22. huhtikuuta 2018

Nivelrikosta, hyppäämisestä ja järjestä vs. halusta

Viime postauksesta on nyt kulunut pari kuukautta ja voi että kun meille kuuluu hyvää! Arbaleesia on ollut suurimmaksi osaksi aivan mahtava koko kevään ja ollaan kuukausien tauon jälkeen alettu taas hyppäämään säännöllisen epäsäännöllisesti.
Arbaleesiallahan on alkavat nivelrikot molemmissa etujaloissa, jonka takia aikoinaan lopetettiin hyppääminen lähes kokonaan. Satunnaisesti ollaan kavaletteja hypelty, mutta muuten ollaan "säästelty" niitä jalkoja. Arbaleesian jalkoja hoidettiin tuolloin parilla piikityksillä, jonka jälkeen tuskallisen pitkän ja rauhallisen kuntouksen jälkeen rouva on ollut täysin oireeton nyt viisi vuotta. Kengittäjäkin on kommentoinut, ettei hevosen olemuksesta, käytöksestä ja jaloista uskoisi sillä olevan nivelrikkoa.
Nivelrikko on todella yksilöllinen sairaus. Meidän tallilla juuri lopetettiin yksi hevonen, jonka tila levosta huolimatta paheni lopetuskuntoon. Mikä tuuri meillä on ollut, että Arbaleesia on 20 vuoden iässä vielä näin hyväkuntoinen kaikesta huolimatta! Yhtenä osasyynä tietysti hyvä, tarkka hoito sekä rauhallinen kuntoutus silloin aikoinaan.
Uskalsin hevosta tunnustellen hypätä kuukausi sitten ekan kerran viiteen vuoteen yli 50cm esteen. Kaksi sokeripalaa päällekkäin teki esteestä metrin korkean, ja oi että sitä onnea! Tirautin ehkä jopa pari kyynelettä esteen jälkeen, sillä itseni lisäksi hevosesta huomasi kuinka onnessaan se oli.
Tuon yhden metrisen esteen jälkeen en uskaltanut hypätä reiluun kuukauteen ollenkaan. Odottelin vähän pelokkaana miten Arbaleesia reagoisi tuohon, mutta rouvahan jatkoi puksuttelua aivan samaan malliin kuin aikaisemmin. Oikeastaan tuntui siltä, kuin se olisi saanut vähän uutta boostia koulutreeneihinkin.
Viime perjantaina esteiden aika koitti taas. Aurinkoinen sää, t-paitakelit ja ensimmäinen ulkokenttäratsastus, mikä tämän parempaa! Sain samalla pitkästä aikaa kuvia Arbaleesiasta, ja vaikka huomaa että kevyempi käyttö on vähän verottanut kaulan lihaksia, niin yllättävän hyvin rouva on lihaksensa säilyttänyt noin vanhaksi hevoseksi.
Mentiin aika maltillisesti, keskityttiin kavalettikorkeudella etenkin suhteutettuihin ja askeleiden laskuun. Arbaleesia oli ihan huikean tuntuinen, se eteni juuri sillä vauhdilla mitä pyysin, tuntuma oli höyhenenkevyt ja vaikka se välillä innoistuikin niin rauhoittui se heti kun pyysin. Vähän jännitin vesiesteen ylitystä, mutta Arbaleesia hyppäsi sen yli kuin vanha konkari yhtään ihmettelemättä. Näin nautinnollista ratsastusta tammalla harvoin tulee vastaan.
Lopuksi mentiin edellisestä kerrasta rohkaistuneina pari hyppyä vähän korkeammalta. Oli niin ihana huomata, kuinka paljon Arbaleesia tästä taas innostui. Se tunne kun hevonen oikeasti liitää esteen yli väläytellen jopa jotain tekniikkaakin, eikä vain epämääräisesti loikkaa. Se tunne kun hevonen esteen jälkeen lähtee korvat hörössä kenttää ympäri, että joko mentäisiin uudestaan.
Liikutuin taas kamalasti siitä, kuinka paljon Arbaleesia hyppäämisestä nauttii. Nimenomaan "korkeista" esteistä, kavaleteista se ei koskaan ole oikein välittänyt samalla tavalla. On surullista ettei se pääse hyppäämään kunnolla niin usein kuin se haluaisi, mutta riskit on tiedostettava ja ne on minimoitava. Tämäkin korkeampi este ylitettiin kolme kertaa, ja vaikka sekä hevonen että ratsastaja olisivat halunneet jatkaa, niin sisäinen järjen ääneni sanoi, että nyt riittää.
On myös surullista, kuinka paljon skouppia Arbaleesialla olisi estepuolelle. Se aikoinaan hyppäsi juuri ennen nivelrikon toteamista ensimmäisen 120cm esteensä, ja todettiin että kappas Viron metsien kasvatilla riittäisi ponnu korkeimmillekin radoille. Tosin ehkä hyvä ettei meistä esteratsukkoa tullut, sillä Arbaleesialla on aika vaikea ratsastaa rataa.
Summa summarum, hyppääminen on niin kivaa, mutta samalla niin tuskaista, kun sitä niin harvoin viitsii tehdä! Kerran kuussa tai harvemmin on todettu hyväksi tasapainoksi hevosen nivelien ja monipuolisen treenin suhteen kannalta, enkä uskalla riskeerata monta hyvää ratsastusvuotta innostumalla liikaa. Joskus (harvoin) järki voittaa halun.