31. joulukuuta 2015

Laukanvaihtoja

Arbaleesia on viime aikoina päässyt vähän helpommalla kun en ole käteni vuoksi pystynyt ratsastamaan. Nyt ranne kestää hyvin pituussuunnassa liikettä, mutta kaikki vääntö ja peukalon liike tekee pahaa. Pysyypähän ranteet suorina ratsastaessa..

Mutta tosiaan, kiipesin A:n selkään tässä päälle viikko sitten ja kyllä huomasi, että rouva ei ole kuullut sanaa kokoaminen vähään aikaan. Eka ratsastuskerta oli melkoista juoksemista, tokalla kerralla päästiin jo vähän hommiin ja sitten uskalsinkin jo mennä kangilla. Silloin Arbaleesian energia oli jo ihan hyvää, mutta Arbaleesia oli muuten vähän hankala. Samalla huomasin myös, että rannetukeni kanssa on vähän vaikeaa hienosäätää kankiohjien kanssa, joten kanget saa nyt pölyttyä hetken kaapissa.
Keskiravit ovat muuten alkaneet sujumaan ihan kivasti ;) Arbaleesian takajalkojen tekniikka on parantunut todella paljon ja etujalatkin oikeasti venyy ylhäältä asti eteenpäin. Tosin alla oleva kuva on hieno esimerkki miltä meno näyttää niiden parin ekan askeleen jälkeen kun voimat loppuu kesken. Arbaleesia lähtee aina ihan hurjalla ponnulla lisäyksiin, mutta loppulävistäjää kohden askel edelleen venyy, mutta niin myös muoto. Tämä on kuitenkin todella suuri edistys siihen entiseen etupainoiseen juoksemiseen. Kyllä se muotokin siitä hiljalleen jaksaa pysyä koko lävistäjän kasassa.
Viime sunnuntaina menin sitten auringonnousun aikaan ratsastamaan. Aamulla skoban lukko oli jäässä ja monen minuutin sulattamisyrityksien jälkeen luovutin ja pyöräilin tallille. Arbaleesia oli sopivasti vielä sisällä, joten minun ei tarvinnut jäätyneiden raajojeni kanssa lähteä hakemaan sitä sisälle. En edes muista mitä alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä, mutta jotenkin alkuverkassa laukka tuntui niin kivalta ja heppa pörheältä, että päätin kokeilla mitä Arbaleesia tuumaisi laukanvaihdoista. Arbaleesiahan vaihtaa laukkaa yleensä vain kahdessa tilanteessa 1) kiitolaukassa 2) kun se ei muuten pysyisi pystyssä, ja silloinkin usein etuosa edellä.
Talven treenitavoitteemme on oppia ne laukanvaihdot ihan silleen miten isot ja hienot kouluhevoset ne tekevät. Sunnuntaina otettiin iso askel oikeaan suuntaan. Arbaleesia vaihtoi ekaa kertaa elämässään koottuna, käskystä ja puhtaasti laukan! En edes ensin älynnyt kiittää heppaa kun olin niin shokissa tapahtuneesta.

Olen aina välillä yrittänyt pyytää Arbaleesialta vaihtoja, mutta sillä on niin jäätävän hyvä tasapaino, joka tekee vaihdon pyytämisestä vähän hankalempaa. Karkeasti tiivistettynä vaihtohan lähtee siitä että hevosen tasapainoa horjutetaan, jolloin hevonen luontaisesti pyrkii vaihtamaan laukan. Arbaleesian mielestä tässä tilanteessa laukan vaihtaminen on ihan turhaa.
Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin ihan kaavan mukaan. Lävistäjälle, asetus edellisen laukan mukaan, paino uudelle laukalle, asetuksen vaihto ja uudet avut (samalla autoin raipalla uuden laukan sisätakajalan päälle jotta Arbaleesia muistaisi vaihtaa myös sen takaosan)

Menin alle 10 vaihtoa, josta kaksi tai kolme oli askeleessa. Pari kertaa jalat meni ihan sotkuun ja kerran sain vastaukseksi pukin. Lähinnä tutustutin Arbaleesian ideaan, että sen laukan voi myös vaihtaa silloin kun ratsastaja pyytää. Arbaleesia oli niin söpö kun se parin toiston jälkeen lävistäjälle tullessa rupesi pomppimaan eteenpäin ihan innoissaan odottaen vaihtoa. Ymmärrän nyt muuten miksi eräs ratsukko varoittaa aina maneesivarauskirjassa kun he harjoittelevat laukanvaihtoja. Arbaleesia innostui lopulta niin paljon, että mulla ei lävistäjällä (tai missään muuallakaan) pahemmin ollut sananvaltaa vauhtiin.

Viimeisin laukkatreeni ei sitten mennyt enään ihan niin putkeen: etupää veti kakkosia takapään pomppiessa ihan epätahdissa. Tälläistä se on alkuvaiheessa ja enhän mä voi muuta kuin kannustaa heppaa yrittämisestä.

Tämä on varmaan yksi syy miksi Arbaleesia ei tunnu kohta 18-vuotiaalta. Yleensä siinä iässä olevat hevoset ovat uransa päätepisteessä ja alkavat siirtymään kohti kevyempää käyttöä. Arbaleesian ura tuntuu olevan vasta alussa, ja meidän talven treenien teemat ovat lähinnä niitä mitä 6-vuotiaiksi kääntyvät treeenaa.

Kuten Kyra sanoi even a foal can do one-tempi changes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti