1. marraskuuta 2015

Taivuttelun teoriaa

Tervetuloa pimeiden maneesikuvien aikakauteen!

Mulla on valovoimainen putki, mutta ei sekään ihmeitä pysty toteuttamaan kun ulkona on pimeetä ja maneesissa vain reunavalot päällä.

Ajattelin tällä kertaa kirjoittaa hieman asiapainoitteisemman postauksen. En ikinä olisi voinut kuvitella, että niinkin simppeli asia kuin taivutukset aiheuttaisi niin paljon päänvaivaa. Oli kyllä erittäin hyödyllinen tunti, sillä tuli todettua ettei Arbaleesia ollekaan ehkä niin taipuisa mitä ajattelin.
Arbaleesiahan on kuitenkin melko vanha, jonka takia teen aina pitkät alku- ja loppuverkat. Vanha hevonenhan tarvitsee aikaa vertyäkseen. Lihasten lämmittelyn lisäksi yhtä tärkeää on muistaa pitää hevonen joustavana ja taipuisana, jotta runkokin pääsee liikkumaan vapaammin.
Ollaan keskitytty viime aikoina niin paljon Arbaleesian suoruuteen, että taivuttelut ovat vähän päässeet unohtumaan. Viime valmennuksessa sain taas pienen muistuksen, miksi taivuttelukin on tärkeää. Sain varastoon tulevaisuutta varten monta hyvää tehtävää, joista ajattelin nyt pari teillekin jakaa.
1) Aloitettiin käynnissä pohkeenväistöillä vaihdellen asetusta neljän askeleen välein. Ensin normaalilla asetuksella liikkestä ulospäin, sitten suoristus ja sitten sulkumaisesti liikettä myötäillen asetus. Tämä sujui vielä suht helposti, mutta kun jatkettiin tehtävää niin, että asetuksen sijaan taivutettiin alkoi meidän molempien pääkopat täyttyä kysymysmerkeillä.

Täytyi olla todella tarkkana, että omat istuntavut säilyvät liikkeen mukana. Eli oikealle mentäessä istutaan oikealla, vasemmalle vasemmalla. Itse yritän tasapainottaa meitä siirtämällä painoni liikettä vastaan. Aika montaa kertaa sain kuulla tästä ja aika monta kertaa sain huomata kaiken sujuvan helpommin siirtäessäni painoni liikkeen myötäiseksi.
Tässä näkyy aika hyvin, kuinka painoni on oikealla vasemman sijaan joka johtaa siihen, että hevosen takaosa lähtee johtamaan liikettä.
Ravissa tämä tehtävä vasta hankala olikin. Taivutus pitää oikeasti saada rehellisesti läpi jo siitä kohdasta kun kaula kiinnittyy loppurunkoon. Hevonen ei saa lähteä lapa edellä juoksemaan, eikä se saa mennä takaosa edellä.

Esimerkkitilanteena oikealle pohkeenväistö. Vieressä hieno väsäämäni suuntaa antava
infografiikka netin kuvien avulla. Keskihalkaisijalle tultaessa valmistellaan oikealle pohkeenväistö; vasen pohje siirtyy hieman taakse pyytäen ristiastuntaa, oikea pohje jää ns "tolpaksi" omalle paikalleen joka estää liiaallisen ristiastunnan ja säilyttää väistön eteepäinpyrkimyksen. Oikealla ohjalla pidätetään ja pyydetään enemmän ristiastuntaa tarvittaessa ja vasemmalla säilytetään taivutus. Sitten hiljalleen suoritus, ja taivutuksen vaihto. Uuteen taivutukseen siirtyessä täytyy olla tarkka, että pohkeenväistö säilyy, eikä muutu suluksi. Liike muuttuu pakostakin vähän sulkumaiseksi, mutta varsinaista sulkua ei pyydetä. Pohje- ja painoavut siis pysyvät samana kuin vasemmalle taivuttaessa. Pyydetään vain kaulaa taipumaan oikealle.

Jos hevonen on rehellisesti taipunut, säilyy taivutus vaikka taputat taivuttavalla ohjalla kaulalle. Lopputunnista ympyrällä laukkataivutusten aikana päästiin tähän ja kyllä oli mahtava fiilis, kun oikeasti tunsi ja näki kuinka kaula taipui ns. itsestään. Alkutunnista jouduin todella paljon vikitellä sitä kaulaa taipumaan, lopputunnista se sujui oikeastaan jo ihan ajatuksen voimalla.
2) Koska tämä postaus ei ole vielä tarpeeksi pitkä, niin kerron vielä lyhyesti toisesta tehtävästä mitä tehtiin. Sama periaate kuin tuossa pohkeenväistössä, mutta uralla ja jatkuvassa avossa. Eli etuosa pysyi uran sisäpuolella oli taivutus sitten ulos tai sisään. Taas kerran aloitettiin asetusten kautta, ja pikku hiljaa hämättiin Arbaleesia taipumaan.

Avossa sai olla tarkkana, että ulkopohja pysyy aktiivisena säilyttäen avon, mutta sisäpohkeen aktivoivaa vaikutusta ei saanut unohtaa. Saa myös olla tarkkana, ettei lapa/etuosa karkaa johtamaan liikettä. Kaikki poweri lähtee takaa.
Tärkeetä on muistaa, ettei se hevonen heti pysty taipumaan maksimaalisesti. Ensin aloitetaan asetuksesta käynnissä ja pikku hiljaa vaikeutetaan tehtävää; asetus muuttuu taivutukseksi, taivutusta vaihdellaan nopeammin ja askellajiksi muuttuu ravi tai jopa laukka. Lopulta alla on ihanan taipuisa keitettyä spagettia muistuttava hevonen.
Taivutukset ovat yllättävän monimutkainen asia, Täytyy muistaa elävä käsi (taivutusta ei saa jäädä vetämään ohjalla), pohkeiden eri merkitykset eri aikaan, painoavut ja kaiken lisäksi täytyisi antaa hevoselle selkeitä apuja jotka eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Eilinen menikin painoapuja treenatessa, huomasin että varsinkin sulussa ne on supertärkeät. Vähän ollaan nostettu taas vaatimustasoa tiettyjen asioiden saralta, seuraavaksi pitäisi varmaan alkaa miettimään taas sitä kirottua laukan kokoamista.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi1/11/15

    Tämä oli mielenkiintoinen, aion testata omalla hepalla heti huomenna. Tee lisää tällaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oli hyödyksi! Pitää alkaa kirjoittaa siis vähän useammin valmennuksissa tehtäviä juttuja tänne :)

      Poista
  2. Haha paremmat nää sun maneesikuvat sentään on kuin mun xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit on tää maneesiaika kyllä niin tuskaa! Inspiraatiota blogin suhteen ois, mut ei oikein huvita pyytää ketään kuvaamaan kun tietää että kuvat ovat kuitenkin ihan kamalia laadultaan :D On nää siedettäviä toki, mulla on vaan joku siirtymäajan kriisi...

      Poista