1. huhtikuuta 2013

KLINIKKA

Aprillipäivä kului vähän erilaisissa merkeissä täällä, taino "erilaisissa", tuttuahan tää on. Lähdettiin siis aamulla tuttuun tapaan tallille, tarkoituksena oli että saataisiin nousta tänään selkään. Eipähän sitten menty, Arbaleesia oli ihan apaattinen eikä tullut tuttuun tapaan höristen vastaan tarhasta. Edelleenkin Arbaleesian jalat oli turvoksissa, mutta nyt etujalat oli normaalia enemmän turvoksissa, lämpimät ja se ontui taas pahemmin. Hetken siinä kateltiin mikä homman nimi on, tallityöntekijätkin oli huomannu sen normaalista poikkeavan käytöksen. Soitettiin sitten klinikalle että voidaanko tulla nyt. Pelättiin nimittäin sädeluuontumaa, meillähän nimittäin meni joulukuussa kengitys pieleen. Jotenkin seuraava lause sai mut pelon valtaan. "Koska sairauden etenemistä ei voida kokonaan pysäyttää eikä syntyneitä vaurioita parantaa, ennen pitkää hyvästäkään jalkojen hoidosta ei ole apua vaan hevonen joudutaan lopettamaan."
En nyt kamalasti jaksa selittää sillä aika surumielinen tunnelma tässä talossa tällä hetkellä. Aika paniikissa olin kun klinikalle päästiin, luin koko matkan sädeluuontumasta, nivelrikosta ja jännevammasta eikä mikään kuulostanut yhtään mukavalta. Klinikalle tehtiin ensin laaja ontumatutkimus, ja röntgenissä selvisi että sädeluuontumaa meillä ei ainakaan ole. Sen sijaan rasitusperäinen niveltulehdus löytyi joka oli edennyt jo lievään nivelrikkoon. Piikitettiin siis kortisonia oej ja kolmen viikon päästä katsomaan onko se edennyt mihin suuntaan. Isoja esteitä ei kuulemma enään hypättäisi tällä hevosella.
Muahahahah oon surkee näissä, teki mieli vähän kiusata teitä. Ja aprillia vaan teillekkin, tosiasiassa mulla on ollu mahtava päivä tänään, voitin pari lippua hevosmessuille ja saatiin siis jo ratsastaa ja turvotuskin on vähentynyt. Ei se nyt mielellään kuitenkaan liikkunut eli kiputila edelleen päällä. Syökää silliä. Suttupää oli oikein sosiaalinen ja kiva tänään. Eka kuva on btw photoshopattu, ei sen vuohiset noin turvonneet oikeasti ole. Toivotaan muuten ettei karma iske sitten 17.4 kun meillä oikeasti on klinikka.

23 kommenttia:

  1. Anonyymi1/4/13

    Ilkeetä! Meni täydestä kunnes luin lopun tekstistä :-D Kiva ettei ainakaan pahemmaksi oo menny :P

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/4/13

    Järkyttävää! Olin saada sydärin, ku luin ton alkutekstin! Ilkee! Sitte ku luin ton loppuun nii huokasin helpotuksesta! En yhtää muistanu, et on aprillipäivä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;);) En mäkään, kunnes Kisamatkalla-blogi muistutti mua omalla loistavalla aprillipilallaan :D

      Poista
    2. Anonyymi1/4/13

      Haha! Itekki olin ihan kauhuissani tuosta Kisamatkalla-blogin pilasta! Kauheita ajatuksia jo pulpahti mieleen, mut kommentit sit paljasti :D

      Poista
    3. Anonyymi1/4/13

      Oli aivan järkyttävä olo, et tolleen oli voinu Pyrylle sattua! :D Hei muute, tuli noista sun bannereista mieleen, et käy tsekkaamassa mun blogi, siel on bannerikisa! :)

      Poista
    4. No hei meillä on nimenomaa käyny noin, se vasta mun kauhistusta lisäski! Tällä hetkellä 15cm pätkä harjasta on pari senttiä pitkää ohutta nysää..... Argh tätä loimitusta :( ja käyn tsekkailemassa!

      Poista
    5. Anonyymi2/4/13

      :O Meillä ei onneksi oo mitään tollasta sattunu!

      Poista
  3. Anonyymi1/4/13

    olipas huonosti photoshopattu XDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmä muuta tehny ku turvotin jalkoja ehkä pari senttiä :D

      Poista
  4. Anonyymi1/4/13

    Nii,i, aika huonosti turvotettu :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ookei? Niin ja tosin vuohista&vuohiskuoppaa turvotin, en itse jalkaa siis :D

      Poista
  5. Jotenkin osasin aavistaa, kun mua on tänään jo niin monesti aprillattu :D

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin, ja melkee kaikki menny todesta, oon näköjää helposti höynäytettävää mallia :D Googlen Nenä veti kyllä pohjat, vähänkö idiootti olo oli kun haistelin kännykästä onnellisuuden hajua ::D

      Poista
  6. Ei saa kiusata aattelinki jo että mitenköhän käy :0
    mutta onneks mitään pahempaa ei oo käyny! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ::DD Jep, tänään nähään miten jalat on reagoinu eiliseen liikutukseen, iik :/

      Poista
  7. Anonyymi2/4/13

    Mulle meni ihan täydestä!! Vähän katoin tota jalkaa kyllä että ei toi nyt niin kaameen turvonneelta näytä, mutta teksti oli jotenki niin uskottava! En jotenki muistanu ollenkaan aprillipäivää, ku oon maannu vaan oksennustaudissa kotona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun silmään se näyttää aika turvonneelta ku Arbaleesialla on niin hennot vuohiset :D Ja hei vaikka mä muistin niin kyllä mäkin aika monta shokkia päivän aikana sain :D

      Poista
  8. hyi kauheeta kun säikähdin! Ei saa kiusaa :c mut ihana blogi sulla <3

    VastaaPoista
  9. Mä.Tapan.Sut. Perkele sun kanssa, aiheututit sydärin !

    VastaaPoista