14. syyskuuta 2015

TOTUUS

Löydän itseni kirjoittamasta tätä tekstiä, vaikka kello lähenee puolta yöltä ja huomenna on maanantai. No miksi? Koska mieltäni kalvaa tämän päiväiset kisamme, niin etten nukutuksi saa.

Viimeiset kolme kisaa ovat olleet yhtä alamäkeä. Arbaleesia, joka yleensä syttyy kisoissa ja esittää parastaan, on nyt tehnyt täysin päinvastaista radalla. Kotona treenit ovat menneet todella hyvin, mutta kisoissa räpiköidään pohjamutia myöden. Voisin syyttää tästä sopivasti samaan aikaan ilmentynyttä hiekansyöntiongelmaa, mutta rehellisesti sanottuna en oikein usko että vika piilee siinä, sillä kotona kaikki toimii kuin rasvattu.
Ollaan treenattu koko kesä niin täysillä ja Arbaleesian taitojen ylärajoilla, että väkisten mieleeni on viime aikoina välähdellyt ajatus siitä, josko me vaaditaan siltä liikoja suorittamalla samoja vaikeita asioita kisoissa. Koko kesä ollaan hinkattu niitä kirottuja takaosakäännöksiä ja koottuja askellajeja, eli menty Arbaleesialle tuntemattomalla ja vaikealla alueella. Mitä jos vaadin aina vaan lisää, vaikka edellinenkin oli jo hyvä. Mitä jos en ole muistanut kiittää sitä tarpeeksi onnistumisista? Mitä jos olen keskittynyt liikaa negatiivisuuksiin? Mitä jos vaadin itseltäni ja psyykkeltäni liikaa?
Välillä täytyy tietysti mennä yli rajojen kehittyäkseen ja näyttääkseen hevoselle että tämmöinenkin liikkumismuoto on mahdollinen, mutta mitä jos me ollaan tehty sitä liikaa. Mitä jos en ole antanut sille tarpeeksi aikaa ja tilaa? Mitä jos en ole antanut itselleni tarpeeksi aikaa ja tilaa? Ehkä ongelman ydin onkin oma rapistunut itsetuntoni. Kyllähän sitä väkisten alkaa miettimään omia tekojaan ja sitä, mitä tekee ja miksi.

En halua, että Arbaleesia kokee itsensä riittämättömäksi. En halua kokea itseäni riittämättömäksi. Haluan, että Arbaleesia luulee olevansa Valegro ja minä Charlotte Dujardin. Haluan, että Arbaleesia ymmärtää olevansa mahtava. Haluan, että se ymmärtää olevansa rakastettu.
Mitä kun omassa ohjepaperissani minun täytyy muistuttaa itseäni, että hevosta taputetaan radan jälkeen meni sitten huonosti tai todella huonosti. Missä vaiheessa meidän suorittamisesta on tullut pakonomaista puskemista? Kouluratsastuksen tulisi olla vaivatonta ja harmoonista. Tällä hetkellä mä lähinnä toivon radalla, että olisipa pidemmät kannukset. Ei kouluratsastuksen kuulu olla tätä.
En voi olla kaipaamatta niitä aikoja kun kisattiin HeB ja joka kisoista tuli kotiintuomisiksi ruusuke ja 69%. Kaipaan niitä ratoja, jonka jälkeen teki mieli hukuttaa hevonen taputuksiin ja sokeripaloihin. Kaipaan sitä kun radalla oikeasti hymyillytti kun kaikki tuntui niin helpolta. Kaipaan niitä onnistumisen tunteita.
Nyt heitetään kanget kaappiin loppukaudeksi ja treenataan hetki helpompia asioita. Nostatetaan meidän molempien itsetuntoa, hymyillään paljon ja ostetaan karsinallinen sokeripaloja. Mennään parit helpommat luokat, ja muistutetaan itseämme siitä, että kisoissakin voi olla hauskaa. Mennään kisoihin ilman odotuksia, mennään pitämään hauskaa. Kouluradallakin voi hymyillä.
Muistakaa kiittää hevosianne, hymyilkää ja enne kaikkea nauttikaa yhteisistä hetkistänne.

13 kommenttia:

  1. Hieno postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 toi merkkaa mulle tosi paljon kun kirjotin tän aika suoraan sydämestäni :)

      Poista
  2. Anonyymi14/9/15

    Oi, ihanasti kirjotettu :) Arvostan paljon tota sun ajattelutapaa ja teksti kyllä muistutti itteenikin siitä, että välillä pitää muistaa ottaa vähän rennommin, mukavaa loppu vuotta teille!😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥ Eilen illalla iski vaan, että ei me voida jatkaa tällä tavalla. Kouluratsastus on tarkkaa ja kurinalaista treenamista, mutta pitää osata myös ymmärtää mikä on liikaa. Välillä pitää höllätä sitä kuuluisan kireetä nutturaa, myöntää haukanneensa hieman liian ison palan ja katsoa tilannetta uusin silmin :)

      Poista
  3. Anonyymi14/9/15

    Toivottavasti arbaleesia alkaa taas nauttimaan kisaamisesta. Ja sinä samoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että tämä on vaan joku vaihe, kun muuten ollaan niin nautittu siitä :')

      Poista
  4. Huonot kaudet kuuluvat asiaan. Ilman niitä ne hyvät hetket eivät tuntuisi extra hyviltä. :) Tsemppiä! Tuu tänne käymään niin saat muuta ajateltavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mitä tää harrastus oiskaan ilman niitä säännöllisiä tuskanhuutoja ja itkupotkuraivareita :DD Oon itseasiassa tulossa parin kuukauden päästä Tukholmaan, mut tosin vaan fuksiristeilyn merkissä niin en taida teille asti ehtiä :(

      Poista
  5. Anonyymi15/9/15

    Paljon tsemppiä teille! Tällasta tää laji on :/ Voiko Arbaleesian haluttomuuteen/ongelmiin olla osasyynä sen ikä? (Muistaakseni ei mikään nuori hevonen enää) Meillä oli 15 vuotias koulutamma, joka ei vaan enää kulkenut, mutta kun vähennettiin treeniä puoleen (ennen treenattiin 1h/4-5krt viikossa, lyhennettiin treenipätkät puoleen tuntiin) niin jo alkoi mummo virkistyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tällästä tää on, eiköhän kohta olla uudessa nousussa :') Arbaleesia on kyllä 17, mutta se on ollut aina tosi työmyyrä niin en usko, ainakaan suoraan, että ongelma olisi tossa. Mutta kieltämättä uskon että kisakauden päättyminen ja pari kevyempää hömpöttelyviikkoa tulee olemaan molemmille helpotus :) Pientä kisoihin kyllästymistä on ehkä havaittavissa molempien osalta..

      Poista
  6. Hei, mulle tuli tässä mieleen, että en tiedä onko sulla itselläsi mitään vanhoja videoita susta ja Arbaleesiasta, mutta multa löytyis vuodelta 2010 yksi esterata video ainakin jos haluut sen itselles! :D

    VastaaPoista
  7. Anonyymi16/9/15

    Olen seuraillut blogiasi jo pidempään, kiitos siitä. Huonot hetket valitettavasti kuuluvat lajiin, mutta hevosta katsoessa mietin, että se on kovin hoikassa ja lihasköyhässä kunnossa. Kun olette treenanneet paljon kokoamista ja vaativampia asioita, joista tulisi syntyä lihaksia, se ei onnistu jos ei ole mitään mistä niitä lihaksia rakentaa? Mitä kaikkea Arbaleesia syö, millainen sen viikko-ohjelma on? 17 vuotias ei ole enää mikään nuori, sen ikäisen ja paljon treenaavat hevosen ruokinnassa varmaan onkin jo otettu huomioon "vanhan" hevosen lisä. Jos se on nyt syönyt hiekkaa, olisiko teidän tallilla mahdollisuus syödä heinät vadista, jos ne ruokailevat ulkona? Mieleen tulee myös mahahaava, silloinhan stressi (kilpailut) ärsyttävät vatsaa, jolloin hevonen ei voi liikkua kipujen takia yhtä hyvin kuin ehkä kotona rentona? Hevoset kun niin eri tavalla näyttävät stressiä, toiset sinkoilemalla ja toiset muuttumalla apaattisiksi ja haluttomiksi.

    Tsemppiä teille, ja leppoisia lepoviikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan, ja joo tälläistä tää laji on, se on tullut todettua monenmonituista kertaa :D Arbaleesian lihasvuuskunto johtuu tällä hetkellä aikalailla tuosta hiekkaongelmasta. Se on todella tehokas rehunkäyttäjä, ja on aina jojoillut jatkuvasti painonsa kanssa. Se siinä on harmittavaa, ettei sille oikeasti voi antaa paljon heinää (=lihasten rakennusainetta), koska se lihoo siitä niin herkästi. Sen takia se on nyt alkanut saada lihasten rakentamiseen omaa lisärehua. Sen painoahan pitää tarkkailla todella paljon ja pitää mielummin hoikassa kunnossa sen nivelten takia; pieninkin liikalihavuus kuormittaa taas lisää niveliä.

      Lihaskunto sillä on kokoajan paranemaan päin, Sanna on hoitanut sitä keväästä lähtien, ja kuulemma on paljon tullut jo lihaksia lisää. Etenkin takaosaan, selkään ne tulevat sitten viimeisenä. Tämä lihastenkasvatusprosessi vaan tuuppaa aina katkeamaan meillä, kun ollaan otettu valitettavaksi tavaksi minimi yksi saikku/treenikausi... Eli joka vuosi ollaan jouduttu aloittamaan alusta. Ehkä tänä vuonna saataisiin ehjä treenikausi :)

      Muuten mulla on ollut jo jonkin aikaa suunnitteilla ruokintapostaus, kiitos kun muistutit mua taas sen toteuttamista. Arbaleesia saa kaikenmaailman vanhoille hevosille tarkoitettuja lisiä, vitamiineja ja yrttejä. Äiti on supertarkka sen ruokinnan kanssa. Tästä sitten lisäinfoa, kun saan kysyttyä että mitä kaikkea se oikeastaan syö :D Vadista syöminen ei ulkona auta, koska Arbaleesia ottaa ne heinät siitä ja tiputtaa maahan, ja siitä vasta syö ne... Nyt se on kuonokopan kanssa ulkona syksyajan, vaikka se tuntuu jotenkin ikävältä...

      Arbaleesian viikko-ohjelmaan kuuluu yksi totaalivapaa/talutus, yksi maastopäivä, yksi valmennus, yksi kevyempi eteen-alaspäivä valmennuksen jälkeen, ja loput kolme päivää vaihtelevaa treeniä, joista yksi valmennusta edeltävä "säästely"treeni. Välillä jokin näistä kolmesta normiratsastuksesta sisältää tietysti puomeja, hypätä kun ei nivelten takia voida.. Ja välillä saatetaan mennä vaikka kolme maastoa ja nolla kunnon treeniä. Mennään ihan viikko kerrallaan ja sovitetaan aikatauluja. Kisaviikot sitten oma asiansa, silloin mennään vaan valmennuksessa kunnon treeni.

      Mahahaava suljettiin pois, se ollaan kerran koettu Arbaleesian saikun aikana ja siitä johtuneesta seisomisen aiheuttamasta stressistä. Silloin se oli apaattinen 24/7, mutta tällä hetkellä Arbaleesia sinkoilee paikasta toiseen kuin mikäkin varsa :D

      Kiitoksia laajasta kommentista! Jouduin nyt kirjottamaan vähän kiirellä, joten jotain saatto ehkä jäädä pois.

      Poista