18. syyskuuta 2016

Suunitelmat uusiksi

Siis ihan oikeasti, kirjoitin viime vuonna tismalleen samojen kisojen jälkeen tismalleen saman postauksen kuin mitä tämä tulee olemaan.

Arbaleesia on ollut koko viikon todella outo ja vaikea. Se oli viime sunnuntain valkassa ihan super, mutta sen jälkeen se on mennyt jyrkkää alamäkeä. Tiistain valkassa se meni pitkänä ku maitojuna ja oli oikeasti vaikea. Perjantain valkassa se nakkeli niskojaan ja teki asioita mitkä ovat sille todella epätyypillisiä. Saatiin lopuksi se ihan hyväksi, joten uskalsin startata lauantaina kisoissa. Mulla oli toivoa, että Arbaleesia olisi tyypillinen itsensä ja tsemppaisi kisoissa. Mä vähän oikeastaan epäilen, että tuo outo käytös on johtunut Micklemeistä, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Verkka oli todella kiva jos unohdetaan se, että rouva pelkäsi rikkinäistä peiliä niin, että tarvittiin vetoapua. Sain Arbaleesian kivasti kuulolle valmennuksissa saatujen neuvojen avulla ja kaikki toimi. Olin ihan yllättynyt, että mites kaikki on nyt näin helppoa. Lähdin toiveikkaana radalle.
Siellä kaikki muuttui. Arbaleesia työnsi taas kaulaa eteen ja lukittautui niskansa kanssa, eikä kuunnellut apuja. Se pelkäsi traktoreita ja oli todella jännittynyt mennen ihan lukkoon, enkä saanut näin ollen vaikutettua siihen.
Alkurata ei kuitenkaan mielestäni ollut niin huono, ainoa oli se ettei Arbaleesia jännitykseltään pystynyt esittämään kunnon kokoamista. Alkuradasta tulikin tasaista 5.5-6, mikä oli odotettavaa puuttellisella kokoamisella. Sitten kaikki meni ihan pieleen. Mokasin vastalaukasta-vastalaukkaan nostamalla ajatuksissani myötälaukan. Korjasin sen tietysti heti, tai ainakin luulin tehneeni niin...
Me sitten porskuteltiin iloisesti koko loppuohjelma vastalaukassa ENKÄ MÄ HUOMANNUT MITÄÄN. Arbaleesian vastalaukka on niin jumalattoman hyvää ja tasapainoista, ettei sitä erota myötälaukasta mitenkään. Varsinkaan kun keskittyy konemaisesti vain rataan ja sen tehtäviin. Ihmettelin vain vähän, että miten puolivoltti meinasi venähtää niin suureksi. Papereita katsoessa ihmettelin miksi loppuohjelma oli pelkkää 2 ja 3, kunnes kuvia katsoessa älysin virheeni. Pikkasen nolotti...! Pitäisi varmaan mennä takaisin alkeiskurssille.. Onnistuin kaiken lisäksi mokaamaan kaikki kertoimella 2 olevat liikkeet. Tuomarikin kirjoitti, että valitettavasti tänään kallisarvoiset virheet.
Kattokaa nyt, siinä se hienosti menee sisäänpäin taipuneena ja tasapainossa jyrkässäkin kulmassa.
Tässä rouva esittää rentoa ja matkaavoittavaa keskikäyntiä. Not.
Ja tässä Arbaleesia venyttää pitkälle ohjalle kaulaansa rennossa harjoitusravissa huiman nelosen arvoisesti. Ei nyt ihan mennyt putkeen ei.

Ei mua edes lopulta ärsyttänyt olla viimeinen luokattoman huonolla tuloksella, lähinnä itkunauratti. Ja toki harmitti joukkueen puolesta, että me mentiin ja pilattiin kaikki. Ei meidän joukkue sijoitusta muutenkaan olisi saanut, mutta onhan se ikävää että me mennään tekemään tuollainen pohjanoteeraus juuri joukkuekisoissa. Nää oli kyllä nyt toiset ja viimeiset joukkuemestikset meille, mulle riittää tää kirous nyt.
Arbaleesian ilme tässä kuvassa tiivistää muuten hyvin rouvan tuntemukset noista kisoista. Ehkä me suosiolla pitäydytään tästä lähtien laidunelämässä ja maastoilussa.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi18/9/16

    Jos saat radalta 53% johtuu se huonosta ratsastuksesta eikä suitsista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä sä noi suitset repäsit? Ei mulla Micklemejä radalla ollut kuten varmaan näet, jos sulla silmät siis on.

      Tekstistä varmaan myös ymmärsit, että huonot prosentit johtuivat siitä etten huomannut meneväni puolet ohjelmasta vastalaukassa. Laskin että prosentit olisivat muuten olleet hitusen alle 60, joka on täysin linjassa sen kanssa että Arbaleesia oli jännittynyt ja apujen ulottumattomissa. Jos hevonen pelkää eikä tästä syystä kuuntele, niin ei sitä kukaan GP ratsastaja voi hevosystävällisin menetelmin alle minuutissa saada ei-pelkääväksi. Hevonen on pakoeläin eikä sen luonnetta voi muuttaa.

      Kun te anonyymit joskus lukisitte postaukset alusta loppuun :)

      Poista
  2. Tunnistan nämä fiilikset kevään kisoista... :D Helppo C ja 54%. Ihan perus meininki. ;) Laukkaohjelman toisesta osasta kolme pyöreää nollaa (siihen nähden toki aika hyvät prosentit), ja sama alkeiskurssimeininki eli en huomannut mukamas väärää laukkaa. :D Sen radan jälkeen lähinnä itketti ja vitutti, pari tuntia meni itsesäälissä pyörimisessä ja sitten pääsin asian yli. Seuraavista kisoista tulikin sitten meidän henk.koht ennätys kun vaikeimmasta helpon B:n radasta 64%. :D
    (miks mä toistan itseäni kun oon nää asiat sulle kertonut sata kertaa)

    Tsemppiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D tällästä tää ratsastus on ku on tekemisissä kahen elävän olennon kanssa, taattu takuu siitä et jos toinen jonain päivänä osaa nii sit se toinen on ihan ulapalla😂

      Poista