13. kesäkuuta 2016

Ylpeys, onnellisuus ja onnistunut rata

Sunnuntaina oli tosiaan uusintayritys fiilisten osalta Kynnarissa. Lähdin sillä asenteella, ettei itse tuomarin arvostelu kiinnosta, vaan me lähdettiin hakemaan ennen kaikkea tyytyväisyyden tunnetta.

Arbaleesia oli verkassa vähän nuutunut. Se ei ole tainnut koskaan kisata kahta päivää putkeen, joten ei ihme että vähän väsytti. En antanut sen haitata menoa, vaan hain tasaisuutta ja luottoa minuun. Siirtymisillä vähän herättelin sitä.
Radalla mentäessä hevonen tuntui hyvältä. Sen liike ei ollut lähelläkään edellispäivän verkan ilmavuutta, mutta samalla se oli paljon tasaisempi. Huomaa, ettei se jaksa vielä liikkua niin suurella liikkellä pidempiä aikoja alkamatta epätasaiseksi. Sain verkassa pätkittäin irti vähän sitä suurempaa liikettä, mutta en halunnut lähteä radalla vaatimaan siltä sitä. Nyt ei haettu menestystä, vaan hyvää fiilistä.
Vakio kulmakyttäyksen jälkeen pilli vihelsikin jo. Sisälle reippaassa ravissa ja pitkästä aikaa osasin kääntää linjalle, en puoli metriä sivuun. Itse asiassa käännettiin joka kerta prikulleen linjalle, jes!
Ensimmäinen keskiravi ja pohkeenväistö molemmat vähän vaisuja, mutta toiset jo paremmat. Toisesta pohkeenväistöstä tulikin 7 ja ristiaskelia kehuttiin ilmaviksi. Itse jäin vähän ihmettelemään miksi saatiin harj.ravi–keskiravi–harj.ravi siirtymisistä vain 5, sillä ne tuntuivat todella hyviltä. Näitä keskiaskellajeja ja niiden siirtymisiä lukuun ottamatta paperi oli aika lailla sitä perus 6-7.
Laukkaohjelma oli todella tasainen. Ekan pääty-ympyrän vähän mokasin liian pieneksi, mutta laukka pyöri ja oli aktiivista. Keskilaukat tuttuun tapaan vähän liikaa ylös, mutta selkeää edistymistä niissäkin havaittavista. Täyskaartoja kehuttiin tasapainoisiksi ja hyviksi, niistä 7, jes! Laukka-käynti siirtymiseen ei Arbaleesian energia enää riittänyt, ja se tuli raviaskeleen kautta neljä puolikkaana.
Käyntiohjelma oli vähän nuutunut, Arbaleesia oli jo sen verran väsynyt, etten saanut käyntiin haluttua ilmavuutta. Numerot kuitenkin kutosen paremmalla puolella. Arbaleesia ei kyllä kotonakaan ymmärrä miksi liikkeiden välissä pitäisi kävellä aktiivisesti, se on aina ollut rouvalle se lepohetki, joten sellaisena se sen kokee kisoissakin :D Ohjien keruu, härtsileijaa, oli ekaa kertaa ikinä oikeasti nätti ilman mitään kirahveilua. Loppuhalkaisija aktiivisella ravilla, tismalleen linjalla piikkisuorana ja siitä tulikin 8.
Hurjasti taputuksia, ja ilman mitään kiireen häivähdystäkään ulos radalta. Olin niin helpottunut ja iloinen. Hevonen tuntui toki vähän väsyneeltä, mutta radassa ei ollut yhtäkään häiritsevää virhettä tai rikettä. Kaikki liikkeet tapahtuivat tismalleen silloin kun halusin, ei 2m etuajassa.. Rata oli tasainen, rento ja tasapainossa. Ensimmäisessä keskiravissa tosin tuli joku pieni tahtirikko, kun piti muistuttaa rouvaa ravaamaan, mutta en jäänyt sitä murehtimaan.
Kaikin puolin mielestäni todella onnistunut rata. Juuri sitä mitä tähän väliin kaivattiin. Vähän sitä vanhaa fiilistä; tasaista menoa ilman mitään suurempia kohokohtia – tai rikkeitä. Tärkeintä oli kuitenkin se, kuinka tyytyväinen olin hevoseen ja itseeni. Arbaleesia oli selkeästi antanut kaikkensa, loppuravit se körötti menemään silmät puoliummessa ja sen jälkeen nukahti syömään vihreetä.
Vaikka prosentit eivät olleet kummoiset, 60,17% (numerot 4,5-8), niin olin todella tyytyväinen. Henkinen onnistuminen oli se mitä lähdin hakemaan, ja siinä me onnistuttiin ihan täydellisesti. Pitkästä aikaa tulin radalta ulos oikeasti onnellisena ja tyytyväisenä kaikkeen!
Ja arvatkaa mitä! Kun kolmantena lähtijänä menin toiseksi sillä hetkellä, ja vain kolme sijoittui niin me lähdettiin jo ajelemaan kotia päin. Tiesin että ainakin yksi menee meidän ohi ja Kynnarin taso on aina niin korkea, etten koskaan edes haaveile sijoittumisesta siellä. Noh, tulokset tulivat samana iltana ja siis EIKÄ, sijoituin kolmanneksi vain prosentin erolla voittajaan!! Mitä tästä opimme, vaikka sijoittuminen vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, kannattaa jäädä paikalle odottamaan :D Istun nyt sitten autossa hakemaan palkintoani jälkijunassa..

Tälläisissä tilanteissa mua jää aina harmittamaan se, ettei heppa pääse ansaitsemalleen kunniakierrokselle. Tällä kertaa ei harmittanut, että lähdettiin jo paikalta. Olin saanut henkisen rauhani hyvällä suorituksella, eikä kunniakierros olisi tehnyt muuta kuin viivästyttänyt väsyneen rouvan heinän saantia ;)
Arbaleesia oli niin kaikkensa antanut, ettei ensin jaksanut nousta traileriinkaan.
Hyvin onnistunut päivä: iloinen ratsastaja ja tyytyväinen hevonen. Jopa sijoitus, vaikkei sitä todellakaan haettu. Mikä voisi olla parempaa! Olen niin ylpeä meistä molemmista <3

4 kommenttia:

  1. Jes! Paljon onnea teilel mahtavasta radasta ja toisesta sijasta:) Ja jääpäs sitten ensi kerralla odottelemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja haha todellakin jään :Dd

      Poista
  2. Teillä on kyllä mieletön putki päällä! :) Tykkään tosta ekasta kuvasta, ootte molemmat ihanan ryhdikkäitä. :)

    VastaaPoista