19. lokakuuta 2015

ESTEITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Kuten otsikon verbaalisesta lahjakkuudesta huomaa, olen niin innoissani, etten tiedä mitä kirjoittaa. Viimeksi ollaan puomia korkeampi este ylitetty, härtsileijaa, 630 päivää sitten. Huhhuh.
Siis meillä oli niin hauskaa! Arbaleesian estelahjakkuuksia luonnehdettiin kuvaillen, että kun se löytää sen vitosvaihteen niin jalat vaan heiluu ympäriämpäri viis veisaamatta missä este on :D
Arbaleesia oli aamulla käynyt kävelylenkillä maastossa, ja oli selkeästi vähän hämmentynyt miksi se joutui vielä kahden muun ratsukon kanssa kentälle, jossa oli kaiken lisäksi vielä esteitä. Alussa rouva ei siis oikein ymmärtänyt, että nyt on tarkoitus irrotella ja pitää hauskaa.
Arbaleesia tynkäjalkoineen ja poniaskeleineen sai oikeasti työskennellä noilla puomiväleillä. Muut veti ku vettä vaan ja mä ähersin ja puhersin saadakseni Arbaleesian askeleen venymään tarpeeksi. Ihan hyvä vaan, että pääsi heppa koko rungoltaan venymään.
Hetki mentiin puomeja ravissa, kunnes nostettiin osa ristikoiksi joita tultiin sitten laukassa. Arbaleesia oli kyllä niin hukassa kuin olla vaan voi. Puomit rämis ja kolis pariin otteeseen niin että ihan hävetti. Näin kyllä paikat oikeastaan joka kerta, mutta ei me niihin osuttu koskaan. Vitsit että naurattaa, meistä ei saa kyllä esteratsukkoa tekemälläkään. Kyllä sieltä onneksi tuli niitä hyviäkin pätkiä. Jossain vaiheessa vaiheessa Arbaleesialla syttyi lamppu päässä, että sen tehtävähän on esteillä viedä mua ku märkää rättiä – no  siinä vaiheessa kävi just niin. Ulkoapuja mulla ei käytännössä ollut olenkaan, en ole tosiaankaan tottunut ratsastamaan noin lyhyillä jalustimilla :D Ei se mitään, hauskaa oli ja se on tärkeintä.
Tälleen sivuhuomautuksena, miten estesatulassa pitäisi pystyä istumaan harjoitusravia? :D Saatika istumaan suorassa. Ymmärrän nyt miksi stereotyyppinen esteratsastaja vetää moporanteilla etukenossa. 

Koskaan ei voi olla liian varovainen, joten kylmäsin vielä hepan etujalat ratsastuksen jälkeen. Yritetään nyt saada tavaksi harrastaa tätä vähän useamminkin, noin pienet hypyt ei niitä niveliä normaalia tarhariekkumista enempää rasita. Sen sijaan heppa pääsee käyttämään lihaksiaan monipuolisemmin ja lihaksia mitä se ei välttämättä normaalisti käytä. Ja me päästään pitämään hauskaa!

Loppuun muistellakseni vanhoja hyviä aikoja, ja vuotta 2013. Viimeistä kunnon hyppykertaamme.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi19/10/15

    Ihania kuvia ja niistä kyllä huomaa kuinka molemmilla on ollut hauskaa! Ja mun mielestä estesatulassa on helppo istua vaikka kouluratsastaja oon itekkin. :D ja mulle sanotaan aina, että istun siinä yhtä suorassa kuin koulupenkissäkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointsit sulle, mä en edes yrittäny istuu harjotusravia :D meiän estesatula on vielä niin järkyttävän kova, joka ei auta asiaa yhtään..

      Poista