10. huhtikuuta 2016

Täydellinen ratsastuskerta ja ulkokauden korkkaaminen

Siis ihan oikeasti, tammat! Ennen kisoja Arbaleesia oli yli viikon aivan ihana ratsastaa, pari päivää ennen kisoja mikään ei kelvannut, ja nyt se tämän viikon alussa oli taas ihan jäätävän hyvä! Niin hyvä, että mä leijuin ihan pilvilinnoissa ja annoin hepalle jatkuvalla syötöllä sokeripaloja.
Tiistaina korkattiin meillä ulkokenttäkausi. Se saattoi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että Arbaleesia oli niin hyvä. Mentiin ihan lyhyesti, lähinnä niin erilaisen pohjan takia. Vaikka torstaina olikin hieronta, niin on turha kipeyttää hevonen vaihtamalla pohjaa liian äkisti, Vähän väsymystäkin oli vielä havaittavissa kisojen jäljiltä, joten rennompi päivä sopi hyvin siihen väliin.
Jotenkin tuo ratsastuskerta oli niin hyvä, etten saa edes tekstiä kirjoitettua siitä. Saatte siis vain katsella kuvia tällä kertaa. Mulla oli kyllä hyvä fiilis, Arbaleesia oli juuri saanut vähän heinää, ulkokenttä oli vastahuollettu ja sääkin oli hyvä. Ei siis ihme, että ratsastus sujui! En tosiaan tehnyt mitään sen kummempia, fiilistelin vain kuinka hyvä jousto ja voima Arbaleesian askeleessa oli.
Mä en tiedä tarkalleen kuinka iso meidän ulkokenttä on, mutta varmaan 80x40. Joka tapauksessa iso. Siihen on juuri tuotu uutta hiekkaa, ja nyt siihen lisätään vielä ensimmäistä kertaa kuitua. Voitte kuvitella, että olen innoissani! Pienen maneesin kiertäminen alkaa vähän talvikauden jäljiltä tympiä ;)

Olen muuten kohta lähdössä takaisin täältä Ruotsista heppalomalta, ja parin päivän päästä ennen Belgiaan lähtöä saatte vihdoin uuden ulkoasunkin pällisteltäväksi, iik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti