Voitto joka ei tunnu voitolta

Mitä kun se voitto ei tunnukaan ansaitulta? Miten voi onnistua kun epäonnistuu?

Tänään oltiin Peuramaalla kisoissa. Lyhyestä virsi kaunis: Arbaleesia oli verkassa aivan u p e a, mutta radalle mentäessä se jähmettyi ihan kokonaan.

Verkassa se kuunteli pienimpiäkin apujani, teki aivan upeat lisäykset ja oli kaikin puolin todella letkeä ja mukava ratsastaa. Pysähtelin koko ajan taputtamaan hevosta, ja hoin hyvää. Verkkamme venyi lopulta yli tunnin mittaiseksi, koska kisat olivat melko pahasti myöhässä. Annoin hevosen kuitenkin seistä, ja tulin jossain vaiheessa alas selästäkin. Lopulta kun luokka alkoi, ratsastin ravin ja laukan. Olisin ehkä voinut ratsastaa vähän enemmän ravia ja laukkaa, mutta en halunnut väsyttää hevosta ihan kokonaan huomisen kisoihin.

Maneesiin ja radalle mentäessä se sitten tapahtui. Arbaleesia heitti selän lukkoon, ennakoi kaikki liikkeet, pelkäsi mainoslakanaa eikä kuunnellut pidätteitä ollenkaan. Mua harmitti niin paljon! Heppa oli verkassa niin upea, ja muistelin jo lupaustani olla tyytyväinen suorituksesta, vaikka pari virhettä tulisikin. No en ollut tyytyväinen, koska niitä virheitä tuli enemmän kuin pari. Olin kuitenkin ylpeä siitä, että pysyin rauhallisena vaikka oli hankalaa. Tätä oli loppukommenteissakin kehuttu.

Tulin melkein itku kurkussa radalta ulos, mutta ärsytys voitti surun. Samalla kun itse mietin pohjanoteeraustamme, sain kehuja katsojilta radastamme ja siitä kuinka hienolta hevonen näytti. MUTTA SE OSAA OLLA PALJON HIENOMPIKIN.

Nyt parin tunnin jälkeen voin todeta, että mulla oli ihan oikeasti syy olla tyytymätön. Arbaleesia kun nyt ei ollut oma itsensä tänään. Kyllähän näistä kuvistakin näkee kuinka Arbaleesia muuttui hallissa ihan eri hevoseksi ja liikkestä katosi jousto. Eihän se rata oikeasti ollut yhtä katastrofia, vaan siellä oli hetkiä, jolloin Arbaleesia kuunteli minua ja rentoutui. Vastalaukat olivat hyvät, samoin voltit, keskiravit ja pysähdys-peruutus.

Jotenkin itseäni jäi kaivertamaan se, miten Arbaleesia oli niin upea verkassa ja sitten maneesiin radalle mentäessä se meni ihan lukkoon. Tuo ei ole yhtään Arbaleesian tapaista. Rata ei ollut meidän tasoamme, ja kaiken lisäksi se oli kovin rikkonainen. Taaskaan ei yhtään tapaistamme, kun yleensä me loistetaan sillä tasaisuudella. Tallin omistaja sanoikin, että usein keskellä ulkokautta saattavat hallikisat mennä penkin alle. Mua harmitti aivan jäätävästi palkintojenkin jaossa, koska en kokenut millään lailla ansainneeni tätä voittoa.

Numerot vaihtelivat paperissa 6-8 välillä, ja tuomari palkintojen jaossa myönsikin, että oli ehkä turhan lepsu. Ei se lopulta mitenkään olisi vaikuttanut vaikka oltaisiin 67,4% sijaan saatu 65%, sen verran eroa toiseen oli. Kommentoinkin tuomarille että joo, ei ollut ihan meidän päivä tänään, ja vastauksena sain että hei sehän on tamma.

En voi todeta muuta kuin, että parempi fiilis huomenna! Aina ei voi onnistua. Ei vaikka voittaisi.