Pieni pelästyminen

Mitä mulle kuuluu? Se on kysymys, jonka vastaus on hyvin pitkä.

Olen nyt viikon verran yrittänyt kirjoittaa postausta tästä. Kirjoitan tekstin valmiiksi, luen sen läpi, poistan sen, ja sama alusta. En vaan saa suollettua ulos sellaista tekstin pätkää, joka edes jotenkin tavottaisi standardini. Saatte nyt siis puolet alkuperäisestä postauksesta; ne tutut ja turvalliset heppakuulumiset.

Arbaleesialle kuuluu hyvää. Saatiin viime valmennuksessa hyvä pohja tulevaan, hyviä neuvoja laukanvaihtoihin, ja lopulta helpompaan suuntaan puhdas vaihtokin. Eihän ne yhtä vaivattomia ole kuin Nelen kanssa (joka muuten tulee kuukauden päästä uudestaan Suomeen!), mutta hiljalleen me molemmat näytetään ymmärryksen merkkejä. Se on jo suuri askel eteenpäin, että saan sen aina vaihtamaan kun pyydän. Nyt ollaan todettu parhaaksi tavaksi mennä HeA:1 ohjelman tapaan täyskaarto, josta sulkua uralle ja vaihto siirryttäessä puoliympyrälle.

Ihan helppoa ei ole kuitenkaan ollut. Eilen Arbaleesia kompastui aika pahasti laukatessa, ja pienen pelästyksen myötä jätettiin siltä erää treenit siihen ja varmuuden vuoksi kylmäsin jalkoja pitkään. Päätettiin samalla jättää kanget pois vaihtotreeneistä, sillä Arbaleesia selkeästi vähän ahdistuu niistä ja keskittyy kaikkeen muuhun kuin itse työskentelyyn. Vaihtotreeneissä käytetään sen sijaan valmentajan suosituksesta gramaneeja. Niitähän ei ole koskaan käytetty Arbaleesialla, mutta tänään aamutreeneissä rouva oli oikein rento ja hieno! Olen itse aina ollut melko kriittinen apuohjien suhteen, sillä ne tuntuu vähän huijaukselta ja siltä että etsitään oikotietä onneen. Mutta oikein käytettynä ne ovat kyllä oiva kuuriluontoinen apu, jatkuvaan käyttöön en kuitenkaan ottaisi niitä.

Mentiin sunnuntaina myös kavaletteja pitkästä aikaa. Estesatulalla mulla on ollut ongelmana pohkeiden läpisaanti, joten päätin pitää supertreenin sen suhteen. Maneesin keskelle pieni pysty, ja molempiin päätyihin pienet kavaletit kulmia kohden niin että ne muodostivat Y-muotoisen muodostelman molempiin suuntiin. Siitä sitten loivaa kiemurauraa. Ensimmäinen este kulmasta kohden keskellä olevaa pystyä kaksi laukkaa, pystyn päällä vaihto, voltti ja uudelleen pystyn ylitys, josta neljä laukkaa loivassa kaaressa kohti toista kulmaa, jonka esteen päällä taas vaihto. Eli K.N. ohjelman tietävät, on tie tuttu HIE tai MIB, lisänä vain I:n kohdalla voltti uraa päin.

Tehtävä meni todella hyvin, varsinkin ravissa. Laukassa sain manata hoou joka toinen sekunti, mutta siinäkin parin ylilyönnin jälkeen Arbaleesia rauhoittui. Kuten veikkasinkin, tuli pohkeilleni paljon tehtävää, hackamorella kun ei pahemmin käännetä ilman pohjetta.

Vähän on ratsastuksen suhteen sellainen uusi kausi menossa. Nuo laukanvaihdot on loppujen lopuksi todella paljon aikaa ja toistoja vaativa harjoitus, ja välillä tuntuu siltä ettei me muuta harjoitellaakaan. Ollaan nyt kuitenkin saatu kahdelta valmentajalta käsky niitä hinkata, niin pakkohan sitä on. Se on vaan niin turhauttavaa, kun joutuu pitkästä aikaa opetella jotain ihan uutta, ja eihän se tietenkään alussa heti suju. Sisäinen kaikkimullehetinyt-hirviöni huutaa ärsytyksestä, kriittinen minäni kysyy miksi en osaa, kyseenalaistava minäni ihmettelee miksi me edes treenataan niitä, turhautunut minäni haluaisi jo keskittyä johonkin muuhun, kun taas looginen minäni yrittää hiljentää nuo kaikki muut. Hiljaa hyvää tulee.