17. marraskuuta 2014

YLISUORITTAMINEN 101

Tiedättekö kun mikään ei onnistu. Ei sitten yhtikäs mikään. Ei yksi pieninkään asia.
Menin sunnuntaina Arbaleesialla, ajatuksena mennä ihan perus treeni, samalla tavoin kuin torstaina. Jooh. Jos mä olisin tiennyt kuinka hankala Arbaleesia tulee olemaan, olisin mennyt alusta asti nivelillä, viis veisaamatta kipeästä ranteesta. Mähän oon ratsastajana aika perfektionisti, ja kun tähän luonteeseen liitetään se, että ei sitten mikään onnistu niin voitte arvata lopputuloksen. Minä ylisuorittamassa, hevonen siitä ärsyyntyneenä ja lopputuloksena katastrofi.
Kaikki meni alusta asti ihan pieleen. Alkukäynneistä lähtien Arbaleesia oli todella jännittynyt, tyhjä edestä, kova kyljistä ja yleisesti kuollut kaikille avuille. Ajattelin kokeilla laukata ennen ravia. Bad idea. Hermostuin hevoselle kun se jäi juoksemaan ravissa eikä kuunnellut. Hermostuin itselleni koska hermostuin hevoselle. Ratsastin ärsyyntyneenä sitten suoraan sanottuna surkeasti. Noh tästäpä hevonen sitten veti oikeutetusti herneet nenään.
Olisi vaan pitänyt lopettaa ratsastus heti kun tiesin ettei siitä tule tulemaan mitään. Voisin kirjoittaa kirjan Miten ylisuorittaa 101 ja olla ärsyyntynyt siitä.
Nyt on vaan niin tyhmä olo. Tyhmätyhmätyhmä. Näin käy kun ei pääse käymään valmennuksessa kahteen viikkoon. Kun ei pääse ratsastamaan pitkään aikaan ja olettaa hevosen kulkevan samalla tavoin kuin parhaimpina hetkinä valmennuksissa. Onneksi torstaina on valmennus.
Meillähän on seuramestaruudet kolmen viikon päästä, silloin pitäisi olla parhaassa kisakunnossa. Nyt musta lähinnä tuntuu että mun ratsastustaidot jäi sinne Kilon kisoihin. Onneksi mun perfektionismin seasta löytyy myös optimismia, kyllä tää tästä. Kolmessa viikossa ehtii tapahtua ihmeitä kuten alkusyksyllä jo todettiin. Tää taisi olla muuten mun ensimmäinen oikeasti puhtaasti negatiivinen postaus. Mutta kun tossa ratsastuskerrassa ei vaan ollut mitään hyvää. Tälläsiä päiviä meillä on ehkä kerran vuodessa, ja no, tän vuoden kiintiö on nyt täytetty.
Muistakaa kysellä vielä kysymyksiä! Vastailen seuraavassa postauksessa sitten niihin! Niitä voi laittaa edelliseen postaukseen, tai sitten tähän.

5 kommenttia:

  1. Anonyymi17/11/14

    Pääseekö siellä ulkokentille nyt? Täällä (idässä) kenttä ihan jäässä :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( siis täällä on ihan hyvässä kunnossa vielä kun lämpötilakin plussan puolella koko ajan :)

      Poista
  2. Kiitoksia! Käyn kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
  3. I feel you, tällaisina päivinä tekisi niin mieli heittää vaan hanskat tiskiin. Itsekin tuppaan olemaan "vähän" perfektionisti ja huonot päivät ratsastuksessa käyvät pään päälle. Onneksi se, ettei mikään toimi on yleensä vain ohimenevä tila. :)

    Vaikuttaa muuten todella mukavalta tämä sinun blogisi, liityin lukijaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep...Arbaleesia on viime aikoina ollut kyllä tosi hankala, ihan kuin uhmaikä olisi iskenyt uudestaan näin 16v :D ja kiva!! :)

      Poista