Energistä hevosta tulee ratsastaa, ei jäädä haahuilemaan

Sain eilen pitkästä aikaa kuvaajan jee! Arbaleesialla on ollut oikeaa hemmotteluaikaa viimeiset pari viikkoa. Se on saanut uudet popot, karvat lähti, hampaat on raspattu ja lihaksetkin hierottu. Vielä kun saisin itsenikin raahattua vastaaviin hoitoihin! :D Salikortin sain sentään taas ostettua parin kuukauden tauon jälkeen ja siltä tuntuu lihaksissakin..

Arbaleesia on nyt klippauksen jälkeen vetänyt aika täyskäännöksen ratsastettavuuden suhteen. Se on kesän jäljiltä ollut aika veltto ja ratsastus on välillä ollut tosi työlästä kun Arbaleesian oma moottori on ollut olematon. Nyt se on yhtäkkiä ihan kauhea herkkis! (Ehkei minun pitäisi olla niin yllättynyt, loogistahan se vain on kun paksu talvikarva on poissa.)

Menin kisojen jälkeen maanantaina pikkukavalatteja. Viikon päästä olisi estekisat lähitallilla ja vähän mietin osallistumista 40cm luokkaan. Rakensin siis sateisena päivänä maneesiin neljän esteen radan, jossa jokainen este oli suhteutetulla välillä. Ne on Arbaleesialle superhankalia, rouvan mielestä kun esteiden välillä kuuluu mennä täysiä, ei miettiä niinkin triviaalista asiaa kuin esteelle osumista. Inspiraationa toimi Ranskan Kevin Staut, jonka esteiden välistä ratsastusta Riossa ihailin. Ei mitään nyppimistä, vaan tasaista etenemistä aina ajatuksella eteen, ei koskaan taakse. Ehkä mekin joku päivä osataan!

Eilen ratsastin ekaa kertaa klippauksen jälkeen koulua ja olin kyllä niin hukassa. Pienikin pohkeen hipaisu tuotti keskilaukan ja enemmän kuin pari kertaa Arbaleesia veti pään taivaisiin ja pisti ranttaliksi. Varsinkin kun pari kertaa koskin raipalla ihan vahingossa niin rouvahan oli ihan että jes nyt mennään.. Sitten minä istuin siellä selässä huutaen äidille että mitä tää oikein tekee, kunnes älysin virheeni :D

Arbaleesian ravi kärsii eniten tälläisestä superenergisyydestä. Se alkaa helposti todella epätasaiseksi edestä, eikä millään malttaisi pysyä tasaisen pyöreässä muodossa. Kun Arbaleesia ajattelee vain eteenpäin menemistä, sen niskakin ikään kuin työntyy eteen, eikä se millään halua koota etuosaansa kasaan. Laukka sen sijaan oli ihan super. Siinä oli voimaa ja työntöä takaa ja sitä oli yllättävän helppo koota, sillä eteenpäinpyrkimys säilyi koko ajan. Valmentajakin aina sanoo, että vaikka Arbaleesian laukka on välillä heikkoa, niin se on silti sen paras askellaji. Se on niin mukavaa ja tasaista, että siinä helposti tuudittautuu siihen hyvään fiilikseen ja unohtaa ratsastaa (jolloin siitä tulee sitä heikkoa)!

Tälläisessä tilanteessa kun heppa on vähän turhan menossa pitäisi ratsastaa paljon siirtymisiä ja ehkä ensin antaa hevosen laukata pahimmat höyryt pois. Jälkimmäisessä onnistuin, mutta ensimmäisen toteutus jäi vähän puolitiehen. Toi meidän iso ulkokenttä houkuttelee niin suuresti ympärinsä haahuiluun, että sitähän minä sitten tein. Noh ei se mitään, tänään uusi yritys jos saataisiin jotain hyödyllistäkin tehtyä! :D