Siitä suunta on vain ylöspäin

Meillä oli Arbaleesian kanssa mennyt viime aikoina hankalasti. Belgiasta palattuani ratsastin heti seuraavana päivänä, ja kyllä sen huomasi, ettei rouvaa ole koottu laisinkaan reiluun viikkoon. Kaikki oli hirveän työn ja tuskan takana. Jos yhtään yritin koota niin A heitti selän alas ja pään ylös, great. Asioita ei helpottanut Arbaleesialla oleva kiima. Se selittikin suurimmaksi osaksi sen mikään ei kelpaa-asenteen.

Se oli vähän sellaista vuoristorataa pari päivää, ensin juostiin alta ja seuraavana saatiin potkia eteenpäin. Onneksi Arbaleesia päätti lopulta unohtaa olevansa tamma, ja yhden ratsastuksen ajan kuunteli minua ja antamiani apuja todella hyvin!

Kuvat ovat tuolta sunnuntain ratsastukselta, jolloin iloinen labradori oli piristämässä kentän laidalla ja Arbaleesia tosiaan todella hyvä ratsastaa. Se on viime aikoina ottanut vähän tavaksi hakeutua matelempaan ja pyöreämpään muotoon ihan itse (roikkumatta ohjilla!). Kun se alkutunnista hakeutuu itse tuohon, on sitä helppo lähteä kokoamaan ja nostamaan siitä siirtymisten avulla. Sunnuntain teemana olikin siirtymiset, ja Arbaleesia istui välillä todella hyvin takaosan päälle ja alaspäin siirtymiset suuntautuivat todellakin eteen. Vähän huomaa yläturvan liikkeistä, ettei tuo korkeampi ja kootumpi muoto ole rouvalle mieluinen, mutta välillä pitää astua hetkeksi mukavuusalueen ulkopuolelle kehittyäkseen.

Ylläolevasta kuvasta näkyy hyvin miten Arbaleesia reagoi kun se joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se alkaa leikkimään ylähuulensa kanssa ja vääntelee sitä kaikkiin ilmansuuntiin. En yleensä näitä kuvia julkaise, sillä joku provosoituva yksilö saattaa nähdä kuvan väärin. Tuo on tavallaan alitajuntainen tapa mitä se tekee kun pitää keskittyä extrapaljon, kuin kynän naksuttaminen meille ;)

Tänään oli sitten piiiitkästä aikaa valmennus. Ja no, siltä se tuntuikin. Ensimmäinen puolikas oli nyt näin kauniisti sanottuna järkyttävä. Arbaleesia tappeli kaikkia apujani vastaan tai vaihtoehtoisesti ylireagoi niihin. Menossa ei ollut yhtään mitään tasaisuuden tapaistakaan, ja kaikki tehtävät menivät ihan plörinäksi. Toisaalta on kiva, että valmennuksessa on vaikeaa, koska silloin saa sitä apua ja neuvoja. Hiljalleen, kun tehtiin tarpeeksi monta toistoa, alkoivat ne perusjutut sujua. Saatiin Arbaleesia oikeasti siirtymään laukasta raviin, ja saatiin se käännettyä ulkokylki mukana.

Lopulta hyvin pitkältä ja tuskaselta tuntuneen tunnin jälkeen saatiin Arbaleesia läpi. Se oli tunnin lopussa aivan läpimärkä hiestä ja niin väsynyt, ettei se yksinkertaisesti jaksanut enään riehua. Se ravasi tasaista ja joustavaa ravia haluamassani tahdissa, oli edestä täysin hiljaa ja yksinkertaisesti tuntui miellyttävältä. Omatkin aivoni hiljentyivät, ja kun me molemmat oikeasti keskityttiin toisiimme, oli meno todella zen. Me ollaan vähän kuin joku vanha aviopari, riidellään ensin puoli tuntia jostain turhasta ja sitten yhdessä hetkessä unohdetaan koko asia, ja jatketaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Valmentajakin tunnin loppuun kommentoi, että tälläisen työsaran jälkeen luulisi Arbaleesian olevan huomenna todella hyvä. Saa nähdä, ei noista tammoista koskaan ota selvää ;) Arbaleesialla on niin pitkään ollut sinänsä kevyttä, että se protestoi nyt oikein huolella että miks yhtäkkiä pitää alkaa taas treenaa. Nyt kun se tietää taas, ettei lomailu jatku ikuisesti, pitäisi tulevaisuudessa olla helpompaa.

Ensi viikolla on onneksi supervalmennusviikko! Tiistaina kouluvalmennus, perjantaina Nele tulee taas Belgiasta ratsastamaan Arbaleesian, lauantaina menen itse Nelen tunnille, ja sunnuntaina ehkä kisat jos saadaan jonolta paikka. Vaihtoehtoisesti sunnuntaina Nele taas ratsastaa. Joka tapauksessa paljon valvovan silmän alla ratsastusta, jes!

Yliopistovaihto Belgiassa 1/2

Vietin tosiaan viime viikon Belgiassa, sekä reissun lopuksi päivän Amsterdamissa. Tälläinen mahdollisuus sattui kohdalleni Euroopan maantieteen järjestön kautta. Homman nimi oli se, että ensin me hostattiin luonamme viikon verran Belgialaisia vaihdokkejamme, jonka jälkeen me mentiin heille viikoksi. Täällä Suomessa me maksettiin kaikki menot, ja siellä he sitten kaikki. Toki lennot kohteeseen täytyi itse maksaa, sekä shoppailut ;) Oi Primark, tuo lompakkoni tyhjentäjä.

Matka lähti Suomen päässä käyntiin aivan järkkyttävällä lentokonesählingillä Brysselin terrori-iskujen takia. Lento peruttu-ei ollutkaan-no onhan se pomputtelua oli usean päivän ajan lentoyhtiön puolelta, ja lopulta päädyttiin istumaan junaan Amsterdamista Brysseliin. Tämä oli mielestäni kuitenkin todella kiva, sillä hienosta IC-junasta näki kivasti maisemia, ja matkan kestokin oli sama kuin koneella.

Asuimme siis viikon Leuvenissa, Brysselin itäpuolella sijaitsevassa opiskelijakaupungissa. Sieltä matkustelimme sitten ympäri Belgiaa, ja nyt voinkin sanoa nähneeni aika lailla koko maan.

Näkymät viikon asuinpaikkani ikkunasta. 

Kulttuurieroja oli yllättävän paljon. Belgia on aika keskieurooppalainen maa, ja sen lisäksi että opiskelijoilla on paljon niukemmat olot kuin täällä kotosuomessa, herätti pari muutakin asiaa huomiota heidän elämäntavassaan. Ensinnäkin, kaikki pyöräilevät Leuvenissa. Siellä me vedeltiin autojen vieressä täyttä vauhtia juuri ja juuri toimivilla jarruilla. Onneksi pyörille oli omat kaistat, mutta oli se silti vähän pelottavaa. Täällä Suomessa kun on tottunut menemään kevyen liikenteen/kävelijöiden seassa. Alla näkyykin muuten kuva juna-aseman pyöräparkista joka oli oikeasti loputon.

Toiseksi, ainakin nämä meidän hostit söivät todella epäterveellisesti. Aamupalaksi vaaleaa leipää hillolla. Lounaaksi samaa, vaihtoehtoisesti Nutellan kanssa. Päivälliseksi oli melkeinpä aina jotain ranskalaisten kera. Tiistainakin meillä oli illalliseksi yksi iso pöydällinen, siis oikeasti koko pöydän pinta-ala täynnä (belgialaisia) ranskiksia. Iltapalaa ei syödä, koska päivällinen syödään niin myöhään. Ei ihan mun treeni- ja terveellisyysintoilu halunnut taipua tuollaiseen ruokavalioon. En ole koskaan himoinnut mun joka-aamuista spelttipuuroa tai päivällisen puoli lautasellista kasviksia niin paljon kuin tuolla ollessa!

Me suomalaiset vähän ihmeteltiinkin miten kaikki eivät ole ylipainoisia pomppupalloja siellä, mutta ehkä tuo hullu pyöräilyinto selittää osan. Meidän eka päivähän lähti käyntiin sillä, että käytiin vetämässä sellainen kevyt 30km pyöräilylenkki vaihtelevassa maastossa. Muuten fine, jos olisi ollut vähän paremmat pyörät :D Tuolla varastetaan niin paljon pyöriä, ettei mitään fiiniä uskalla omistaa.

Kierreltiin siis ensimmäinen päivä Leuvenissa ja sen ympäristössä pyörillä, jonka jälkeen meillä oli kaupunkikierros. Maaseutu Leuvenin ympäristössä oli uskomattoman kaunista. Siinä missä Suomessa kaupungin ja maaseudun välillä on liukuvärimäinen siirtymä, oli tuolla raja todella selkeä. Olit joko ydinkaupungissa, tai keskellä upeaa peltomaisemaa. Maaseudun kaupungeissa kukot kieku takapihoilla ja hevosia oli vähän kaikilla. Hevosia Belgiassa nyt oli muutenkin vähän kaikkialla, siis oikeasti jopa nelikaistaisten moottoriteiden varrella tai paritalon takapihalla.

Illan kaupunkikierroksella fiilikset oli lievästi sanottuna väsyneet. Pitkä lento ja junamatka takana huonoilla yöunilla, 4,5h pyöräily sekä kipeä lonkka eivät oikein innostaneet kävelemään 10km samalla kuunnellen kaupungin historiasta. Päivä ei siis päättynyt mitenkään kovin innokkaissa tunnelmissa, mutta muisteltiin ärsytyksen ja väsymyksen keskellä toisen heppatytön kanssa niitä upeita laitumia ja unelmoitiin niillä pelloilla laukkaamisesta :D Saatiinkin useasti matkan aikana kuulla huokailuja heppatytöistä ja heidän puheenaiheistaan (tai lähinnä niiden yksipuolisuudesta). "Ei vitsit tuolla on söpöjä shettisvarsojaaaa" "Eikäääää kelaa ku pääsis laukkailee tohon", " Siis noilla on paritalon takapihalla talli???", "Muutetaaks Belgiaa, tää on heppatyttöjen unelma"...

Joskus saa ottaa rennosti

Aina ei voi mennä putkeen. Joskus on niitä päiviä kun hevonen on tuulella en jaksa en halua mennään takaisin. Tuollainen päivä meillä oli ennen mun lähtöä Belgiaan. En lopulta edes yrittänyt tehdä mitään, koska Arbaleesia oli selkeästi päättänyt, että tänään en muuten varmana kokoa itseäni ja leiki kouluhevosta. Miten aina voi sattua tälläinen päivä kun saat allergisen kaverisi raahattua tallille kuvaamaan!

Tästä näkyy hyvin kuinka sain alkuverkassakin punkea Arbaleesiaa eteenpäin. 

Arbaleesia taisi tosin olla hieman väsynyt, koska alun en jaksahalua jälkeen se oli turhan juoksevalla päällä, eikä kuunnellut istunnan pidätteitä laisinkaan. Laukka oli tuttuun tapaan hyvää, mutta ravissa Arbaleesia olisi mieluiten kulkenut kaula pitkänä hirveetä vauhtia. Toisaalta, tuo ulkokenttä saattoi vaikuttaa hieman asiaan. Onhan siellä niin ihanan paljon tilaa, että mitä sitä turhia himmailemaan..

Yleensä kun Arbaleesia on juoksevalla päällä, teen paljon siirtymisiä. Aivot taisivat raksuttaa tyhjää tällä kertaa, koska päätin siirtymisten sijaa tehdä, no, en mitään. Joskus saa tosin olla rennompia ja täysin turhia päiviä! Minua kuitenkin ilahduttaa se, että vaikka nämä kuvat ovat otettu päivänä jolloin kaikki oli vähän punkemista ja hakemista, ei meno näytä lainkaan hassumalta. Meidän nykyinen huono päivä on se, mikä ennen olisi ollut hyvä päivä. Vielä kun saisin yläselän suoremmaksi..

Blaaaah. Joskus saa myös kirjoittaa turhia postauksia ja vain katsella kuvia.

Tallielämää Ruotsissa ja upea friisiläinen

Olin tosiaan viikonlopun yli Rositan luona Ruotsissa. Pääsin jopa ratsastamaan! Olen tosiaan viimeksi ratsastanut jollain muulla kuin Arbaleesialla, öm, 2013? Vähän jänskätti..

Viikonloppu koostui pääosin talleilusta, käytiin me Stockholmissakin Viikinkimarkkinoilla. Tosiaan; kolme hevosta, tsiljoona valokuvaa, paljon aurinkoa ja todella paljon hauskaa! Se mikä itselleni jäi varsinkin mieleen, oli tuo tallielämä. Se on siellä kyllä todella erilaista verrattuna Suomeen, kuulemma heidän alueella ei täysihoitotalleja ole nimeksikään. Meillä kun on 2x päivä karsinan puhdistukset ja 4x ruokinta, niin noilla talleilla missä me käytiin hoidetaan kaikki tuo itse. Vuokrakin oli lopulta heinien ostojen yms jälkeen kuulemma sama. Noh, ainakin kunto kohenee kun kantaa 20L vettä parisataa metriä tarhaan ;)

Ratsu, jonka alleni heti perjantaina sain oli upea pitkäharjainen friisiläistamma Maaike. Vähän jänskätti päästä sen selkään, kun tosiaan olen viime vuodet turruttanut itseni käyttämään aina niitä samoja nappuloita Arbaleesian kanssa.

Maaike oli jo hieman väsähtänyt kun hyppäsin selkään, joten menin vain ihan lyhyesti. Vähän koeratsastus-tyyppinen tilanne; testailin miten kaikki avut menevät läpi ja miten hevonen yleisesti toimii. Miten se taipuu, miten reagoi pohkeeseen, miten istuntaan ja niin edelleen.

Maaiken askel ainakin oli todella erilainen, se potkaisee todella vahvasti jo käynnissäkin takajaloilla verrattuna Arbaleesian aavikkolaivakäyntiin. Muuten Maaike ei ollut yhtä reaktiivinen kuin Arbaleesia, joten selässä pääsi kyllä ihan kunnolla hommiin. Arbaleesialla ratsastus on niin helposti vaan matkustamista ja pilkun viilausta:D

Odotetusti ratsastuksessa oli vähän hakemista, varsinkin alussa. Ne laukannostot eivät ihan tapahtuneetkaan kuin Arbaleesialla (eli ulkopohkeella) ja istuakin piti aika erilailla. Rosse huuteli koko ajan, että ajattele järkyttävää takakenoa niin istut suorassa :D Olin kuvia katsellessa aika yllättynyt kuinka hyvin sain sen lopulta kulkemaan. Eihän me näytetä yhtään hullummalta!

Yleisesti todella kiva kokemus päästä pitkästä aikaa ratsastamaan jollain muulla kuin Arbaleesialla! Varsinkin kun kyse oli noin upeasta friisiläisestä. Kiitokset tästä Rosselle ja hevosen omistajalle! Kiva myös tietää, että ne omat taidot eivät ole ihan ruostuneet ;) Pitäisi kyllä päästä useammin ratsastamaan muita hevosia, se on arvokasta kokemusta omien ratsastustaitojen kannalta.

Ulkoasu heitti kuperkeikkaa

Tämä postaus lähtee käyntiin muistelemalla aikaa kun olin 15 ja päätin perustaa blogin. 15-vuotias minä päätti että nyt hitsit aloitetaan vauhdilla. Postailin monta kuukautta oikeasti päivittäin, ja nytemmin voitte kuvitella että minulla on 20% postauksista piilotettu. Käyn vuosittain aina läpi vanhat postaukset ja piilotan niitä kaikista noloimpia...

En ole tainnut poistaa yhtäkään postausta, sillä pidän aivan törkeän huvittavana mennä vuosien jälkeen katsomaan kuinka koululounaani koostui neljästä leivästä ja nokareesta riisiä, talk about carbohydrates. Vielä huvittavempaa on mennä katsomaan vanhoja postauksia jossa hehkutan Arbaleesian olevan niin hieno!!!!, kun tosiasiassa se kulkee etupainoisena takajalat tallissa. Toki tilannekin oli silloin eri, oltiin juuri palaamassa pitkältä saikulta. 

Blogini on kasvutarina, se on matkani teinistä aikuiseksi. Olen iloinen, että kaikesta noloudestani huolimatta aloitin bloggaamaan teininä. Olen iloinen, että minulla on lapsuudestani Nalle Puh-päiväkirjoja lukolla jonka saa pinnillä auki, ja teinivuosistani blogi jolle voin nyt nauraa.

Blogini on nykyään nätti, selkeä ja lukijaystävällinen. Jokin siitä silti puuttuu, jokin särmä, jokin joka erottaa sen kaikista muista sadoista blogeista. Tätä särmää metsästäessä päätin nyt kuitenkin vaihtaa ainakin bannerin ja taustan. Eletään sentään jo huhtikuuta, vaikka vanhasta bannerista olisi voinut luulla olevan tammikuu.

Joka tapauksessa, päädyin pitämään nykyisestä ulkoasustani todella paljon. Odotin olevani taas jotenkin tyytymätön, mutta mitä pidempään tätä tuijotan, sitä enemmän siitä pidän. Tein itse asiassa ensin paljon monimutkaisempaa väserrystä kaksi päivää, kunnes totesin että se ei ollut minun tyyliseni ja poistin koko roskan. Ehkä se on se särmä tässä blogissa; yksinkertaisuus. Se on kaunista.

Samaan syssyyn voin mainostaa, että tein vihdoinkin blogille instagram-tilin! Ajattelin katsoa miten se innostus lähtee käyntiin, eli kaikki kiinnostuneet seuraamaan tunnusta arpakuutiollinenonnea!