20. maaliskuuta 2016

Bloggaajien kokoontumisajot Lahdessa

Kuvitelkaa, kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa (ainakin niin luulen) Lahdessa, kaukana kehäkolmosen sisäpuolisesta "sivistyksestä". Maakuntamatkailua parhaimmillaan, nimittäin heppakamojen perässä.

Kyseessä oli siis jo kolmannen kerran Siirin järkkäämä bloggaajien vierailu Veljekset Wahlsténille. Itse olin ensimmäistä kertaa Wahlsténillä ylipäätään, joten kaikki informaatio oli siis täysin uutta. Eniten järkytyin siitä, että heidän liikevaihtonsa on 6 milj.€ vuodessa! Jotenkin kuvittelin yrityksen olevan paljon pienempi. Kahden vuoden päästä yritys täyttää vieläpä 100 vuotta.

Vähän on kieltämättä tynnyrissä elänyt olo, koska ensinnäkin yhdistin Wahlsténin todella vahvasti ravikamoihin, mutta liikehän on täynnä myös ratsukamaa. Samoin kuvittelin Horse Comfortin olevan joku ulkomailta tuleva merkki, mutta se tuleekin Wahlsténiltä. En tosin tainnut olla ainoa, joka ei tuota tiennyt. W-profile olikin itselleni ehkä se ainoa tuttu asia Wahlsténiltä.
Kuultiin siinä sitten aluksi jonkin verran heidän liikkestä ja sen historiasta, jonka jälkeen siirryttiin tutkailemaan tuotantotiloja. Osaan kyllä arvostaa tuota käsintyötä, ei vaikuta nimittäin ihan helpolta hommalta. Käynnin varsinaisena teemana oli kuitenkin ruokinta, ja siinä samalla kun syötiin analysoitiin hevostemme ruokintaa ja saatiin neuvoja tietynlaisiin ongelmiin. En kuitenkaan aio kirjottaa tylsistymiseen asti siitä, kuinka Arbaleesia syö tätä tämän vuoksi ja jotain toista toisen syyn vuoksi. Siitä voisin tosin tehdä joskus ihan oman postauksen.

Rakastan Lami-cellin huopia yli kaiken, niissä on tosi hienoja designejä, mutta valitettavasti ne ei sovi meidän satuloihin muodoltaan. Se on todella harmi, koska ne vaikuttaa oikeasti todella hyvälaatuisilta, sopivan jämäkiltä ja hei se ulkonäkö! Värejäkin on mistä valita.
Lami-Cell tekee kuitenkin myös paljon muuta kuin huopia. Löytyy suojia, kypäriä, vaatteita, kenkiä, suitsia ja ties mitä. Periaatteessa saisit kaikki ratsastustavarat ostettua Lami-Celliltä. Merkin suurin vahvuus on monipuolisuuden lisäksi se, kuinka kaiken saa värikoordinoitua. Suojat/pintelit, huopa, korvahuppu ja ratsastajan kamat saa kaikki sävysävyyn! Varsinkin meille koulutuuppareille on värikoordinaatio tärkeä asia. Eihän sitä nyt voi olla vaalenpunaisia pinteleitä pinkin huovan kanssa.

Nyt kun sääntömuutoksen myötä kouluratsastuksessakin saa käyttää äänieristettyjä huppuja, katselin Lami-Cellin vastaavaa, mutta lopulta totesin ettei Arbaleesia oikeasti sellaista tarvitse. Toi Lami-Cellin timanttikypäräkin on niin tyylikäs! Vähän harkitsin senkin ostoa, mutta täytyi taas ottaa itseään niskasta kiinni, sillä eiköhän kolme kypärää ole jo tarpeeksi... Sitten kun nykyinen kevytkypäräni jostain kumman syystä menee rikki, tiedän minkä ostaa seuraajaksi ;)
Yhden päivän tutkailun tuloksena uskaltaisin väittää, että Lami-Celliltä löytyy paljon laadukkaita perustuotteita, eikä niitä ole hinnalla pilattu. Vähän niin kuin Wahlsténin oma Horse Comfort. Mulla ei kuitenkaan henkilökohtaista kokemusta Lami-Cellistä kamalasti ole (vaikka merkki onkin tuttu), koska olen mieltänyt sen enemmän estepuolen merkiksi. Merkin suojat ovat varsinkin estepuolella käsittääkseni aika suosittuja. Itse asiassa sisäinen esteratsajani on aina salaa himoinnut tuollaisia nappikiinnityksellisiä suojia, ne näyttää niin käteviltä.
Mielestäni meillä oli todella hauskaa, ja koska tunsin oikeastaan vaan Susannan entuudestaan, pääsin tutustumaan hurjasti uusiin kasvoihin. Oli myös kiva päästä käymään Wahlsténillä, koska en muuten siellä kävisi pitkän matkan vuoksi. Kokemus oli todella mukava, ja asiakaspalvelu todellakin pelasi! Jos jostain kumman syystä joskus Lahteen päädyn uudestaan, on tuolla pakko kyllä käydä. Valikoima on kuitenkin niin hurjan laaja, ja siellä on paljon laadukkaita tuotteita mitä perushööksistä ei löydy. Lisäksi tuen mielelläni kotimaista yrittäjyyttä, varsinkin kun kotimaisia hevostavaroita on niin vähän markkinoilla.
Postaus toteutettu yhdessä Wahlsténin kanssa.

12 kommenttia:

  1. Anonyymi20/3/16

    Eipä tarvinnut lukea postausta pitkälle kun ensimmäinen asiavirhe pompsahti esiin. Vain w-profile tehdään suomessa, kaikki muu on kyllä kaukomaiden käsityötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kun korjasit. Olin saanut vissiin vähän väärän käsityksen, ymmärsin jotenkin puheista että HC olisi kokonaan kotimainen. Harmi tosiaan jos näin ei kerran ole, ehdin jo innostua..

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Mä en itse ollut koskaan edes kuullut kyseisestä liikkeestä :`D

    Mona ja ponit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mullekin se oli suht tuntematon! Varmaan asiaan vaikuttaa se kun heillä ei ole verkkokauppaa.

      Poista
  3. Wahlsten oli mulle se ensimmäinen hevosliike, pienenä kun Lahdessa asuin! Sinne tuli pyöräiltyä innokkaana heppatyttönä ja hipelöityä läpi kaikki tavarat sekä tietysti tuhlattua säästöt hoitoponin uusiin harjoihin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, meillä oli vaa sikakallis Hipposport ja välillä ajettiin pidemmälle Vantaan Hööksiin..

      Poista
  4. Lahteen tai sen seutukunnille suunnatessa on kyllä pakko piipahtaa Wahlstenilla sillä heidän tuotteet ja asiakaspalvelu on niin ainutlaatuista tässä maassa :) Kiitos kun kävit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep siis yllätyin niiiin positiivisesti! Kiitos että sain olla mukana :)

      Poista
  5. Anonyymi27/3/16

    Muistatko yhtään minkä hintainen toi äänieristetty myssy oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä yhtään, oliskohan ollu joku 30e?

      Poista
  6. Anonyymi29/3/16

    Et maininnut postauksessa ollenkaan, että wahlstenilla on myös vermossa liike! Saattaisi kiinnostaa pk-seudulla asuvia ;)

    Ja samaan kiinnitin huomiota kuin eka kommentoija: kotimaista tuotantoa ovat tosiaan vain w-profilet ja heidän tekemät ravikuskien ajopuvut, muut tulee kyllä ties mistä vaikka heidän oma merkkinsä esim. Horsecomfort onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olis tonkin voinut mainita, tosin siellä on käsittääkseni 90% ravikamaa?

      Ja olis kyllä ihan huippua jos HC tehtäisiin Suomessa, mutta sitten olis tuo nykyinen kuluttajaystävällinen hintakin vähän eri..

      Poista