ONNELLISUUDEN LÖYTÄÄ MAASTOSTA

Mä oon viimeks laukannu maastossa varmaankin viime vuoden puolella. Voitte siis kuvitella iloni, kun käännyinkin maastossa eräässä risteyksessä oikealle vasemman sijaan ja tienpätkän minkä olen ristinyt hiittisuoraksi. Ilmeeni oli aika o.O ja tuijotin sitä suoraa varmaan pari minuuttia ennen kuin pamautin pohkeet hepan kylkiin ja 80 hammasta näkyen tunsin tuulen naamallani hepan laukatessa koko sielunsa kyllyydestä. Voi vitsit sitä onnea!

Kun me helmikuussa tänne tallille muutettiin, elin seuraavat kuusi kuukautta siinä uskossa, että maastot rajoittuvat siihen yhteen yleiseen hiekkatiehen jossa ei voi edes ravata. Vähän harmitti, sillä Espoonkartanon kilometrien mittaiset yksityiset metsätiet olivat ihan unelma! Nyt heinäkuun aikana olen kuitenkin löytänyt metsäpolkuja, monia hyväpohjaisia pieniä hiekkateitä ja tuon hiittisuoran. Lyhytkin maastolenkki näillä on 10km pitkä ja kestää 1,5h.

Arbaleesia on nyt alkanut ymmärtää mitä tietyillä tieosuuksilla tapahtuu. Jo kymmeniä metrejä ennen aletaan steppailemaan ja nykimään päätä eteen. Tällöin mulla nousee väkistenkin hymy huulille ja taputtaen heppaa kerron sille että ihan kohta. 

Miksi tyytyä pariin lehteen kun metsäpoluilla voi evääksi ottaa puolikkaan puun ;)

Hevosenkengäksi ristityllä tiellä pääsee kiitolaukkaamaan ja parissa mutkassa tuntemaan itsensä kenttäratsukoksi. Ensin suoralla täyttä laukkaa eteen kenttäistunnassa, sitten laukanvaihto, seuraavaksi pieni ylämäki, jonka jälkeen johtava ohjasote vasemmalle ja eikun tuntemaan käännöksen G-voimat. Sama toistetaan pari kertaa kunnes hymyillyttää niin paljon, että pakko pitää taukoa.

Hiittisuoralla sitten painellaan täyttä vauhtia ihan vaan suoraan eteen. Satunnaisesti heppa jopa innostuu niin, että tien laidalla leikkivä kettu jää huomaamatta ja silmät sulkiessaan voi kuvitella olevansa laukkakisoissa Ascotissa. (Suoran lopussa on onneksi sopivasti jarruttava ylämäki :D)

Ja oi näitä maastoilun hyötyjä! Jo keskiviikon treeneissä huomasin, että ensinnäkin Arbaleesia liikkui paljon kivemmalla energialla eteen. Sen laukka on voimistunut todella paljon hiittailusta, ja se tuntuu tekevän töitä positiivisemmalla asenteella. Valmentajakin kehui laukkaa! Mielestäni suurin hyöty on kuitenkin ollut se, kuinka hauskaa meillä on ollut! Maastosta ei ikinä voi tulla pettynein mielin. Tälläinen irrottelu on hyvää vastapainoa meidän arjen totisille koulutreeneille.

Minkälaisia maastoja teillä on?