10. tammikuuta 2012

Sometimes i love, sometimes i hate

Tänään menin siis Mikillä. Poni oli hankalalla päällä eikä halunnut antaa kiinni, kun se vihdoin antoi ja yritin harjata sitä niin harja oli niiiiin pelottava kapine että piti oikein pärskähdellen tutkia ja kauhistella sitä. Noh, vähän höpsöhän tuo poni on aina.

Mentiin pellolla ja Mikki oli aika reippaalla tuulella. Käveltiin ensin aika pitkään ja alettiin sitten menemään voltteja ja taivutuksia ravissa. Mikki taipui ravissa hyvin, kuten aina. Laukassa oli vähän hankaluuksia kun Mikki oli niin innokkaalla päällä että olisi halunnut vaan päästä hanat auki ja lähteä. Noh, pienen taistelun jälkeen sain Mikin laukkaamaan rauhallisesti ja hyvin taipuneena volteilla. Treenasin vielä siirtymisiä niin että se pää pysyisi alhaalla koko siirtymisen ajan. Ihan ookoosti meni nekin, vähän väliin oli vähän hakusessa, välillä meni taas tosi hyvin. Mikki vaan ei malttanut ravata laukan jälkeen vaan olisi kokoajan halunnut nostaa laukan. Lopputuloksena askel laukkaa-koottua laukkaa pätkä-askel ravia-laukkaa.... Lopultahan poni ymmärsi että haluan ravia, piti vähä istunnalla ohjata että ei laukkaa vaan ravia. Mentiin vielä vähän pohkeenväistöjä ravissa ja käynnissä. Loppulaukoista Mikkihän vasta innostui ja lähti ihan kunnolla menemään, taisi poni kyllä katua vähän ajan päästä kun huomasi että oho enhän mä jaksa enään, lopputuloksena väsy poni joka kerjäsi nameja mukamas energiaksi :D Laukattiin muuten vahingossa lumen alle hautautuneet ämpärin päältä, onneksi ei jääty kahvaan kiinni.

Pidempää tarinaa en ratsastuksesta voi kertoa kun en muista enään mitä tein, varhaisdementiaako?! Muuten korvaläpät on tosi kätevät, ei korvat jäätyneet tällä kertaa. Nyt tässä yritän aprikoida että menisinkö kouluvalmennukseen tämän viikon torstaina vai ensi... Kuvia ei muuten tullut kun Nora ei päässyt fotaamaan.

Haluasin muuten hiihtoratsastamaan, pitäisi varmaan hankkia vermeet siihen ja kokeilla. Musta tuntuu että Arbaleesian kanssa se ainakin olisi kyllä hauskaa eikä vauhtia puuttuisi sen hevosen tuntien!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti