11. tammikuuta 2018

Yllätyspronssia ja ratsastuskuvia

Arvatkaa mikä on kivaa? Sain juuri tietää (näin kuukausi palkitsemisten jälkeen) voittaneeni seuramestaruuksissa pronssia.
Joulukuun kisaluokkahan oli normaalin luokan lisäksi yksityisten seuramestaruusluokka. Kakkonen oli nähtävästi ratsastuskoulusta, joten minä luokkanelosena siirryin seuramestaruusluokassa kolmoseksi. Hävisin muuten vain puolikkaalla alapisteellä luokassa kolmanneksi tulleelle! Ei ollut siis paljosta kiinni luokkasijotuskaan. Koska seuramestarit palkittiin erillisessä tilaisuudessa, niin en tietenkään tiennyt mennä sinne kun tulokset oli niin myöhässä. Ei siinä mitään, pitää vaan joskus ajella Wiknerille hakemaan mitali. Mutta hei jee, ollaan mestaruuspalkittuja jo 4 vuotta putkeen, eli oikeastaan koko kisauramme!
Viime sunnuntaina ratsastin sekä aamulla, että illalla. Aamulla otettiin lähinnä parit kuvat auringonpaisteessa banneria varten, ja sitten menin muutaman kierroksen maneesissa ennen toisten estetuntia. En yleensä tykkää liikuttaa Arbaleesia sen tarha-aikana vieden sen ulkoiluaikaa ja samalla pidentäen karsinassa seisomisen aikaa, joten menin vielä illalla kevyesti ilman satulaa.
Arbaleesia on parhaimmillaan silloin kun se on hieman hitaalla tuulella. Silloin se liikkuu heti rennosti selän läpi ja ratsastamalla jalalla saa sitten helposti ilmaa liikkeeseen. Normaalisti Arbaleesia on hieman hätäinen, eikä oikein jaksa odottaa jalkojensa kanssa. Eikä se varsinkaan halua hidastaa liikettä, mutta silti liikkua samalla energialla. Tästä johtuen sitä on huomattavasti helpompi ratsastaa, kun liikettä täytyy lähteä rakentamaan ns. alhaalta ylös.
Arbaleesia oli kyllä aivan super. Aamun ratsastuksessa estetunnille valmistelevat ratsukot oikein ihmettelivät, ettei rouvasta uskoisi sen olevan 20-vuotias. Se oli yksinkertaisesti vaan niin helppo, asia joka ei tamman kanssa todellakaan ole itseisarvo! Ohjat käteen ja pieni liike jalalla niin heppa liikkui kauniissa muodossa isolla, mutta rauhallisella liikkeellä. Ei siellä selässä tarvinnut tehdä muuta, kuin muistuttaa välillä pohkeella hevosta liikkua eteenpäin. Oispa tää aina näin helppoa! Ainoa valittamisen aihe oli se, että mulla jääty sormet niin tunnottomiksi lopussa, ettei ohjat tahtoneet enää pysyä käsissä.
Illaksi sain sentään kaivettua kaapista fleecevuorelliset hanskat säästäen sormet jäätymiseltä. Olin vähän laiskalla tuulella päivällisähkyn jäljiltä, joten päätin mennä pitkästä aikaa ilman satulaa. Arbaleesia on todella miellyttävä ratsastaa ilman satulaa, sillä se menee silloin automaattisesti paljon lyhyempänä ja kokoaa helpommin. Kai se on se kun pääsee vaikuttamaan istunnalla paremmin, kun ei ole satulaa siinä välissä häiritsemässä. Kaiken lisäksi Arbaleesian liikkeet on mukavan keinuvat ja sen selkä on pehmeä istua. Samalla saa itsekin vähän extratreeniä vatsalihaksille, kun yrittää pysyä myrskystä energiaa keränneen hevosen selässä ;)
Arbaleesia oli tosiaan huomattavasti energisempi illalla kuin aamulla. Annoin sen suosiolla mennä reippaasti isoa liikettä ja kuluttaa sitä energiaansa, eli rennosti ympäri kenttää samalla hakien liikkeeseen kivaa tasapainoa ja tahtia. Voltteja, kolmikaarisia. Ylipäätään sellaisia helppoja perusjuttuja joista Arbaleesia ei kuumene ja joista se tykkää. Tamman kanssa saa aina vähän sumplia onko riitely sen arvoista, vai kannattaako suosiolla mennä tämä kerta vähän enemmän hevosen mukaan.
Se mitä olen etenkin nyt Arbaleesian vanhetessa ottanut enemmän huomioon, mutta joka on myös tärkeää ihan kaiken ikäisillä, on se ettei koko ajan laita hevosta kulkemaan tiukassa paketissa. Työskentelen usein keskiympyrällä ja yksi lempijuttujani siinä on antaa hevosen ensin mennä kierroksen ns. sen mukavuusalueella, sitten pari kierrosta aina 1/4 ympyrää koottua–1/4 eteen–1/4 koottua jne. Tämän jälkeen kierros puolipitkin ohjin, jolloin saa tsekattua onko hevonen rehellisesti avuilla: pidentääkö se kaulan ohjat päästäessä, ja lyhentääkö se vaivatta takaisin kootuksi. Puolipitkistä ohjista huolimatta hevosen tulee olla tuntumalla ja takaosa alla. Tämän jälkeen hevonen taas kootummaksi ja sama alusta. Tähän ympyrätyöskentelyyn sitten kun yhdistää vielä avot/sulut/vastataivuttelut, niin saadaan oikeesti jo haasteellinen tehtävä. Kaikista kivointa mun mielestä on avon sisällä tehtävän muutokset ravin tahdissa, tai peräti ravi-käynti-ravi siirtymiset. Avo on aina ollut Arbaleesialle tosi helppoa, niin tää tehtävä tuo siihen mukavaa haastetta.
Sellaista me ollaan puuhailtu. Selkeästi vähän enemmän treenin makua ilmassa näin uuden vuoden myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti