2. joulukuuta 2015

Mikset voisi aina nostella koipia kuin puomien yli?

Ne kuuluisat viimeiset sanat: "Huomenna saan valosampaa matskua."

Todellisuudessa aurinko oli laskenut kaksi tuntia sitten ja maneesissa oli pimeämpää kuin ullakolla.

Hypättiin taas perinteisesti sunnuntaina parin muun kanssa. Tällä kertaa tehtävänä oli aluksi ravissa maneesin kokoisella kahdeksikolla puomirivistöt molemmissa päissä ja keskellä käyntipuomit. 
Kaarella olevat puomit ovat siitä kivoja, että niitä voi joka kerta mennä vähän eri paikasta pyytäen hevosen askelta venymään aina eri määrän. Pari kertaa rouvan jalat menivät ihan solmuun, mutta kyllä se aika esimerkillisesti ylitti puomit kolistelematta.
Lopulta nostettiin päätyjen rivit kahden puomin laukkainnariksi ja keskellä oli puomit kujana joiden välissä piti vaihtaa laukka.
Oli todella kiva huomata kuinka Arbaleesia on saanut rohkeutta laukkakavalettien kanssa. Se uskaltaa ihan pelkillä ääniavuilla hypätä kauempaa, kun ennen se halusi aina tulla mielummin juureen ja rämistellä läpi. Itsehän olen vielä kuin mikäkin aloittelija ohjaten lähes pelkällä ohjalla kaarissa. Olen niin itsepäinen ja haluan mennä estejalustimilla, vaikka selässä tuntuu siltä etteivät jalat yletä edes satulan siiven yli. Ehkä sitä jossain vaiheessa oppii käyttämään pohjetta esteistunnassakin. 
Tälläinen jatkuva tekeminen sopi ihan kivasti Arbaleesialle. Koko ajan piti olla pää selvänä kohti seuraavaa tehtävää, eikä mitään suhteutettuja välejä ollut missä Arbaleesia pääsisi possua imitoiden pomppimaan eteenpäin. Nyt sen piti koko ajan keskittyä, joten se pysyi myös hyvin rauhallisena. Kerran se taisi laukkainnaria kohden olla sitä mieltä, että vauhtia oli aivan liian vähän :D
Kuvissa jo vilahteleekin uusin ostokseni, nimittäin Spooksin toppaliivi. Olen jo varmaan vuoden verran haikaillut sen perään, sillä rakastan korkeita huputtomia kauluksia. Hööksillähän oli viikonlopun yli Spooksin kamat -30% joten hintakaan ei ollut lopulta paha.

Spooksin koot kyllä aiheutti vähän ihmettelyä, sillä olen normaalisti XS/S kokoa, mutta tuon liivin jouduin ottamaan M-koossa. Muuten liivi tuntuu kyllä ihan mahtavalta; juuri sopivan lämmin, tuo kaulus on vaan niin ihana ja onhan toi ulkonäkö kiva. Navy blue kultasilla yksityiskohdilla on kyllä se mun juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti