16. kesäkuuta 2015

TAAS KERRAN @KYNNAR

Sunnuntaina oli taas vuorossa HeA:2 Kynnarissa. Sadetta oltiin luvattu koko päiväksi, mutta sää oli meidän puolella ja sade lakkasi juuri siksi ajaksi kun olin hevosen selässä.

Verkassa mentiin siirtymisiä, pohkeenväistöjä ja muistuteltiin molempia taas vähän miten sitä mentiinkään. Arbaleesia oli välillä vähän liiankin innoissaan menossa, mutta rauhoittui lopulta. Välillä se meni jopa oikeasti hienosti, mutta eihän se jaksa vielä ylläpitää sitä laajempaa mutta koottua liikettä paria askelta enempää. Kun saataisiin noita hienoja hetkiä sinne radallekkin! Tai kun muistaisin ratsastaa yhtä paljon radalla.
Itse rata oli ihan ookoo. Ei olla varmaan ikinä tehty näin tasapaksua rataa. Asioita hieman hankaloitti hiekan liukastuttamat jalustimet jotka eivät millään pysyneet jalassa, kesken radan auennut saapas??, eivätkä rikkoutuneet ohjat ja hätäteippaus auttaneet asiaa :D En siis päässyt vaikuttamaan hevoseen tarpeeksi, ja muutenkin oma ratsastukseni oli ehkä vähän sellaista sinnepäin. Päästin Arbaleesian liian helpolla, kun nyt pitäisi uskaltaa ottaa vähän enemmän riskejä. Me vähän valahdettiin takaisin sinne HeB-fiilikseen, mutta tälläistä alkukaudella saattaa olla.
Tasapaksuumme rataan kuului kuitenkin tavanomaisesti erinomaiset alku- ja loppulinjat seiskan arvosanalla. Myös toiseen keskiraviin olen tyytyväinen, sillä ensimmäistä kertaa ikinä paperissa ei lukenut tahti kiihtyy vaan saisi venyttää enemmän, edistystä! Kaikki askellajien sisällä olleet siirtymiset olivat myös todella hyviä.
Parin pikkuvirheen lisäksi pohkeenväistöt tuottivat päänvaivaa, niiden treenaus on viime aikoina vähän unohtunut ja se näkyi.
Prosentteja tuli sitten 60,69 ja tällä sija 11/13. Prosenttimme olivat täysin oikeudenmukaiset, mutta taso todella kova. Ei meidän putte tollaisessa seurassa millään voi pärjätä, varsinkaan kun tehtiin niin tylsän keskinkertainen rata. Ja kuten äitikin sanoi: on puokkituomareita, suokkituomareita ja niitä normaaleja. Tällä kertaa kohdalle osui jännittyneistä mutta hienoliikkeisistä puokeista tykkäävä.
Vertailin kuitenkin papereita viime Kynnarin kisoihin, ja totesin että moni asia on parantunut. Harjoitusravi-keskiravi-harjoitusravi siirtyminen noussut vitosesta seiskaan, käyntiohjelma myös yhdellä numerolla ylöspäin, samoin laukassa tehtävät siirtymiset. Tällä kertaa prosentteja laski laukka, joka ei pyörinyt tarpeeksi. Keskilaukka sitten pyöri liikaakin, joka on asia mitä pitää nyt alkaa treenaamaan. Ikinä en olisi kuvitellut että ongelmia tuottaa liika kokoaminen. Arbaleesiasta on tulossa ihan kunnon kouluhevonen kun se mielummin kokoaa kuin leikkii kenttähevosta.
Mitään suurempia virheitä radassa ei siis ollut, mutta olisin kaivannut hieman kuuliaisempaa hevosta ja ylipäätään reaktiivisempaa menoa. Nyt muoto jäi liian avonaiseksi ja ajoittain myös matalaksi. Arbaleesia meni radalla siihen samaan moodiin mistä ennen niin pidin: tismalleen yksi muoto, yksi tahti. Sitten se vetää vähän herneet nenään jos se ei saakkaan mennä niin. HeC luokissa se oli ihan kiva juttu, mutta nyt haluaisin vaatia Arbaleesialta samaa fiilistä radalla mikä verkassakin ajoittain oli. Pitäisi vaan itse uskaltaa ratsastaa siellä radalla samalla tavalla kuin verkassa. Olen kuitenkin tyytyväinen, sillä jokainen kisasuorituksemme on aina ollut jollain tapaa edellistä parempi, ja tää on se mitä me haetaan. Ei voittoja kuten viime kaudella, vaan itsemme ylittämistä ja kehitystä.
Nyt lähdetään sitten hienosäätämään kauden ensimmäisiä aluekisoja varten jotka ovat Laaksolla iik! kahden viikon päästä. Tarkoitus olisi päästä treenaamaan sinne valmennuksen muodossa ennen kisoja, sillä se on kuulemma hevosille aika jännittävä paikka.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi17/6/15

    "Tällä kertaa kohdalle osui jännittyneistä mutta hienoliikkeisistä puokeista tykkäävä." millainen koulutuomari tykkää jännityneistä hevosista? :D vähän selittelyn makua, ei kai voi odottaa ton parempia prosentteja jos kerran rata oli tasapaksu ja ratsastit vähän sinnepäin? ei se niin riippuvaista tuomaristakaan ole, vaikka tietenkin tuomarien välillä on eroja. Mutta jos sun mielestä tuomarien arvostelut eroavat noin paljon toisistaan,niin eikai silloin viime kynarin kisojen ja näiden kisojen arvostelut ole edes vertailkelpoisia keskenään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äsch oisin voinut ilmasta ton niin paljon selkeämmin mutta aika loppui kesken. Tarkoitin siis sitä että epätasaisella tahdilla ja ajoittain kuolaimen alla liikkuva hevonen jolla kuitenkin on niitä hienojakin hetkiä, ja eikä välttämättä niin tarkasti ja siististi ratsastava ratsastaja sai helpommin pisteitä, koska hevonen epätasaisuudestaan huolimatta liikkuu hienosti. Eli hevosen hienot liikkeet korvasivat ajoittain muita virheitä. Kun taas me menestytään niiden tuomarien kanssa jotka arvostavat tasaisuutta, täsmällisyyttä ja ratsastajan osalta ns hiljaista ratsastusta. Tämä tuomari arvosti enemmän hienoliikkeisyyttä kuin tähän astiset, jonka takia me saatiin ihan oikeat prossat mutta moni muu sai ehkä korkeammat kuin jollain tiukemmalla tuomarilla.

      Tarkoitin siis lähinnä sitä, että eri tuomarit katsovat eri asioita ratsukossa. Arbaleesia ei voi menestyä tuollaisessa seurassa kun sillä niitä hienoja liikkeitä ei (vielä) ole :)

      Poista
  2. Anonyymi18/6/15

    okei, kiitos hyvästä selvennyksestä! :) särähti vain korvaan tuo "jännittynyt" niin oli pakko tulla kommentoimaan! tsemppiä treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ja kiitoksia :)

      Poista