Se on luottamusta, kärsivällisyyttä. Toisen eteen taistelua, yhdessä esteiden ylitsepääsemistä. Ymmärtämistä, toisen virheiden hyväksymistä. Kiinnipitämistä, eikä koskaan irtipäästämistä.
Kaikki tuntui hetken ajan niin toivottomalta. Itsenäiset ratsastukset eivät onnistuneet oman typerän ajatteluni takia, ja sitten kun alan jo miettimään pienen ratsastustauon pitämistä, äiti soittaa ja kertoo Arbaleesian liikkuvan epämääräisesti. Syynä oikean takajalan lihasrevähtymä (onneksi vain lievä). Taas sitä mennään oli ensimmäinen ajatukseni.
Kävelytin Arbaleesiaa yksi päivä järkyttävässä lumipyryssä 15min ajattelen, että kaikkea teenkin tuon tarhassa liukastelevan idiootin eteen. Yllätykseni maneesi olikin tyhjä, joten menin päästämään Arbaleesian sinne riehumaan hetkeksi. Heti kun riimunnarun klipsi kilahtaa auki lähtee Arbaleesia vetämään riekkulaukkaa ympäri maneesia. Hetken siinä naureskeltuani (ja mietittyäni miten ikinä saan Arbaleesian kiinni) ravaa A luokseni korvat hörössä ja jää parin metrin päähän tuijottamaan. Huvikseni lähden kävelemään ja juoksemaan ympäri maneesia, Arbaleesia perässäni minne ikinä meninkään – mitä ikinä teinkään.
..tai sitten se luuli että sulla oli taskut täynnä karkkia ja seuras sen takia. ;)
VastaaPoistaHahaha :D En yhtään ihmettelis, sehän on nyt oppinut että kun avaa taskun vetoketjun ridan jälkeen niin se saa sokeripalan. Joten nykyään avaan sitä vetoketjua huijatakseni sitä ja parka on aina niin pettynyt kun sitä sokeripalaa ei tuukkaan :D
PoistaOlipa kiva teksti ❤ toivotaan teille parempaa onnea tulevaan!
VastaaPoistaVooi kiitoksia! <3
PoistaAi mitä rakkaus on?
VastaaPoistaNo ehdottomasti sun blogis! Tää on täydellinen! :) ja oot niin kaunis<3
Voi kiitos! <3
Poista