Rutiineja ja hauskanpitoa

En ole varmaan koskaan ollut yhtä kiireinen kun nyt. Olen käytännössä ollut aamusta yöhön pois kotoa, ja tänään minulla on ensimmäinen vapaapäivä kahteen viikkoon! En enää edes osaa vain olla, joten enköhän täyttänyt seuraavat kolme viikkoa tentteihin luvulla.

Talvifiilis ehti iskeä minuun tässä lyhyen yhden päivän talven aikana, ja vaikka lumi on taas kadonnut olen henkisesti jo ihan joulukuun fiiliksissä. (Pitäiskö päivittää banneri...) Kerron tämän, koska blogimaailmassa on viime aikoina ollut ajankohtaisena aiheena joulukalenterit. Seinälläni roikkuu mahtavan Marvelin suklaakalenteri, mutta blogin puolella tuttuun tapaan en tee joulukalenteria. Minulla on kuitenkin ainakin neljä erikoispostausta mielessä, joten saatte sentään pientä jouluextraa.

Olen nyt vihdoin sisäistänyt sen, että maneesikuvien aikakausi on tullut jäädäkseen. Kentillä ei ole voinut ratsastaa viikkokausiin, ja ulkona on pilkkopimeetä 24/7. Huomenna olen kuitenkin saamassa vähän valoisampaa matskua, sillä minulla on teille pari ostosta esiteltävänä. Kävin nimittäin vähän shoppailemassa joululahjoja itselleni etukäteen. Sanottakoon, että vastahakoisen puudelin kanssa sateessa seikkailu bussipysäkin perässä Vantaalla ei ole hauskaa.

Arbaleesia on edelleen yhtä kiva kuin viime postauksen aikaan. Ainoa ongelma on aivan liian nopeeta vauhtia lähenevä seuramestaruus. Olin henkisesti valmistautunut menemään HeB kuten aina seuramestaruuksissa, mutta tänä vuonna yksärit meneekin HeA. Arvatkaa mikä paniikki iski! Eikun kanget niskaan ja ratamaisempaa treeniä kehiin. En ole edes ollut kahteen viikkoon valmennuksessa, apua. Onneksi HeA:1 on niin peruskauraa, että se pitäisi onnistua vaikka päivän varoitusajalla.

Meidän treenit ovat koostuneet pääosin rutiinin hakemisesta vaativemmissa tehtävissä, nopeatempoisista kokoamisista ja voiman ja painon siirtämisestä takaosaan. Arbaleesia väläyttelee välillä ihan mageita moovseja, välillä nauran kun rouva tarjoaakin vähän enemmän mitä pyydän ja välillä kaikki vähän karkaa käsistä. Hyvänä esimerkkinä se kerta miltä nämä postauksen kuvatkin ovat. Meidän piti treenata laukanvaihtojen alkeita. Eli ensin voltin jälkeen parin käyntiaskeleen kautta vaihto, ja hiljalleen vähennetään askelien määrää. Tämä päätyi siihen että mentiin epämääräistä uraa vaihtaen aina epämääräisen puolikkaan raviaskeleen kautta kun rouva ei enään malttanut siirtyä käyntiin. Eihän tuo kovin hyödyksi loppujen lopuksi ollut kuin kunnon kasvatuksen kannalta, mutta meillä oli järjettömän hauskaa.

Huomenna päästään taas hyppimään kavaletteja, ja ensi viikolla aletaan panikoimaan kisoja varten. Jos teillä on muuten joulukuulle jotain postaustoiveita niin heittäkää ihmeessä kommenttikenttään ideoita.

Kohti uusia seikkailuja

Ajattelin nyt pikaisesti päivittää kuulumisia ennen varsinaista normaalia postausrytmiä. Viikonlopun fuksiristeilystä ja nollaunista toipuneena nousin tänään pitkästä aikaa Arbaleesian selkään.

Arbaleesia on ollut viime aikoina yksinkertaisesti vaan niin super. On se jännää miten kaikki voi muuttua parissa hassussa viikossa. Fanny kävi hieromassa A:n viime viikolla ja hänkin totesi ettei heppa ole koskaan näyttänyt ja tuntunut näin hyvältä. Ja se kertoo jotain, sillä Fanny on hieronnut Arbaleesiaa varmaan 10 vuotta.

Ratsastukset on vaan yhtä hymyä. Nyt jo pari viikkoa Arbaleesia on kantanut itsensä oikeasti niin, että ohjastuntuma on ihan pari grammaa ja ohjasotteella voi myödätä ilman että Arbaleesia valahtaa etupainoiseksi. Askelten välissä ohja on jopa löysänä. Voitte kuvitella että taputuksia satelee joka toinen minuutti ja ääneni on jatkuva kuoro hyvää. Tää on vaan niin mahtava edistysaskel sillä Arbaleesia ei ole koskaan kantanut itseään rehellisesti. Olen aina kannatellut sen päätä, joskus enemmän joskus vähemmän, mutta nyt Arbaleesia oikeasti kantaa itsensä ihan omilla lihaksillaan.

Sen lisäksi, taino oikeastaan varmaan sen takia Arbaleesia on selkeästi alkanut koota itseään vaivattomammin. Ennen sain jarruttaa aika paljon ohjalla, joka ei todellakaan ole ideaalista. Nyt kootut askellajit onnistuu ratsastamalla heppa hyvin ulko-ohjan ja sisäpohkeen väliin ja ihan vaan istunnalla. Tänäänkin onnistuttiin koottu ravi-keskiravi-koottu ravi siirtymisissä ilman mitään ongelmia.

Ja koska Arbaleesian mahtavuudella ei ole rajaa, on ne vaikeatkin asiat ja temput alkaneet tuntua helpoilta. Ylipäätään se, että ollaan siinä vaiheessa että niitä temppuja voi alkaa treenaamaan on mahtavaa. Esimerkiksi sulut; Arbaleesia menee ne hyvällä tasapainolla, lapa pysyy hallinnassa ja taivutus on selkeästi menosuuntaan. Kroppa välillä jää vähän jälkeen, mutta tärkeintä on että etuosa on kunnossa ja johtaa liikettä. Kuukausi sitten tasapainoiset ja helponoloiset ravisulut oli vaan kaukainen unelma. Tänään myös vähän temppuiltiin ja mentiin vastalaukkavoltteja. Arbaleesian tasapaino on kyllä uskomaton, rouva menee 8m vastalaukkavoltin ilman mitään ongelmia!

Tää oli nyt tällänen pikainen hehkutuspostaus. On se vaan niin upeaa, että 17-vuotiaanakin Arbaleesia voi olla elämänsä kunnossa ja oppia hetkessä uusia asioita. Tällä hetkellä tuntuu siltä että pystytään ihan mihin vaan. Yritän saada videomatskua ja kuvia tässä viikon aikana, olisi nimittäin kiva vähän verrata menoa vaikkapa alkukesän treeneihin.

Ehkä tää fiilis on tullut jäädäkseen, saa nähdä, me ainakin nautitaan tästä täysillä niin kauan kuin sitä kestää.

Tuleva GP-luokkien hyppääjä

Siis meistähän on tulossa ihan oikea esteratsukko! Onnistuin istumaan estepenkissä harjoitusravia, vauhti oli suurimman osan ajasta hallinnassa ja laukat vaihtu esteiden päällä kuin vettä vaan. Arbaleesialla on todella mukava hypätä, koska vaikka se kuumuu ja alkaa häsläämään, jatkaa se yrittämistä ja etenemistä kuin mitään ongelmia ei olisi. Muistan joskus estevalmennuksessa 2011 mentiin ihan kunnolla esteen sekaan minä löytäen itseni maistelemasta Wiknerin ulkokentän kuitupohjaa. Valmentaja siinä vähän tuumasi että mites heppa, ettei kai sen itseluottamus kärsinyt tosta. Rouvahan jatkoi rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä se ei turhista ota nokkiinsa vaikka tamma onkin. Arbaleesia ei ehkä ole aina se rohkein hyppääjä, eikä tekniikaltaan paras, mutta se takuuvarmasti yrittää parhaansa ja on ehkä maailman rehellisin esteratsu.

Hypättiin tosiaan lauantain valmennuksen (joka meni muuten ihan superisti! Arbaleesia oikeasti alkaa hiffaamaan tuon laukan kokoamisen) jälkeen sunnuntaina extempore tallikaverin kanssa. Ravissa mentiin puomihaitaria ja estetehtävänä oli sitten kiemurauralla ristikot joiden päällä piti aina vaihtaa laukka, noiden kahden esteen välissä oli sitten vielä puomi mihin piti osua.

Oon kyllä niin ylpeä Arbaleesiasta, puomihaitari mentiin kolisematta yli 99% kerroista, ja esteiden läpi rämistiin vain kerran!

Paras oli ehdottomasti eka kerta kun mentiin tuo jyrkkä kiemuraura. Videoltakin näkee, että Arbaleesia kuunteli ja odotti apujani ja oikeasti mentiin tosi mallikkaasti koko tehtävä. Sen jälkeen homma vähän karkas hetkeksi kädestä, ja mentiin lopulta kerran vähän loivempana tuo kaari ja sen jälkeen tehtävä sujui ihan ok. Alku oli kyllä ehdottomasti paras kun Arbaleesia vielä malttoi.

Paikat löytyi esteille muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tosi hyvin. Arbaleesia on vähän ujo lähtemään kauempaa, joten pari kertaa tultiin vähän juureen. Itse olen ylpeä siitä, että näin paikan aina, vaikka ei välttämättä vielä osuttu siihen. Rouva sai paljon kehuja tasapainostaan, se vaihtoi aina esteen päällä oikean laukan, ja selkeästi tiesi minne ollaan menossa. (Itse tunnuin olevan johtavan ohjasotteen mestari.) Kerran vaihdettiin vasta esteen jälkeen laukka, mikä videollakin ihan vikana näkyy. Laitoin sen sinne koska jestas se oli puhdas vaihto askeleessa!

Kehitettävää mitä tuosta kerrasta jäi mieleen oli se, että jätän välillä esteen jälkeen Arbaleesian ehkä vähän yksin. Pitäisi istua satulaan, eikä antaa sen ryystää eteenpäin kuin mikäkin imuri, mutta toisaalta ei me hypätä tekniikkaa hiotaksamme. Tärkeintä on että pidetään hauskaa. Ei haittaa jos puomit kolisee tai paikat ei löydy, pääasia että päästään hymyillen esteen yli ja siitä kovaa vauhtia seuraavalle.

Yritetään nyt pitää tälläiset kavalettijumpat säännöllisessä ohjelmassa. Arbaleesia innostuu vaan niin järjettömästi esteistä, kuten puoli talliakin on huomannut.  Se oikeasti vetää ihan korvat tötteröllä häntä kaarella luullen olevansa 160cm-luokkien GP-mestari. Niin tyypillinen kouluratsu :D Ja koska se on niin tyypillinen kouluratsu, niin loppuun kuva tyypillisestä kouluratsusta estettä ylittämässä.

Taivuttelun teoriaa

Tervetuloa pimeiden maneesikuvien aikakauteen!

Mulla on valovoimainen putki, mutta ei sekään ihmeitä pysty toteuttamaan kun ulkona on pimeetä ja maneesissa vain reunavalot päällä.

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa hieman asiapainoitteisemman postauksen. En ikinä olisi voinut kuvitella, että niinkin simppeli asia kuin taivutukset aiheuttaisi niin paljon päänvaivaa. Oli kyllä erittäin hyödyllinen tunti, sillä tuli todettua ettei Arbaleesia ollekaan ehkä niin taipuisa mitä ajattelin.

Arbaleesiahan on kuitenkin melko vanha, jonka takia teen aina pitkät alku- ja loppuverkat. Vanha hevonenhan tarvitsee aikaa vertyäkseen. Lihasten lämmittelyn lisäksi yhtä tärkeää on muistaa pitää hevonen joustavana ja taipuisana, jotta runkokin pääsee liikkumaan vapaammin.

Ollaan keskitytty viime aikoina niin paljon Arbaleesian suoruuteen, että taivuttelut ovat vähän päässeet unohtumaan. Viime valmennuksessa sain taas pienen muistuksen, miksi taivuttelukin on tärkeää. Sain varastoon tulevaisuutta varten monta hyvää tehtävää, joista ajattelin nyt pari teillekin jakaa.

1) Aloitettiin käynnissä pohkeenväistöillä vaihdellen asetusta neljän askeleen välein. Ensin normaalilla asetuksella liikkestä ulospäin, sitten suoristus ja sitten sulkumaisesti liikettä myötäillen asetus. Tämä sujui vielä suht helposti, mutta kun jatkettiin tehtävää niin, että asetuksen sijaan taivutettiin alkoi meidän molempien pääkopat täyttyä kysymysmerkeillä.

Täytyi olla todella tarkkana, että omat istuntavut säilyvät liikkeen mukana. Eli oikealle mentäessä istutaan oikealla, vasemmalle vasemmalla. Itse yritän tasapainottaa meitä siirtämällä painoni liikettä vastaan. Aika montaa kertaa sain kuulla tästä ja aika monta kertaa sain huomata kaiken sujuvan helpommin siirtäessäni painoni liikkeen myötäiseksi.

Tässä näkyy aika hyvin, kuinka painoni on oikealla vasemman sijaan joka johtaa siihen, että hevosen takaosa lähtee johtamaan liikettä.

Ravissa tämä tehtävä vasta hankala olikin. Taivutus pitää oikeasti saada rehellisesti läpi jo siitä kohdasta kun kaula kiinnittyy loppurunkoon. Hevonen ei saa lähteä lapa edellä juoksemaan, eikä se saa mennä takaosa edellä.

Esimerkkitilanteena oikealle pohkeenväistö. Vieressä hieno väsäämäni suuntaa antava
infografiikka netin kuvien avulla. Keskihalkaisijalle tultaessa valmistellaan oikealle pohkeenväistö; vasen pohje siirtyy hieman taakse pyytäen ristiastuntaa, oikea pohje jää ns "tolpaksi" omalle paikalleen joka estää liiaallisen ristiastunnan ja säilyttää väistön eteepäinpyrkimyksen. Oikealla ohjalla pidätetään ja pyydetään enemmän ristiastuntaa tarvittaessa ja vasemmalla säilytetään taivutus. Sitten hiljalleen suoritus, ja taivutuksen vaihto. Uuteen taivutukseen siirtyessä täytyy olla tarkka, että pohkeenväistö säilyy, eikä muutu suluksi. Liike muuttuu pakostakin vähän sulkumaiseksi, mutta varsinaista sulkua ei pyydetä. Pohje- ja painoavut siis pysyvät samana kuin vasemmalle taivuttaessa. Pyydetään vain kaulaa taipumaan oikealle.

Jos hevonen on rehellisesti taipunut, säilyy taivutus vaikka taputat taivuttavalla ohjalla kaulalle. Lopputunnista ympyrällä laukkataivutusten aikana päästiin tähän ja kyllä oli mahtava fiilis, kun oikeasti tunsi ja näki kuinka kaula taipui ns. itsestään. Alkutunnista jouduin todella paljon vikitellä sitä kaulaa taipumaan, lopputunnista se sujui oikeastaan jo ihan ajatuksen voimalla.

2) Koska tämä postaus ei ole vielä tarpeeksi pitkä, niin kerron vielä lyhyesti toisesta tehtävästä mitä tehtiin. Sama periaate kuin tuossa pohkeenväistössä, mutta uralla ja jatkuvassa avossa. Eli etuosa pysyi uran sisäpuolella oli taivutus sitten ulos tai sisään. Taas kerran aloitettiin asetusten kautta, ja pikku hiljaa hämättiin Arbaleesia taipumaan.

Avossa sai olla tarkkana, että ulkopohja pysyy aktiivisena säilyttäen avon, mutta sisäpohkeen aktivoivaa vaikutusta ei saanut unohtaa. Saa myös olla tarkkana, ettei lapa/etuosa karkaa johtamaan liikettä. Kaikki poweri lähtee takaa.

Tärkeetä on muistaa, ettei se hevonen heti pysty taipumaan maksimaalisesti. Ensin aloitetaan asetuksesta käynnissä ja pikku hiljaa vaikeutetaan tehtävää; asetus muuttuu taivutukseksi, taivutusta vaihdellaan nopeammin ja askellajiksi muuttuu ravi tai jopa laukka. Lopulta alla on ihanan taipuisa keitettyä spagettia muistuttava hevonen.

Taivutukset ovat yllättävän monimutkainen asia, Täytyy muistaa elävä käsi (taivutusta ei saa jäädä vetämään ohjalla), pohkeiden eri merkitykset eri aikaan, painoavut ja kaiken lisäksi täytyisi antaa hevoselle selkeitä apuja jotka eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Eilinen menikin painoapuja treenatessa, huomasin että varsinkin sulussa ne on supertärkeät. Vähän ollaan nostettu taas vaatimustasoa tiettyjen asioiden saralta, seuraavaksi pitäisi varmaan alkaa miettimään taas sitä kirottua laukan kokoamista.