4. marraskuuta 2013

SE NIISTÄ KISOISTA

Sattuneista syistä ei nyt sitten päästykkään kisoihin. Ärsyttää, ja paljon, mutta eipä sille mitään voi. Onneksi sentään kohta alkaa Talent, ja kunhan päästäisiin muuttamaan uuteen talliin niin pääsen pitkästä aikaa käymään valmennuksissa. 
Pidettiin sitten kisojen tilalla vähän rennompi päivä, laitettiin tosin ihan pintelit ja kaikkee, oli muuten huono idea, arvatkaa oliko ne kuorrutettu paksulla mutakerroksella laitsalla menon jälkeen. Mentiin siis hetki laitsalla, jonka jälkeen pitkästä aikaa ulkokentällä. Monen viikon maneesissakiertelyn jälkeen en ihmettele että Arbaleesialta löytyi virtaa vaikka muille jakaa.
Kentällä ei tosiaankaan tehty mitään järkevää. Mä lähinnä naureskelin Arbaleesialle kun se meinasi lähteä liitoon joka sekunti.
Yllä olevan kuvan perusteella taidan omistaa laaman? Sumun ansiosta tuli kyllä ihan kivoja kuvia, mitäs te tykkäsitte? Omaan makuun ainakin tykkään hirviästi kun tausta on tuollainen sumea ja utuinen. Niin ja bannerikin vaihtui nyt ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes saan tehtyä pitkästä aikaa kunnon bannerin.

14 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia ! :) Tuo uus banneri kivan simppeli :>

    VastaaPoista
  2. Kui mageet noi sun saappaat! ja ihana toi banneri :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi4/11/13

    Mua jäi häiritteen noissa kuvissa se että onko arbesiinan kaula jätetty klippaamatta vai? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUOJA nyt mäkin huomasin, se on kylläklipattu ihan kokonaan, korvista vuohisiin, mutta kaulan karva on varmaan kato kasvanu nopeemmin kun sillä ei oo vielä fullneck-loimia käytössä :D

      Poista
  4. Ihania kuvia, hienoja ootte :) Ja tosi hieno uusi bannerikin :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7/11/13

    Hej! Fin banner! Varifrån köpte du dina stövlar, fungerade det smärtfritt? / Jessica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej, o tack! Jag köpte dom from Poland from en sida som horsehouse.pl och allt funkade riktigt bra. Du kan läsa lite av de härifrån, http://lifeasallu.blogspot.fi/2013/03/varusteurheilijan-taivas.html?m=1

      Poista
  6. Anonyymi8/11/13

    Kisoja kyllä tulee vaikka kuinka paljon lisää :) näytätte super hienoilta, hyvä te! :) Hauska sumu näissä kuvissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, nyt on koko talvi sitten aikaa treenaa :) ja kiitti paljon! :)

      Poista
  7. Kiva blogi ja Arbalesia on hienon näköinen (: Mulla onkin hevonen parin käytävän päässä Arbalesiasta, samalla tallilla siis käydään nyt kun muutitte :D http://heppadreams.blogspot.fi/

    VastaaPoista