12. huhtikuuta 2016

Ulkoasu heitti kuperkeikkaa

Tämä postaus lähtee käyntiin muistelemalla aikaa kun olin 15 ja päätin perustaa blogin. 15-vuotias minä päätti että nyt hitsit aloitetaan vauhdilla. Postailin monta kuukautta oikeasti päivittäin, ja nytemmin voitte kuvitella että minulla on 20% postauksista piilotettu. Käyn vuosittain aina läpi vanhat postaukset ja piilotan niitä kaikista noloimpia...

En ole tainnut poistaa yhtäkään postausta, sillä pidän aivan törkeän huvittavana mennä vuosien jälkeen katsomaan kuinka koululounaani koostui neljästä leivästä ja nokareesta riisiä, talk about carbohydrates. Vielä huvittavempaa on mennä katsomaan vanhoja postauksia jossa hehkutan Arbaleesian olevan niin hieno!!!!, kun tosiasiassa se kulkee etupainoisena takajalat tallissa. Toki tilannekin oli silloin eri, oltiin juuri palaamassa pitkältä saikulta. 
Blogini on kasvutarina, se on matkani teinistä aikuiseksi. Olen iloinen, että kaikesta noloudestani huolimatta aloitin bloggaamaan teininä. Olen iloinen, että minulla on lapsuudestani Nalle Puh-päiväkirjoja lukolla jonka saa pinnillä auki, ja teinivuosistani blogi jolle voin nyt nauraa.

Blogini on nykyään nätti, selkeä ja lukijaystävällinen. Jokin siitä silti puuttuu, jokin särmä, jokin joka erottaa sen kaikista muista sadoista blogeista. Tätä särmää metsästäessä päätin nyt kuitenkin vaihtaa ainakin bannerin ja taustan. Eletään sentään jo huhtikuuta, vaikka vanhasta bannerista olisi voinut luulla olevan tammikuu.
Joka tapauksessa, päädyin pitämään nykyisestä ulkoasustani todella paljon. Odotin olevani taas jotenkin tyytymätön, mutta mitä pidempään tätä tuijotan, sitä enemmän siitä pidän. Tein itse asiassa ensin paljon monimutkaisempaa väserrystä kaksi päivää, kunnes totesin että se ei ollut minun tyyliseni ja poistin koko roskan. Ehkä se on se särmä tässä blogissa; yksinkertaisuus. Se on kaunista.

Samaan syssyyn voin mainostaa, että tein vihdoinkin blogille instagram-tilin! Ajattelin katsoa miten se innostus lähtee käyntiin, eli kaikki kiinnostuneet seuraamaan tunnusta arpakuutiollinenonnea!

17 kommenttia:

  1. Hei ihan mahtava ulkoasu kyllä, ja kehitystä on kyllä tapahtunut sun blogissa ihan kaikessa jo sinäkin muutamana viikkona, mitä olen tätä seuraillut:)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12/4/16

    Mulle tulee tosta bannerissa mieleen et ihan ku Arbaleesia ois kuollu ku sillä on noi siivet :X

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä tiiän :DD Sillä on kyllä ihan toinen tarkotus, mutta nojaa suurin osa ihmisistä varmaan ajattelee kyllä tolleen *facepalm*

      Poista
  3. Anonyymi12/4/16

    "Blogini on nykyään nätti, selkeä ja lukijaystävällinen."
    Ihanan vaatimatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah te kontekstista välittämättömät. Tuo oli vertaus siihen mitä blogini ulkoasu on ennen ollut (ei tuota kuvailtua).

      Ja muutenkin, miksi olla vaatimaton jos tuo on totuus? Pidän blogini ulkoasusta, joten mielestäni se on nätti. Ei se tarkoita sitä että se olisi kaikkien mielestä. Blogini on selkeä; mikään ei hypi silmille eikä teksti ole kirkkaan punaista mustalla taustalla. Tästä seuraa lukijaystävällisyys.

      En oikein ymmärrä tätä suomalaista tapaa, että siitä mistä on ylpeä ei saa puhua. Varsinkaan kehua. Aina pitäisi vähätellä itseään. Minua ei ole kasvatettu tuollaiseen tapaan. Olen ylpeä blogistani, se ei toki tarkoita täydellisyyttä tai sitä että kaikki rakastaisivat sitä. Se tarkoittaa sitä että tuo on _minun_ mielipiteeni.

      Poista
    2. Anonyymi13/4/16

      Anonyymi on varmasti näitä ihmisiä, jotka sanovat "ei hyi yäk halpa se on ja kauhee ja näytän ihan hirveeltä tässä!!!", jos joku kehuu vaikkapa anonyymin paitaa. Koskaan ei saisi sanoa itsestään mitään hyvää – ei saa sanoa, että olenpa ollut ahkera, sainpas kivan ulkoasun tehtyä, onpa istuntani suoristunut tai menipä esitys nappiin. Haukutaan kaikki toisemme ja itsemme ja mennään vielä toisten blogeihinkin kommentoimaan, että mitäs säkin v*tun ilopilleri siinä iloitset, naama näkkärille ja kohti uusia pettymyksiä. ;)

      Ei Alexandran minusta tarvitse selitellä yhtään mitään. Jos anonyymin luonne on tuollainen, ei hän ymmärrä, vaikka joku selittäisi asiat rautalangasta. Anna anonyymin itkeä kurjuuttaan ja lapsellisuuttaan ja nauti sinä tästä hienon blogin tekemisestä! Tässä on oikeasti selkeä ja nätti ulkoasu. :) Aurinkoista kevättä sinulle!

      Poista
    3. Nimenomaan!! Kiitoksia ja samoin :)

      Poista
  4. Tykkään! :) T. stalkkeri vuodesta 2012

    VastaaPoista
  5. Tämä uusi ulkoasu on kiva, itselläni kyllä heti pisti silmään nuo siivet. Haluaisitko kertoa enemmän niiden tarkoitusta? Olisi todella kiva avata blogisi ja muistaa mitä nämä siivet merkitsevät. :)

    Mutta kyllähän sitä muutosta on tapahtunut, joka on hyvä asia ja minusta siitä saa olla selvästi tyytyväinen. Mielestäni blogisi on nykyyän niin sanotusti raikas ja positiivinen lukea, muutenkin olet kasvattanut omaa luonnettasi täällä. Et ole enään niin naiivi teini, joka kirjoitti miten sattuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, en täältä Belgiasta ehdi kirjoittaa sen tarkempaa vastausta, mutta saat 20. päivä vastauksen :)

      Poista
    2. Tosiaan, Arbaleesia ei ole enkeli bannerissa vaan pegasus. En tiedä ymmärrätkö englantia, mutta kopioin pienen pätkän pegasuksen symbolisesta merkityksestä alle:

      "Pegasus is a pterippus, and a magnificent one at that. The symbolic meaning of the horse is pretty intense with themes of power and mobility. The horse alone also carries archetypal themes of unifying grounded stability (four feet on the ground) with higher ideals (from speed and mobility). This theme really comes to life when we add wings to the horse. The pterippus, or winged horse, is a symbol of aspiring to the greatest heights of accomplishment."

      Eli tiivistettynä, hevonen on stabiili, tasainen ja voimakas eläin itsessään ja siivet tuovat symbolisesti ikään kuin mahdollisuuksia menestykseen ja hyvään tulevaisuuteen. Nuo siivet bannerissa merkitsevät uuden alkua, tulevaisuuden tavotteita ja toivoa, menestymistä sekä ihan yksinkertaisesti sitä, että toivon meille nousujohteisuutta ja hyvää vuotta :) Keväällä kun meillä on aina ollut vähän ikävä tapana joutua saikulle..

      Tämä meidän yhteinen matka jatkuu eteen- ja ylöspäin, ei takaisin- ja alaspäin.

      Poista
    3. Anonyymi28/4/16

      Aa no tuo kuulostaa nyt järkevälle! Ehkä jos oisit tehny vielä jonkun sarven niin idea tulis paremmin esiin?

      T. Eka ano joka kommentoi asiaa

      Poista
    4. Harkitsin asiaa, mutta sitten tuli ongelma tuon otsikon kanssa, koska sarvi olisi jäänyt sen alle ja se jotenkin häiritsi visuaalisesti.. On tää hankalaa :D

      Poista
  6. Mä ainakin tykkään tästä uudesta ulkoasusta! Ja muakin kyllä kiinnostaa tarina noiden siipien takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää avata tota tosiaan kun tulen belgiasta. Tai sitten teen vaan uuden ku kaikki näyttää hämmentyvän :'D

      Poista