29. elokuuta 2015

MIKÄ YLIOPISTO TÄH

Mun tekis mieli tässä vaiheessa vaan töräyttää tämä tieto yhdellä rivillä ja häipyä paikalta. Ihan hävettää kuinka kauan olen tätä postausta kirjoittanut; lähes kaksi kuukautta.

Kaikella on tarkoituksensa. Musta ei tullut balettitanssijaa eikä formulakuskia, vaikka olin pienenä aivan varma siitä. Sain onnekseni eräänä heinäkuisena päiväni huokaista helpotuksesta, kun en päässytkään sinne mikä yhteishaussa minulla oli ykkösenä.

Helsingin yliopisto. Kumpulan kampus. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Maantieteen koulutusohjelma. Tämä on tulevaisuuteni seuraavien monien vuosien ajan. Fuksioppaan mukaan voin nyt kehuskella olevani viittä vaille maisteri. Oikea tittelini taitaa olla filosofian ylioppilas. 
Kouluun palaaminen oli kieltämättä jännittävää. Kaikki on vaan niin uutta ja mielenkiintoista. Ilokseni olen sopeutunut todella hyvin yliopistoelämään. Vaikka itse koulunkäynti ei vielä ole alkanut, tunnen olevani paikassa jossa viihdyn erittäin hyvin. Missä muualla tarjottaisiin viiniä keskellä koulupäivää? Fyssalaisilla on jopa pehmiskone.
Oltiin upeassa Versaillesin palatsissa ja mitä minä tein: Nauroin sille kuinka tuo rautias on ilmiselvä Arbaleesia kauraämpärin lähestyessä.
Kuten arvata saattaa menee koulunkäynti nyt enemmän kuin koskaan aiemmin kaiken edelle. Kun en ole koulussa, fuksijutuissa tai tallilla, rojahdan sohvalle ja totean että olen ehtinyt syömään päivän aikana vain yhden aterian. Ja kiroan sitä kuinka voisin oppia nukkumaan enemmän. Blogini on onneksi jo valmiiksi melko hitaalla päivitystahdilla, joten älkää odottako muutoksia suuntaan tai toiseen.

Tulevaisuus on siis nyt ihan avoinna. Mahdollisuuksia satelee joka suunnasta. Linnut laulavat ja aurinko paistaa. Sain jopa Pariisissa kadonneen kännykkäni takaisin parin hyvin onnellisen sattuman kautta. Arbaleesiakin oli aivan mahtava ratsastaa tänään. Yksinkertaisesti sanottuna: olen onnellinen.

24. elokuuta 2015

ROUVA ESTEHEVONEN

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, ei Arbaleesia ole ihan kunnossa. Se ei ole ollut oma itsensä vähään aikaan, ja nyt sitä selkeästi vaivaa jokin. Hanskatesti paljasti jonkin verran hiekkaa, joten ykkösepäily on hiekkaa mahassa (ei olisi ensimmäinen, eikä toinenkaan kerta..)

Menin Arbaleesialla heti kotiin tultuani, ja se oli jotenkin niin reppana. Päätettiin sitten, että kunnes selviää hieman enemmän mikä Arbaleesiaa vaivaa, niin mennään pääajatuksena 'kunhan se liikkuu hyvällä mielellä'. Joten lauantaina vuorossa oli puomeja puoliksi estekamoilla, ja selkeästi esteet mielessä. Menokin oli sitten ajoittain sen mukaista :D
En mennyt askeltakaan harjoitusravia, vaan koko ajan ajatuksena että heppa saa liikkua niin isolla askeleella kuin mahdollista ilman mitään rajoitteita. Tarkoituksena oli siis saada hyvän mielen lisäksi askeleeseen hieman elastisuutta ja takapolviin liikettä. Puomithan ovat myös erinomainen tapa saada liikkeeseen ilmaa ja jalkoihin tarkkuutta.
Arbaleesia otti välillä turhankin tosissaan puomien ylitykset. Välillä mentiin kieli poskella keskittyen, välillä niin tyylillä että kamera koki tehtäväkseen itsesensuurin ja välillä nostettiin pää ylös meiningillä NYT PRKL MENNÄÄN. Noh, tätähän minä halusin; iloista asennetta.
Tein puomien välillä aina laukassa erilaisia tehtäviä. Välillä vastalaukassa keskilaukkaa, välillä koottiin niin pieneen laukkaan kuin mahdollista, välillä voltteja ja vastataivutuksia. Ideana mennä mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Ja ennen kaikkea kaula sä'ästä lähtien ylhäällä ja liike ylämäkeen. Arbaleesian laukka olikin todella mukavaa, se pyöri ja toimi ihan istunnan voimalla. Kaikista parhaimpia oli ne hetket kun Arbaleesia ei millään olisi halunnut siirtyä kootusta laukasta raviin, vaan jäi pomppimaan melkein piruettilaukkaa.
On se hieno ♥ Nyt vain toivotaan, että psyllium auttaisi ja päästäisin takaisin normitreenien pariin. Vaikka ei tääkään hassumpaa ole.

20. elokuuta 2015

TILANNEPÄIVITYS

Heippa pitkästä aikaa! Vietin viimeiset yhdeksän päivää Lontoossa ja Pariisissa, joten blogi oli tietysti hiljaisemmalla. Ajattelin nyt nopeasti päivittää nykyhetken teille, ennen kuin alan palaamaan normaaliin bloggausrytmiin.

Itse reissu oli loppujen lopuksi aika mahtava. Käveltiin yhteensä yli 100km, käytiin tsiljoonassa museossa ja nähtävyydessä, seikkailtiin paikallisten seassa sivukaduilla ja tutustuttiin metropolielämään.

Kyllä silti pakko sanoa, että ei mikään omaa sänkyä ja kotosuomea voita. Varsinkin vika päivämme oli niin hektinen että huhhuh! Päädyttiin sitten poliisiaseman kautta vieläpä melkein väärälle lentokentälle :D Kerron kuitenkin lisää reissusta, kunhan saan käytyä kaikki 832 kuvaa ja 139 videota läpi ja muokattua ne.

Arbaleesia on tällä ajalla kuulemma ollut vähän outo. Se ei liiku oikein hyvin, ja ontumaepäilyäkin oli. Kraniokäsittellyssä se oli ollut jumissa, mutta outo käytös on vielä jatkunut senkin jälkeen. Se sai myös mahahaavalääkityksen joka ei tehnyt eroa, ja nivelongelmiinkin se reagoi ihan eri tavalla. Sovittiin nyt, että kokeilen ratsastaa sillä pari päivää ja katsoa miltä se tuntuu. Jos se ei yhtään parane, niin ensi viikolla otetaan labrat ja toivotaan parasta.

12. elokuuta 2015

ONNELLISUUDEN LÖYTÄÄ MAASTOSTA

Mä oon viimeks laukannu maastossa varmaankin viime vuoden puolella. Voitte siis kuvitella iloni, kun käännyinkin maastossa eräässä risteyksessä oikealle vasemman sijaan ja tienpätkän minkä olen ristinyt hiittisuoraksi. Ilmeeni oli aika o.O ja tuijotin sitä suoraa varmaan pari minuuttia ennen kuin pamautin pohkeet hepan kylkiin ja 80 hammasta näkyen tunsin tuulen naamallani hepan laukatessa koko sielunsa kyllyydestä. Voi vitsit sitä onnea!

Kun me helmikuussa tänne tallille muutettiin, elin seuraavat kuusi kuukautta siinä uskossa, että maastot rajoittuvat siihen yhteen yleiseen hiekkatiehen jossa ei voi edes ravata. Vähän harmitti, sillä Espoonkartanon kilometrien mittaiset yksityiset metsätiet olivat ihan unelma! Nyt heinäkuun aikana olen kuitenkin löytänyt metsäpolkuja, monia hyväpohjaisia pieniä hiekkateitä ja tuon hiittisuoran. Lyhytkin maastolenkki näillä on 10km pitkä ja kestää 1,5h.
Arbaleesia on nyt alkanut ymmärtää mitä tietyillä tieosuuksilla tapahtuu. Jo kymmeniä metrejä ennen aletaan steppailemaan ja nykimään päätä eteen. Tällöin mulla nousee väkistenkin hymy huulille ja taputtaen heppaa kerron sille että ihan kohta. 
Miksi tyytyä pariin lehteen kun metsäpoluilla voi evääksi ottaa puolikkaan puun ;)
Hevosenkengäksi ristityllä tiellä pääsee kiitolaukkaamaan ja parissa mutkassa tuntemaan itsensä kenttäratsukoksi. Ensin suoralla täyttä laukkaa eteen kenttäistunnassa, sitten laukanvaihto, seuraavaksi pieni ylämäki, jonka jälkeen johtava ohjasote vasemmalle ja eikun tuntemaan käännöksen G-voimat. Sama toistetaan pari kertaa kunnes hymyillyttää niin paljon, että pakko pitää taukoa.
Hiittisuoralla sitten painellaan täyttä vauhtia ihan vaan suoraan eteen. Satunnaisesti heppa jopa innostuu niin, että tien laidalla leikkivä kettu jää huomaamatta ja silmät sulkiessaan voi kuvitella olevansa laukkakisoissa Ascotissa. (Suoran lopussa on onneksi sopivasti jarruttava ylämäki :D)
Ja oi näitä maastoilun hyötyjä! Jo keskiviikon treeneissä huomasin, että ensinnäkin Arbaleesia liikkui paljon kivemmalla energialla eteen. Sen laukka on voimistunut todella paljon hiittailusta, ja se tuntuu tekevän töitä positiivisemmalla asenteella. Valmentajakin kehui laukkaa! Mielestäni suurin hyöty on kuitenkin ollut se, kuinka hauskaa meillä on ollut! Maastosta ei ikinä voi tulla pettynein mielin. Tälläinen irrottelu on hyvää vastapainoa meidän arjen totisille koulutreeneille.
Minkälaisia maastoja teillä on?

8. elokuuta 2015

BACK-TO-BASICS

Käytiin keskiviikkona Inkan kanssa poimimassa mansikoita, jonka jälkeen mentiin iltaratsastukselle hyttysten ja satunnaisten vesipisaroiden sekaan.

Ei ollut torstai, mutta silti vietettiin vähän throwback-päivää. Arbaleesia sai nimittäin suuhunsa samaiset kuolaimet, jotka sillä oli ratsastuskoulussa käytössä yli kymmenen vuotta sitten. Olen pitkään tuskastellut sen kanssa, kuinka kolmipala ei oikein sovi omalle kädelleni, ja suoralla kuolaimella ei voi vaikuttaa hevosen etuosaan tarpeeksi.
Jonkin aikaa sitten syttyi hehkulamppu pääni sisällä, ja ihmettelin miksi me ei olla kokeiltu ihan tavallista nivelkuolainta. Kävin sitten laatikot ja kaapit läpi, niin sieltähän se löytyi: kaikista tavallisin peruskuolain. Paksu ja hopeinen, yhdellä nivelellä. Jätin samalla myös kannukset pois. Jotenkin ne ovat jääneet aina saappaisiin kiinni, joka on vähän vastoin periaatteitani, sillä haluan Arbaleesian toimivan ilman mitään tilperhöörejä.
Alkuverkkailua
Viimeisen vuoden aikana on tullut kokeiltua Myleriä D-renkaalla, stubbenin kolmipalaa joka lukittautuu suoraksi, omppukolmipalaa, muovisuoraa, metallista suoraa, suoraa isolla kielentilalla, paksua ja ohutta kolmipalaa pienellä ja isolla renkaalla ja ties mitä. Tällä hetkellä ehdottomasti parhaiten toimiva kuolain on kanget, sen jälkeen itseäni miellyttää todella paljon pessoa deltalla (meidän maastokuolain), ja nyt uutena lisänä tuo nivel.
Keskiviikon ratsastus oli ensimmäinen koulutreeni kisojen jälkeen. Arbaleesia liikkui kivalla energialla, välillä jopa turhan innokkaasti! tällöin tietysti kehuin, sillä juuri tuota me halutaan. Ravi ei edelleenkään ollut kovin hyvää, takajalat eivät olleet tarpeeksi aktiiviset ja kaula oli liian pitkä. Laukka kuitenkin yllätti positiivisesti. Se oli selkeän kolmitahtista ja takaosa toimi kivalla työnnöllä. Kokoamisetkin sujuivat kuin vettä vaan! Selkeästi maastoilusta hiittailuineen on ollut hyötyä.
Ylläolevassa kuvassa näkyvää takaosan työskentelyä me halutaan!
Pakko vielä loppuun kehua, kuinka monipuolinen Arbaleesian viikko-ohjelma on ollut tällä viikolla! Pahimmillaan sillä on ollut koko viikko kentällä jyystöä.
Maanantai: Maria talutteli päivällä ja meni illalla kevyesti ilman satulaa
Tiistai: maasto, paljon hiittilaukkaa
Keskiviikko: simppeli koulutreeni, paljon suoria teitä
Torstai: puomeja ja miniesteitä
Perjantai: talutus
Lauantai: kevyt koulutreeni, paljon voltteja, taivuttelua
Sunnuntai: valmentaja ratsastaa

5. elokuuta 2015

EPÄONNISTUMINEN KISOISSA + VIDEO

Ei nyt okein huvita kertoa sunnuntain kotikisoista, joten tästä tulee lyhyt ja ytimekäs postaus videon kera (josta puuttuu lopputervehdys kun kuvaaja joutui jatkamaan toimitsijatehtäviään).
Prosentteja tuli 56 ja rapiat. Viimeksi kun sain näin huonot prosentit, oli vuosi 2010 ja tuloksena hylätty. Arbaleesia ei ihan ollut oma itsensä, se hakeutui ehkä hitusen liian matalaan muotoon ja askeleesta puuttui ponnekkuus ja joustavuus. Silti vähän ihmetyttää, miksi me saatiin niin paljon vitosta. Oma fiilis radan ja videon katsomisen jälkeen on ehkä lähempänä 58% kuin 56%.
Kamera päätti ryhtyä taiteelliseksi tarkennuksen kanssa
Ensimminen takaosakäännös oli oikeasti ihan mahtava (tosin siihen siirtyminen vaati hieman suostuttelua). Se kuitenkin polki läpi koko käännöksen, eikä jättänyt askeltakaan väliin tai epäröinyt! Toisessa Arbaleesi päätti taas lantoa (miksi oi miksi????) ja sehän lässähti ihan käsiin, ihmettelen miten me saatiin siitä edes 4. Radan ongelmana oli kyllä se, että Arbaleesia olisi pysähtynyt saman tien, ellen olisi koko ajan patistanut sitä eteenpäin. Käynti varsinkin oli todella energiatonta.
Päätin nyt, että menen koko tämän viikon treenit maastossa. Arbaleesia on ollut viime päivinä vähän pakotetun oloinen ja jotenkin hyvin epänormaali. Sillä on aina ollut niin hyvä työmoraali, mutta nyt se ei vaikuta haluavan tehdä töitä ollenkaan. Kaipaan siihen räjähtyvyyttä ja energiaa, ja mistäs niitä helpommin löytä kuin hiittisuoralta. Alkuviikon treenit siellä ovat olleet oikein hauskoja, ollaan menty paljon laukkaa eteen ja tehty koottulaukka-keskilaukka siirtymisiä. Meinattiin jopa laukata pahaa-aavistamattoman ketun yli :D 
Mitä siis opittiin: ei enään kotikisoja. Itse kisat oli kyllä hyvin järkätty, sitä iso kiitos seuralle ja tallille. Arbaleesia ei nyt vaan suorittanut sillä tasolla, mikä sille on mahdollista ja vieraan kisapaikan tuomaa toivottua pöllöenergia ei ollut. Me niellään nyt tämä pettymys, yritetään saada hepan energiat takaisin ja kokeillaan uusiksi 6.9 Wiknerillä aluekisoissa.
Ps. Arbaleesialla oli muuten ekaa kertaa ikinä mun tekemät sykeröt. Ja samalla toi oli ensimmäinen kerta kun ikinä tein sykeröitä/letitin hevosen!