26. kesäkuuta 2016

Kouluhevonen puomeja ylittämässä

Olen tällä hetkellä saarella viettämässä juhannusta, mutta kerron teille hieman unohtuneesta viime viikon puomiridasta.

Olen nyt yrittänyt ottaa tavaksi, että kerran viikossa mennään puomeja ja parin viikon välein korotan puomit kavaletiksi. Se on hyvää virkistystä kouluhevoselle, ja täysiä laukkaillessa paikatkin aukeaa kivasti ja selkä pääsee venymään. Tämä on myös hyvää treeniä takapään lihasten kasvatuksen kannalta (meidän ikuinen operaatio).
Arbaleesialle on kuitenkin jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeeta ylittää laukassa kavaletteja pienempiä esteitä. Heti kun este on sillä korkeudella, että siihen pitää hypätä, ei mitään ongelmaa ole havaittavissa. Arbaleesia ei vaan osaa tähdätä askeliaan puomille, mutta sitkeästi jatketaan harjoittelua.
Tällä kertaa harjoittelin vähän laukanvaihtoja puomin päällä, ja yritin pitkällä linjalla saada vähän paremmin harjoiteltua kontrollia esteiden välissä. Mennään niin harvoin rataa, eikä me millään muotoa oikeasti treenata esteitä, niin mulla on huono tapa ajatella esteen jälkeen kaiken olevan ohi. Pitäisi oppia ratsastamaan myös heti hypyn jälkeen, eikä jäädä vain etunojaan taputtamaan hevosta. Nyt keskityin etenkin siihen, että laukka on sama ennen ja jälkeen esteen, ja että istun oikeasti siihen satulaan heti hypyn jälkeen. Arbaleesia ymmärsikin idean ja meni todella hienosti (jos unohdetaan se, ettei se itse puomia osannut vieläkään ylittää).
Ravissa Arbaleesia nousi todella kivasti puomille. Toin sen välillä vähän lähemmäs puomia, jotta rouva joutuisi oikeasti kokoamaan itseään nousemaan puomin yli. Se menikin todella nätisti, vaikka vähän väliä korkeimmille puomeille hypähti askeltamisen sijaan.
Lopuksi menin vielä vähän harjoitusravia, kokoamisia ja lisäyksiä. Arbaleesia hokaa ulkokentällä niin hienosti nuo lisäykset! Se oikein imee lävistäjälle, ja on aina ihan tohkeissaan että jes mä tiiän mitä pitää tehä mennäänmennäänjo.
Hyvää mennyttä juhannusta vaan kaikille! Arbaleesian minikesänloman jälkeen koittaa taas paluu niiden kohta jo kuuluisien sulkujen ja avojen pariin :'D

2 kommenttia:

  1. On se vaan niin nätti! huoh olispa itelläki noin kivan näkönen hevonen (tai edes joku hevonen xD) mutta joo tosi hyvin se näyttää koulupolleltakin puomit menevän ;) Olisi kiva joskus nähdä videolla että miten se Arbaleesia menee noita kaveletteja ja puomeja kun se näyttää niin hyvältä kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arbaleesia kiittää :) voisin kyllä pyytää äitiä ottamaan videota ensi kerralla!

      Poista