13. lokakuuta 2015

Pariisin katastrofaalisen koominen reissu

Heippa! Tän postauksen kirjottamisessa on mennyt syntisen kauan. Kävästiin tosiaan elokuussa meiän Lontoon reissun yhteydessä Pariisissa, ja nyt vihdoin jaan vähän kuvia ja fiiliksiä siitäkin reissusta.

Lontoosta lähdettiin lauantai-illalla tosiaan junalla Pariisiin. Oltiin vuokrattu söpö yksiö kanavan pohjoispuolelta ihan keskustasta. Sunnuntaina lähinnä leikittiin turisteja, tutustuttiin kaupungin aivan kamalaan metrosysteemiin, käytiin Luxembourgin puistossa, Champs-Elyseellä, Riemukaarella ja yritettiin epätoivoisesti löytää auki oleva ruokakauppa.
Neljän päivän aikana ehdittiin sitten seikkailemaan kaikissa keskustan nähtävyyksissä. Eiffel-tornin iltanäytös, Louvre, Musee Dorsay yms. Kaikista kivoin paikka oli kyllä ehdottomasti Sacré-Cœur. Se on Montmartrella sijaitseva basilika, ja samalla myös muistaakseni Pariisin korkein kohta. Huikeat näkymät ja muutenkin autenttista Pariisia parhaimmillaan. Itse keskustalue on mielestäni aivan liian turistirysää.
Toinen lempparini oli ehdottomasti Versaillesin palatsi, etenkin sen puutarha. Siis ihan valtavan hieno kokonaisuus! Tuolla oltaisiin voitu seikkailla vähän pidempäänkin, mutta valitettavasti lentoon oli ehdittävä. (ja kännykkäni löydettävä :D)
Pariisin reissu oli kyllä niin hektinen ettei mitään rajaa! Onnistuin hukkaamaan metrolippuni, menemään väärälle lentokentälle ja tosiaan, hukkaamaan kännykkäni. Siis se paniikki oli ihan sanoinkuvaamaton, kaikki meidän kartat ja ohjeet oli siinä, ja myös lentoliput. Lopulta ehdittiin lennolle panikoinnin ja parin Suomeen soiton jälkeen, toki ensin älyttyämme junassa meidän olevan matkalla väärälle lentokentälle. Siinä sitten juostiin toiseen suuntaan lähtevään junaan, hypättiin bussiin ja rukoiltiin että ehditään lennolle ajoissa. Ehdittiin kuin ehdittiinkin, vaikka ihan marginaalisesti. Onneksi lopulta kaikki päätyi hyvin. Hauskaakin meillä oli, koko päivä oli jotenkin niin koomisen katastrofaalinen.
Kännykkäni menettämistä en muuten sen suuremmin surennut, mutta harmitti jumalattomasti se, että aamulla otetut törkeän hyvät selfieni eivät olleet ehtineet latautua dropboxiin :D Melkein jo ehdin ostaa uuden kännykän Suomeen palattuani, kunnes kadonneen kännykkäni näytöllä olevaan hätäkontaktiin tuli viikon päästä viestiä (suomeksi!!), että täältä Pariisista on löytynyt kännykkä, tiedätkö asiasta mitään. Tarina meni niin, että jotkut kanadalaiset olivat löytäneet sen junasta, etsineet hotellistaan hätäkontaktin suuntanumeron (+358) perusteella suomalaisen ja antaneet kännykkäni hänelle Suomeen toimitettavaksi. Tämä kyseinen aivan mahtava henkilö joka ei edes halunnut löytöpalkkiota asui vieläpä koulumatkani varrella. Siis ihan uskomatonta.
Kaikista eniten huvitti se, että aamuni "törkeän hyvät selfiet" olivat loppujen lopuksi tätä luokkaa :D
Kokonaisuudessaan meidän Lontoo-Pariisi reissu oli kyllä aika huippu. Kriiseiltä ei vältytty, eikä rahanmenolta, mutta hauskaa oli. Käveltiin muuten yhteensä koko reissun aikana hitusen päälle 100km, huhhuh. Kaupunkimatkailijoille suosittelen kyllä näitä kahta kaupunkia. Pidän Lontoota ehkä enemmän shoppailukohteena, kun taas Pariisissa oli enemmän sitä kulttuuria.

2 kommenttia: