9. marraskuuta 2015

Tuleva GP-luokkien hyppääjä

Siis meistähän on tulossa ihan oikea esteratsukko! Onnistuin istumaan estepenkissä harjoitusravia, vauhti oli suurimman osan ajasta hallinnassa ja laukat vaihtu esteiden päällä kuin vettä vaan. Arbaleesialla on todella mukava hypätä, koska vaikka se kuumuu ja alkaa häsläämään, jatkaa se yrittämistä ja etenemistä kuin mitään ongelmia ei olisi. Muistan joskus estevalmennuksessa 2011 mentiin ihan kunnolla esteen sekaan minä löytäen itseni maistelemasta Wiknerin ulkokentän kuitupohjaa. Valmentaja siinä vähän tuumasi että mites heppa, ettei kai sen itseluottamus kärsinyt tosta. Rouvahan jatkoi rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä se ei turhista ota nokkiinsa vaikka tamma onkin. Arbaleesia ei ehkä ole aina se rohkein hyppääjä, eikä tekniikaltaan paras, mutta se takuuvarmasti yrittää parhaansa ja on ehkä maailman rehellisin esteratsu.
Hypättiin tosiaan lauantain valmennuksen (joka meni muuten ihan superisti! Arbaleesia oikeasti alkaa hiffaamaan tuon laukan kokoamisen) jälkeen sunnuntaina extempore tallikaverin kanssa. Ravissa mentiin puomihaitaria ja estetehtävänä oli sitten kiemurauralla ristikot joiden päällä piti aina vaihtaa laukka, noiden kahden esteen välissä oli sitten vielä puomi mihin piti osua.
Oon kyllä niin ylpeä Arbaleesiasta, puomihaitari mentiin kolisematta yli 99% kerroista, ja esteiden läpi rämistiin vain kerran!
Paras oli ehdottomasti eka kerta kun mentiin tuo jyrkkä kiemuraura. Videoltakin näkee, että Arbaleesia kuunteli ja odotti apujani ja oikeasti mentiin tosi mallikkaasti koko tehtävä. Sen jälkeen homma vähän karkas hetkeksi kädestä, ja mentiin lopulta kerran vähän loivempana tuo kaari ja sen jälkeen tehtävä sujui ihan ok. Alku oli kyllä ehdottomasti paras kun Arbaleesia vielä malttoi.
Paikat löytyi esteille muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tosi hyvin. Arbaleesia on vähän ujo lähtemään kauempaa, joten pari kertaa tultiin vähän juureen. Itse olen ylpeä siitä, että näin paikan aina, vaikka ei välttämättä vielä osuttu siihen. Rouva sai paljon kehuja tasapainostaan, se vaihtoi aina esteen päällä oikean laukan, ja selkeästi tiesi minne ollaan menossa. (Itse tunnuin olevan johtavan ohjasotteen mestari.) Kerran vaihdettiin vasta esteen jälkeen laukka, mikä videollakin ihan vikana näkyy. Laitoin sen sinne koska jestas se oli puhdas vaihto askeleessa!
Kehitettävää mitä tuosta kerrasta jäi mieleen oli se, että jätän välillä esteen jälkeen Arbaleesian ehkä vähän yksin. Pitäisi istua satulaan, eikä antaa sen ryystää eteenpäin kuin mikäkin imuri, mutta toisaalta ei me hypätä tekniikkaa hiotaksamme. Tärkeintä on että pidetään hauskaa. Ei haittaa jos puomit kolisee tai paikat ei löydy, pääasia että päästään hymyillen esteen yli ja siitä kovaa vauhtia seuraavalle.
Yritetään nyt pitää tälläiset kavalettijumpat säännöllisessä ohjelmassa. Arbaleesia innostuu vaan niin järjettömästi esteistä, kuten puoli talliakin on huomannut.  Se oikeasti vetää ihan korvat tötteröllä häntä kaarella luullen olevansa 160cm-luokkien GP-mestari. Niin tyypillinen kouluratsu :D Ja koska se on niin tyypillinen kouluratsu, niin loppuun kuva tyypillisestä kouluratsusta estettä ylittämässä.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi9/11/15

    Ihana Arbaleesia! Vähän hän taitaa tykätä hyppäämisestä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3 Jep se kyllä rakastaa esteitä niin kauan kun niiden alla ei ole mitään pelottava :D

      Poista
  2. Anonyymi13/11/15

    Alexandra, oli tosi hienoa täällä Haminassa katsella sinua ja Arbaleesiaa.

    VastaaPoista