Kesähelteitä ja kyykäärmeitä

Olen nyt ratsastanut Arbaleesialla oikeastaan koko kesän. En ole kamalasti asunnossani Helsingissä viihtynyt, sillä siellä ei kesällä ole minulle mitään (muuta kuin remontoitavaa). Onhan Helsinki kiva kesäkaupunki ja niin, mutta ei kyllä mikään voita haisevia rypsipeltoja, sisälle tunkevia sammakoita, kyybongauksia ja liian kylmää järvivettä. No ei vaineskaan – puhdas ja raikas ilma, luonnon äänet ja tietysti tuo parin kilometrin päässä sijaitseva hevonen ovat mitä parhain syy viettää kesä landella.

Arbaleesia on tosiaan ollut todella mukava. Tietysti välillä (tamma kun tuo on) syntyy pieniä erimielisyyksiä, mutta kevään tauon jälkeen niitä on syntynyt huomattavasti vähemmän. Osaan nykyään olla vaatimatta liikaa ja mukautua hevosen mukaan. Jos Arbaleesian laukka tuntuu jonain päivänä ihan mahdottomalta, treenaan sen punkemisen sijaan ravia ja niin poispäin. Olen ehkä vihdoin ymmärtänyt, ettei Arbaleesia ole mikään nuori peipponen enää ja välillä täytyy mukautua sen päivän mukaan. Arbaleesia tykkää kävellä loppukäynnit vauhtia à la mummo rollaattorin kanssa ja maastossa löntystellä kunnes käännytään kotiinpäin, turha sitä on yrittää patistaa kun se ei mihinkään enää ole muuttumassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö me treenattaisi ihan kunnolla. Lähinnä sitä, että jos Arbaleesia ei tunnu niin hyvältä, niin en lähde pakottamaan.

Viikonloppuna me lähdettiin purjehtimaan, mutta ennen lähtöä sain äidin pitkästä aikaa kuvaamaan. Oli todella kuuma keskipäivä ja alla oli edelliseltä päivältä maastolaukkailua ja monen päivän treeniputki, joten päätin päästää Arbaleesian helpolla. En vaatinut mitään muuta kuin hyvää fiilistä selkään. Ei sillä väliä, että se kulki ajoittain liian matalana tai liian avoimena, sillä Arbaleesia nimittäin tuntui selkään ihan mahdottoman kivalta! Se liikkui alusta alkaen todella hyvin läpi selän ja liike oli tahdikasta ja pontevaa. Yleensä Arbaleesia tarvitsee hieman liikkumista alle, että se alkaa tuntumaan selkään siltä että se odottaa joka askeleella, mutta tällä kertaa se oli alusta alken kuin valmiiksi verrytelty.

Ravia me lähinnä puksuteltiin ympäri kenttää fiilistellen, välillä puomeja ylittäen. Jos Arbaleesialta haluaa laadultaan sitä parasta ravia, on sen pakko antaa mennä hieman matalempana. Ns siinä missä sen rakenne toimii parhaiten. On vaan todettava, ettei tuota Viron peltokasvattia ole luotu mihinkään GP-muotoon. Kun Arbaleesian antaa mennä välillä hieman matalempana ravissa, ottaa se tyytyväisenä paljon paremmin takajalat alleen. Etupainoisuutta en kuitenkaan milloinkaan hyväksy.

Vasen laukka oli hieman raskasta, joka on jännä koska yleensä oikea on se vaikeampi. Huomasi kuuman kesäpäivän alkavan verottaa jo puolen tunnin kentän kiertämisen jälkeen, joten otin nopeasti reippaasti etenevät laukat molempiin suuntiin.

Arbaleesian paras indikaattori treenin onnistumisesta on loppuravit. Jos se etenee niissä vielä läpi kropan, mutta hidastaa itsekseen aina välillä ikään kuin kysyen, että riittäiskö jo, niin treeni on onnistunut. Jos se juoksee, niin on se ollut sinä päivänä liian jännittynyt ja olen joutunut lopettamaan liian aikaisin ns. hyvään pätkään. Jos se venyttää pään samantien eteen-alas ikään kuin sanoen huh vihdoin loma, on heppa ollut rento ja työskennellyt hyvin läpi kropan. Jos se ei millään jaksaisi ravata on kyseessä ollut valmennus :D

Meille kuluu siis todella hyvää! Oon oppinu tällä hetkellä pitämään hyvän balanssin vakavien treenien ja leppoisempien päivien välillä ja Arbaleesia työskentelee oikein innoissaan. Kaivettiin jopa kaapin perältä kanget yksi päivä melkein vuoden tauon jälkeen ja rouva oli ihan kuin vanha tekijä. Kyllä kesällä on vaan niin paljon enemmän inspiraatiota hevostella kun ei tarvitse mennä pimeällä maneesissa joka kerta. Tosin nuo kyykäärmeet alkaa hiljalleen jo ärsyttämään, ollaan ratsastettu laitsoja kiertäessä jo kahden päältä! Arbaleesia kun ei edes huomaa niitä..