29. elokuuta 2015

MIKÄ YLIOPISTO TÄH

Mun tekis mieli tässä vaiheessa vaan töräyttää tämä tieto yhdellä rivillä ja häipyä paikalta. Ihan hävettää kuinka kauan olen tätä postausta kirjoittanut; lähes kaksi kuukautta.

Kaikella on tarkoituksensa. Musta ei tullut balettitanssijaa eikä formulakuskia, vaikka olin pienenä aivan varma siitä. Sain onnekseni eräänä heinäkuisena päiväni huokaista helpotuksesta, kun en päässytkään sinne mikä yhteishaussa minulla oli ykkösenä.

Helsingin yliopisto. Kumpulan kampus. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Maantieteen koulutusohjelma. Tämä on tulevaisuuteni seuraavien monien vuosien ajan. Fuksioppaan mukaan voin nyt kehuskella olevani viittä vaille maisteri. Oikea tittelini taitaa olla filosofian ylioppilas. 
Kouluun palaaminen oli kieltämättä jännittävää. Kaikki on vaan niin uutta ja mielenkiintoista. Ilokseni olen sopeutunut todella hyvin yliopistoelämään. Vaikka itse koulunkäynti ei vielä ole alkanut, tunnen olevani paikassa jossa viihdyn erittäin hyvin. Missä muualla tarjottaisiin viiniä keskellä koulupäivää? Fyssalaisilla on jopa pehmiskone.
Oltiin upeassa Versaillesin palatsissa ja mitä minä tein: Nauroin sille kuinka tuo rautias on ilmiselvä Arbaleesia kauraämpärin lähestyessä.
Kuten arvata saattaa menee koulunkäynti nyt enemmän kuin koskaan aiemmin kaiken edelle. Kun en ole koulussa, fuksijutuissa tai tallilla, rojahdan sohvalle ja totean että olen ehtinyt syömään päivän aikana vain yhden aterian. Ja kiroan sitä kuinka voisin oppia nukkumaan enemmän. Blogini on onneksi jo valmiiksi melko hitaalla päivitystahdilla, joten älkää odottako muutoksia suuntaan tai toiseen.

Tulevaisuus on siis nyt ihan avoinna. Mahdollisuuksia satelee joka suunnasta. Linnut laulavat ja aurinko paistaa. Sain jopa Pariisissa kadonneen kännykkäni takaisin parin hyvin onnellisen sattuman kautta. Arbaleesiakin oli aivan mahtava ratsastaa tänään. Yksinkertaisesti sanottuna: olen onnellinen.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä yliopistoelämään! Muutenkin kaikki kuulostaa mainiolta, nauti onnellisuudestas. :')

    VastaaPoista
  2. Anonyymi31/8/15

    Onnea opintoihin :) Asutko vielä kotona vai oletko muuttanut omillesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kotona vielä kun heppa on siinä niin kätevästi kodin vieressä :D

      Poista