29. huhtikuuta 2013

UUSI BANNERI JA KUVAPOSTAUS

Vitsit ku oon ollu oikein iloinen viime aikoina. Ehkä se on tää kevät, ja jotenkin se fakta että eilenkin oli varmaan 20 astetta ja läkähdyin hupparissa, piristää. Ja se että tein uuden bannerin! Vähän se saattaa päivittyä vielä, mutta mitäs tykkäätte? Ajattelin nyt 250 lukijan hui kunniaksi tehdä myös pari banneriakin halukkaille, siitä lisää myöhemmin.

Menin siis eilen Bellalla ja en voi muuta sanoa kuin että wau. Rakennettiin Noran kanssa kaatuneen puun ympärille pieni maastoeste ja sitä rakentaessa älysin sen, että en oo kertaakaan hypänny Bellalla tässä reilun vuoden aikana mitä oon sillä menny. Bella tosiaan oli ihan innoissaan esteestä ja se oli vaan niin ihana, pienen alkulaiskottelun jälkeen se pisti ihan parastaan. En oikeastaan tehnyt mitään järkevää, mentiin vaan ja aina välillä hypättiin tuo este.
Kaunis risukasa, tarkoitus olisi ensi viikolla ottaa saha tai joku mukaan ja vähän laajentaa sitä tuonne vasemmalle päin. Siellä on tällä hetkellä liikaa oksia sojottomassa joka suuntaan.
Mua hymyillytti useastikin kun poni oli ihan menossa ja mä yritin vakavissani tehdä jotain koululiikettä. 
Arbaleesiaa saa nyt jo ratsastaa selästä käsin, tosin vain käyntiä. Tänäänkin menin reilun tunnin, mentiin eka 40min käynnissä spontaanisti keksimiäni kouluohjelmia, joissa mentiin ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Oli sulkua ja etuosankäännöksiä, koottua käyntiä, keskikäyntiä, siis ihan kaikkea. Lopuksi mentiin vähän maastoon kiipeilemään.
Aa vitsit oltiin myös derbykentällä kävelemässä ja noi maastoesteet oikeen huutaa mua hyppäämään niitä...

26. huhtikuuta 2013

ILOISIA UUTISIA

Tänään oli vihdoin ja viimein Arbaleesian korjauskengityksen aika. Tosiaan saatiin ihan yksi Suomen huipuista tulemaan, kyllähän se jo jotain kertoo että hän halusi nähdä röntgenkuvat yms nähdäkseen kaiken tarkasti. Nyt siis pikkuhiljaa aletaan lisäämään rasitusta, kuukauden päästä pitäisi sitten olla kontrolli klinikalla, iik. Tosin kengittäjä sanoi, että klinikalla on tehty hieman hätäisiä johtopäätöksiä, kuulemma ei sen nivelissä mitään maailmaa kaatavia muutoksia ole. Joten hyvillä mielillä eteenpäin. 
 Eli siis kaviota vuollettiin pystymmäksi ja kenkä on vähän eri tavalla, ei sitä kamalan hyvin kuvasta näe mutta ero on oikeasti huima.
Nyt kun pelloilla ei ole enään lunta, niin pääsin keskiviikkona menemään ekaa kertaa tänä vuonna Bellan kanssa ympyröitä! Kuinka hassulta kuulostaakaan, mutta eipä noilla maastoteillä kamalasti niitä ole tullut mentyä. Sain sen paljon nopeammin pohkeen ja ohjan väliin ja se oikeasti oli tosi kiva, tuli ihan hymy huulille että kyllä me jotain osataan.
Karvoja joka puolella karvoja kaikkialla karvoja, ahh kevät.. 
Torstai-aamuna sitten sainkin juosta pää kolmantena jalkana ympäri Inkoota, ensin Prinsessan luo, sitten Bellan ja  vielä Arbaleesian. Ja kiire tuli. Prinsessan kanssa hain edelleenkin sitä rentoutta ja niskan pyöreyttä, ihan hyvin siinä onnistuen. 
Bellan kanssa mentiin paljon laukkaa, mä vaan rakastan sen laukkaa, se kokoaa tarvittaessa melkein piruettilaukalle ja tarvittaessa leikkii laukkahevosta. Mentiin myös HeA-ohjelman pätkiä ja keskityttiin rentoihin siirtymisiin. Haluan että se pysyisi samassa asennossa niskastaan koko siirtymisen ajan, nimittän se välillä tuuppaa nousta vähän kuolaimelta. Musta tuntuu oikeasti siltä että meidän yhteistyö rupee oikeesti pelittään, voisin jopa harkita kotitallin kisoja toukokuussa. 
Arbaleesian päästin tallustelemaan kentälle vapaaksi, ja no tietysti just silloin kun mulla olisi kiire niin rouva halusi piehatorida oikein antaumuksella. Meinasin tukehtua siihen pölyyn mikä siitä lähti kun jouduin pikana harjaamaan sen.
Oon pahoillani että te ette oo saanu pitkään aikana kunnon kuvia, toi mini-iPad on vaan niin kätevä :D Viikonloppuna tulossa kunnon kuvia ratsastuksesta pitkästä aikaa! Olin muuten tänään wtfJB-konsertissa, miksi ois miksi. Kaikkea sitä tekeekin kavereiden takia, ja juu kuten arvata saatoitte en ole belieber.

21. huhtikuuta 2013

SAANEN ESITELLÄ: "KIPEÄ" HEVONEN + VIDEO

Muahahahahahahahah meillä on maailman höpsöin hevonen. Sen pitäisi ottaa rauhallisesti ennen korjauskengitystä. Jepjep, otappa nyt rauhallisesti kun on kevättä rinnassa ja kukkasia kavioissa.

Tosiaan lauantaina talutin korjaan irtojuoksutin sitä. Ihan ekaksi kun päästiin kentälle, joka muuten suli mystisesti tyyliin yhdessä yössä? Niin Arbaleesia päätti että piehtaroiminen ois hyvä juttu, siis talutin sitä ihan normisti ja ihan puun takaa se vaan köllähti siihen maahan ja rupesi piehtaroimaan... Naws oli aika söpöä, ihanku jotain koiraa taluttais. Siis se ei ikinäikinä piehtaroi, ja siis kuka ylipäätänsä piehtaroi riimunnarun päässä? Taitas olla ihanaa päästä loimista eroon ja vähän rapsutella karvatuppejaan. 
Sitten laiskuuttani en jaksanut talutella sitä, eikä ketään ollut näköpiirissä joten ajattelin päästää sen vapaaksi tallustelemaan. Jooh tota noin, tallustelu oli ihan vieras käsite. Se ampasi samantien kiitopukkilaukkaa ympäri kenttää, välillä pysähtyen tuhisemaan ja leikkimään jotain hienoa arabia. Häntä pystyssä sitten ravattiin siellä ympäri kenttää, välillä jotain ihan toiselta planeetalta olevia laukka-pukki-riehumis-spurtteja ottaen. Hyvä kun en kaatunu siihe maahan käppyrään nauramaan.  
Jooh, sitten tarhaan tultaessa päätti Arbaleesia että vitsit voisin vähän leikkiä tuolla vesisangolla. Se pisti turvan sinne ja heilutteli päätään edestakas siellä vesisangossa, vesi vaan lens ympärinsä. Sen jälkeen vähän flehmen-ilmettä ja ihmettelyä että mitä mä nauran sille.

Mä oon syvästi pahoillani tuota videota, oon viimeset 4h yrittäny saada siitä toimivaa mutta ei vaan millään onnistu. Prkln kännykkä.... Ajattelin nyt kuitenkin laittaa sen tähän, en tiedä miksi koska ei tuosta mitään selvää saa :( Leikkikää että teillä on pätkivä nettiyhteys (jos sellaista ei jo valmiiksi ole) Laittakaa luoja sentään edes HD jos haluatte nähdä muutakin kuin tumman läntin.
Tänään päästin sen taas vapaaksi kentälle ja taisi olla vähän väsy eilisestä kun se vaan löntysteli ympäri kenttää. Ihan hyvä niin.

 Arbaleesian mielipide rakennekuvien otosta... Jepjep 
 Vaikka meillä ei asiat nyt oo mitenkään parhaiten niin toi hevonen kyllä jaksaa yllättää. Jos se olisi ihminen, olisi se joku tosi kehittyny ala-asteelainen. Se käyttäytyy tosi hienosti ja asiallisesti, se on perso mutta nirso herkuille, välillä se saa jotain ihme lapsellisuuskohtauksia, välillä se voisi olla sellanen avaruuseläin joka lentää jonnekkin kuuhun, ku se on niin viisas. Kuitenkin sehän on tamma, ehkä tää selittää kaiken oudon.

Oon pahoillani, mullakin taitaa olla vähän kevättä rinnassa koska tää postaus oli kyllä niin toiselta planeetalta. Rakastan vaan tota Arbaleesian ihanaa luonnetta, se on vaan niin mahtava ♥