12. heinäkuuta 2018

Oma asenne ratkaisee

Arbaleesia on hevonen josta ei koskaan tiedä minkälainen ratsastus on edessä. Pari viikkoa sitten meillä oli oikein mukava hyppykerta, ja vaikka edelleen oli pari kertaa ongelmia lähestymisten kanssa, niin meno oli huomattavasti tasaisempaa kuin edellisellä kerralla, jolloin Arbaleesia ei vaan suostunut hyppäämään haluamiltani paikoilta.
Tuo juureen tuleminen on aina ollut Arbaleesian ongelma, sillä kyllä riittää ponnua hypätä juuresta näin pieniä esteitä, mutta eihän se nyt kaunista, saatika oikeaoppista ole. Vaikka Arbaleesia onkin melko itsevarma hevonen, eikä todellakaan ota nokkiinsa jos se rymisee esteen läpi, niin on sen heikkous aina ollut nuo lähestymiset. Se yhdistettynä omaan kouluratsastajan estetaitoihini, niin yleensä me lähestytään estettä toivoen parasta, laskien askeleet neljästä alaspäin ja sitten riidellään pari nanosekuntia hypätäänkö nyt minun mukaani vähän kauempaa, vaiko Arbaleesian mukaan lähempää. Yleensä Arbaleesian itsepäinen luonne voittaa.
Tuolloin pari viikkoa sitten meillä oli todella hauskaa. Alusta lähtien Arbaleesia kuunteli minua hyvin ja hyppäsi rohkeasti vähän laakeampia hyppyjä ja oikeasti imi jopa noin pienille esteille. Ei me montaa hyppyä otettu, lähinnä yksittäisiä ristikoita keskittyen juurikin lähestymisiin.
Itselleni näin kouluratsastajana on ratatempo käsitteenä vielä vähän hukassa. Himmailen helposti esteelle ajatellen sitä kouluhevosen tasapainoista ja koottua laukkaa, vaikka pitäisi ennemmin patistaa Arbaleesia vielä vähän reippaampaan ja isompaan askeleeseen. Olen aikojen saatossa vähän ehtinyt unohtamaan, kuinka reipasta laukkaa esteillä pitäisikään mennä, jotta hevonen saa tarpeeksi ponnistusvoimaa ja rohkeutta hypätä myös vähän kauempaa. Himmailu oikein kutsuu juureen tulemiseen, ja onkin suurin syy tuohon ongelmaan. Kun himmailee, ei ole myöskään voimaa. Vaikka sitä voimaa ei nyt tuollaiseen pieneen loikkaan kamalasti tarvitse, niin on hyvä kuitenkin ajatella mahdollisimman "oikein".
Kuten alussa sanoin, Arbaleesiasta ei koskaan tiedä mitä juuri sillä ratsastuksella tapahtuu. Ratsastuksen kulkuun vaikuttaa myös hyvin paljon oma asenne. Arbaleesia on todella herkkä lukemaan ihmistä ja jos on itse yhtäänkään huonoilla fiiliksillä selässä niin Arbaleesia kyllä peilaa ne fiilikset takaisin. Reilu kuukausi takaperin kun hypättiin kavaletteja ei yksikään lähestyminen onnistunut ja aloin itsekin jo hieman turhaantumaan, ja sitten Arbaleesia olikin yksinkertaisesti aivan mahdoton ratsastaa. Tällä kertaa hymyilin ja naureskelin monta kertaa, kun vanha rouva niin nelivuotiaan tavoin lähti vetämään kohti estettä korvat hörössä. Ja kappas kummaa ne pienet virheet eivät enää tuntuneetkaan maailmanlopulta.