste, mutta onneksi Arbaleesia vaihtaa vain jos on ihan pakko, joten meille se on helppoa. Tämä notkistaa kivasti kaulaa ja avaa lapoja, kehittää tasapainoa ja on siis kaikin puolin todella hyvä liike alkuverkkaan.
Koska kenttä oli aika litskua, enkä maneesiin halunnut, niin sain ideaksi mennä neliöuraa siinä kuivalla läntillä. Aluksi ravissa niin, että ennen kulmaa käyntiin ja kulman jälkeen taas raviin. Jos hevonen taipuu vähän huonosti (tai kulmien kanssa on ongelmia), on tämä hyvä liike sillä käynnissä ratsastaja pääsee helpommin oikeasti ratsastamaan kulman. Samalla tässä pääsee treenaamaan hyvin siirtymisiä: pehmeästi istunnalla alas ja terävästi pohkeesta raviin. Samoin jos on ongelmia ennakoivan hevosen kanssa (meidän loppupysähdykset..) niin tässä pääsee kivasti vaikuttamaan hevoseen, kun siirtelee käyntiin siirtymisen ajankohtaa. Alkuun tein sen reilusti ennen kulmaa, ja kun tunsin Arbaleesian alkavan ennakoimaan sitä, siirsin siirtymistä reilusti eteen. Aluksi nämä pari ylimääräistä askelta olivat todella tuskan takana, mutta hiljalleen Arbaleesia alkoi oikeasti kuuntelemaan milloin pyydän sitä siirtymään, eikä vain ennakoimaan. Hetken päästä lisäsin joka toiselle sivulle voltin, joka toisen keskelle minikokoamisen.
Laukassa sama neliöura ja kulmat taas käynnissä, jonka jälkeen vaihdellen vasta- tai myötälaukka. Kun ravissa en halunnut Arbaleesian ennakoivan ja yllättelin sitä, niin laukassa halusin alkuun luoda tuon ennakoimisen. Myöhemmin kun käyntikulmat sujuivat, aloinkin leikkimään itse laukan kanssa. Kun Arbaleesia alkoi ennen kulmaa ennakoiden kokoamaan itseään, pyysinkin sitä jatkamaan tätä koottua laukkaa kulman läpi. Tällä tavoin sain kokoamisen sen omasta aloitteesta, eikä se silloin ahdistunut millään tavalla, vaikka laukan kokoaminen on yleensä ollut meille todella vaikeaa.
Arbaleesia kokosi laukan todella kivasti ylämäkeen, ja siirtymisetkin olivat hyvin takaosan päällä.
Mentiin lopulta muutamia kulmia todella kootussa laukassa, ihan melkein "piruettilaukkamaiseen" asti. Arbaleesia tuntui todella mukavalta ja se suoritti todella mielellään! Se oli ihan innoissaan esittelemässä hienoja käyntisiirtymisiään aina ennen kulmaa, mutta kun pyysinkin sitä jatkamaan, tarjosi se läpi kulman sellaista hyvin koottua laukkaa, odottaen joka askeleella apujani  jatketaanko vai siirrytäänkö jo käyntiin. Tämä odottaminen on juuri sitä mitä haluan kun treenataan niitä takaosan lihaksia.
Toki Arbaleesia käy vielä hitaaksi tuossa kootussa laukassa, mutta oli todella kiva tunne saada se innostumaan asiasta joka on sille kuin selleriä minulle (yäk).
Loppuun rennon letkeää ravia ihan pitkin ohjin eteen alas. Selkeä suunitelmallisuus kannatti, sillä mulla oli lopulta allani hyvin rennolta ja tyytyväiseltä tuntuva hevonen. Treeni oli onnistunut, koska se tuntui helpolta, vaikka piilottelin sinne niitä vaikeita asioita. Helppoa ja mielekästä kehitystä :)

13. heinäkuuta 2016

New hair, new me

Wow, jo kesän toinen lifestyle-postaus, tulee ihan vanhat ajat mieleen. Nojaa, itse asiaan. Olen vuosien varrella saanut blogiini kymmeniä ihailevia kommentteja pitkistä kutreistani. Nyt joku tarkkasilmäinen on varmaankin jo huomannut ratsastuskuvissa jotain uutta. Pätkäsin nimittäin hiukseni lyhyiksi!

Pohdin ja pähkäilin tätä valintaa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Mulla on aina ollut pitkät hiukset, joten tietysti tuollainen 30cm nipsnaps vähän jänskätti. Olen kuitenkin enemmän kuin todella tyytyväinen tähän päätökseen, ja vielä viikonkaan jälkeen en ole katunut valintaani sekuntiakaan! Olen niin rakastunut tähän pitkään polkkaan, sillä se kuvastaa hieman huoletonta, mutta kuitenkin pikkutarkkaa persoonaani täydellisesti. Ja ovathan nämä todella paljon aikuisemmat kuin sellainen teiniletti.

En keksi oikeastaan mitään negatiivistä tästä muutoksesta. Tosin näin kouluratsastajana panikoin jo nyt minkälaisia kisakampauksia saan nykyään tehtyä! :D Ennen oli niin helppoa tehdä letti ja kieputtaa se nutturalle. Yksinkertaista mutta kaunista.
Jos otetaan vertailukuva juhannukselta ja pitkistä hiuksista:
Tunnen oloni nyt siksi parikymppiseksi mitä kohta olen. Lahjoitan muuten pitkät kutrini Little Princess Trustille, jotka tekevät pituuksistani sitten hiuksensa syystä tai toisesta menettäneelle lapselle peruukin. En siis ihan turhaan niitä vuosikausia kasvattanut! :)