2. huhtikuuta 2016

Ratsastus sujui ja elämä oli kivaa

Viikon alussa nautittiin auringosta ihan huolella. Maneesi oli kuvien kannalta ihanan valoisa, ja makoilin ulkona auringossa toivoen että pärstään tarttuisi edes vähän väriä.

Arbaleesiakin on tainnut huomata kevään tulon. Se on ollut todella miellyttävä ratsastaa, ja eräänä päivänä jopa hieman ruunamainen! Tuo tammoista tammoin oli vähän sellanen laiskahko, ja sitä sai oikeasti ratsastaa huolella. Arbaleesia on todella harvoin sellainen että sitä tarvitsee ratsastaa eteenpäin, ja vielä harvemmin sellainen että kaikki pyydetty tehdään ilman mitään tammamaisia mutinoita.
Ratsastukset ovat siis sujuneet todella kivasti. Arbaleesia ottaa ihan uudella tapaa tuntumaa, ja se tukeutuu varsinkin laukassa tosi kivan tasaisesti kuolaimeen. Se hakeutuu ihan itse entistä paremmin pyöreämpään muotoon, ja venyttää ylälinjaansa kivasti. Yleensä Arbaleesia mieluiten kulkee sellaisessa melko korkeassa, mutta puoliavonaisessa muodossa.
En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä Nelen kurssista, ehkä tähtien oikeasta asennosta. En joka tapauksessa valita! Kunpa se olisikin aina noin helppo ratsastaa ;) Omakin ratsastukseni on jotenkin ottanut taas uuden askeleen ylöspäin. Kädet pysyvät keventäessä ilman ajatusta paikoillaan, pohkeet on (ainakin osan ajasta) aktiiviset, ja vatsalihakset oikeasti työskentelee. Ennen mulla oli nimittäin ongelmana se, että istuin nätisti ja korrektisti, mutta silti vatsalihakset tuntuivat jotenkin veltoilta. En siis ole turhaan käynyt salilla 4 x vko ;)
On kyllä hullua kuinka saliharrastuksen aloittaminen on muuttanut mun elämää parempaan suuntaan. Tärkeintä on se, kuinka nautin urheilusta ja liikunnasta! Energiaa on tullut lisää, joka ei nukahtamisongelmaiselle ole tosin ihan se paras juttu :D Ruokavalioni on parantunut huimasti, lisäksi syön säännöllisemmin ja terveellisemmin. Ylilyöntejä herkkujen kanssa tulee vähemmän, ja kesää kohden ajattelin jättää herkut lähes kokonaan pois. Yleiskuntoni on noussut huimasti hiittitreenin ansiosta, ja rankatkaan valmennukset ei tunnu enää niin kidutukselta. Hartiakivut ovat vain ikävä muisto menneestä, samoin selkäkivut.

Lonkan naksuminen/sijoiltaan meno kävellessä, jota tutkittiin monenkin fysioterapeutin voimin on sekin vähentynyt huomattavasti. Itse lonkan kipu ei tosin ole kadonnut mihinkään ja sitä tutkitaankin parhaillaan (taas).. Toukokuussa saan tietää magneetin tulokset, ja toivon todellakin ettei sieltä tule mitään sori ratsastus oli nytten siinä tuomiota. Lonkka on nimittäin ollut nyt magneetin jälkeen niinkin kipeä, että kunnon salitreenit ovat jääneet vain kaukaiseksi haaveeksi :(
Huomenna olisi tarkoitus mennä HeA:1 Wiknerillä. Postauksen hehkutuksesta huolimatta (kirjoitin tämän ke) torstain treenit meni ihan penkin alle, ja perjantain valmennuksen ratatreeneissä Arbaleesia keräsi ihan pikkusen kierroksia joka teki ratsastuksesta hitusen haasteellista :D Heh niin mitä mä puhuinkaan jostain mahtavista treeneistä? Tammat... Sentään tämän päivän 2h maastoreissu meni hyvin! Pitkin ohjin ja ilman satulaa kun käveltiin.

5 kommenttia:

  1. Oii..! Ihanan aurinkoisia maneesikuvia oot saanu julkaistavaksi! Arbaleesia kulkee tosi nätisti, ja sun ratsastus näyttää ihanalta! Mahtava postaus, ja ennen kaikkea mahtavia maneesikuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Mäkin oon ihan häkeltynyy kuinka kirkkaita ne on!

      Poista
  2. Mulla itsellä kans lonkka tekee sitä että kävellessä menee "sijoiltaan" joka tekee sen tosi kipeäksi jos pidempään kävelee :/ Mutta tosi kivoja kuvia ja Arbaleesia on nätti niinkun aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mulla on ton kivun lisäksi vielä jatkuva lepokipu ja sellainen tunne etten voi pitää lonkkaa samassa asennossa minuuttia pidempään, ikävää olla näin vaivainen niin nuorena...

      Arbaleesia kiittää :)

      Poista
  3. Joo sama on mulla ja on se jännä miten näin 17 vuotiaana on samanlaisia vaivoja kun yli 60 vuotiailla :P

    Ja toivottavasti saat jotain selkoa siihen lonkka vaivaan ja ehkä jotain lievitystäkin siihen :)

    VastaaPoista