9. helmikuuta 2012

Aina myöhässä

Tänään oli siis Isos-koulutus, heh no tunnin tulin myöhässä kun menin Mikillä enkä sieltä aikasemmin olisi saanut kyytiä. Mitäs siinä, ehdin hyvin lukea yhteiskuntaopin kokeeseen odotellessani äitiä.
Laatukuvat sitten by 3,2megapixelin kännykkäkamera kun
järkkäri A) painaa B) akku jäätyisi kumminkin
Mikki oli aluksi jotenkin vastahakoinen, yritin pyydystää sitä tarhasta aivan liian kauan :D  Onneksi Mikin omistaja tuli ja pelasti minut. Mikki antaa hänen ottaa samantien kiinni sillä hän on se joka antaa ruokaa, minä olen se joka pakottaa liikkumaan ja työskentelemään :D
Menin siis pellolle kunnes huomasin että heh, siellähän oli lunta Mikkiä mahaan saakka. Onneksi sain tehtyä meille hienot urat ja sitten päästiin treenaamaan sunnuntain kisoihin. Kisat ovatkin olleet aikamoinen ongelma... Vetoauto rikki, iskä siivoamassa tädillään ja trailekin varmasti jäätynyt. Noh, saadaan ehkä nytten vähän apua eräiltä tallikavereilta. Mutta siis Mikki oli aluksi hyvä, ekat keskiravit rikottiin laukalle, kuten aina, johtuu varmaan siitä että taidan vaatia aluksi siltä vähän liikaa kunnes muistan että ainiin eihän tämä ole Arbaleesia. Mikillä kestää aina hieman älytä että hei oho tää juttu, ja kisaradallakin Mikki hoksaa pidentää sitä askeltaan vasta kun on puolet lävistäjästä menty. Sillä on muuten aivan mahtava keskiravi kun se sen löytää, todella tarmokas ja näyttävä. Mentiin vielä parit ravivoltit, kolmikaariset, pysähdys-peruutukset ja ravi-käynti-ravi siirtymiset. Kaikki oli ok ja päätin ruveta treenaamaan laukkaosuutta. En muuten yleensä ratsasta rataa läpi kokonaan vaan teen sen pätkissä sillä en halua että hevonen rupee ennakoimaan liikkeitä. Arbaleesia kun osaa varmaan kaikki kouluohjelmat ulkoa ja tietää aina mitä tehdä ja no mm se yrittää tehdä kaiken liian aikasin. Samoin että loppu- tai alkutervehdystäni harjoitellessa en pysähdy halkaisijalla vaan menen ilman sitä pysähdystä jotta heppa ei opi että hei kohta tulee pysähdys. Varsinkin kun loppupysähdyksen paikka vaihtelee riippuen radasta.
Aloitin laukat ihan vaan laukkaamalla kenttää ympäri vähän reippaammassa tempossa jotta Mikki olisi varmasti hyvin vertynyt laukassakin. Harjoittelin ensin ihan vaan kokoamista ja laukan lyhentämistä, Mikki oli tässä vaiheessa jo aika hiessä ja loppu. Menin laukkavoltin oikeaan suuntaan, check se oli hyvä. Lisäksi keskilaukat oli hyvät, ja siirtymiset raviin. Mutta sitten kun koitti vasemman laukkavoltin aika, ei halleluja. Mikki punki ulkopohjetta vasten eikä millään olisi halunnut mennä kootumpana... Hermo meni useaan otteeseen ja pidettiinkin pieni kävelytauko. Yritettiin uudestaan ja sujui paremmin, nyt voltti rupesi sujumaan kun ymmärsin että siirsin ulkopohjettani liikaa taakse. Mutta sitten kun tulimme voltilta uralle niin Mikin hieno astetta kootumpi laukka muuttui raviksi. Se ei millään jaksanut ylläpitää laukkaa enään, aika väsy se kyllä oli. Vaadin siltä vielä viimeisej rutistuksen että saatiin yksi hyvä laukan nosto-voltti-laukkaa uraa pitkin-keskilaukka-ravi pätkä. Noh jotenkuten onnistuttiin mutta päätin lopettaa siihen jottei Mikille jäisi kamala fiilis että apua mä kuolen tähän rataan.
Hikinen pikku kaveri
Mentiin vielä loppulaukat pitkin ohjin Mikin määräämää tahita (lue: kovaa), vähän ravia pitkin ohjin ja käveltiin vielä. Mikki oli aivan litimärkä hiestä, kuten aina ja tällä kertaa minulla oli hyvin aikaa ratsastuksen jälkeen (normi tunnin sijasta oli melkein kaksi). Laitoin Mikille sellaisen hervottoman kokoisen vohveliloimen tapaisen ja jätin ponin karsinaan syömään heiniä ja sulamaan. Tunnin päästä menin katsomaan kuinka hyvin poni oli kuivunut ja huomasin että sehän oli saanut loimen pois päältään? Okei se oli vain kahdella soljella edestä kiinni mutta jotenkin piehtaroidessaan se oli vöngännyt (uusi sana?) sen pois päältään. Vaihdoin vielä kuivalle ja lämpimälle Mikille perusloimet päälle ja päästin sen ulos muiden seuraan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti