30. kesäkuuta 2015

HYVIN MENNEET ALUEKISAT @LAAKSO

On meillä upea heppa! Eka alue-A viiteen vuoteen, vieläpä isolla ratsastustadionilla keskellä Stadia ambulanssien hurjastellessa kentän ohi eikä rouva ole moksiskaan.

Aamulla herätys soi ennen kuutta ja sykeröiden tekemisen jälkeen lähdettiin matkaan ennen seiskaa. Laaksolla oltiin ennen kahdeksaa ja taluttelin vähän Arbaleesiaa tutustuttaen sitä paikkaan. Pelkäsin vähän että se olisi ihan kauhusta kankeana, mutta se ei edes korviaan hetkauttanut.

Verkkailemaan lähdin 25min ennen suoritusta ja tällä kertaa aika loppu kesken! Verkassa oli joku 17 ratsukkoa ilman mitään hajua liikennesäännöistä, lisäksi Arbaleesia kävi todella kuumana ja minä olin hukassa kun en oikein osannut ratsastaa sitä tuollaisessa tilassa. Arbaleesia oli sitten todella vahva edestä ja steppaili sinne sun tänne, vähän siinä ehti jo paniikki iskeä että mitä tästä oikein tulee. Lopulta sain siihen onneksi otteen ja sitten mulla olikin allani todella mukavalla energialla liikkuva hevonen.
Tälläistä se meno aluksi oli...
Mutta kyllä se siitä sitten rauhouittui..
Kunnes oli aika laukata ja mä en tiennyt itkeäkkö vai nauraa kun rouva päätti että nyt lähdetään!.. Päätin näyttää hyvin turhaantuneelta.
Mutta kyllä siitäkin rumimmasta toukasta kuoritui oikea perhonen!
En tosiaan ehtinyt ratsastamaan Arbaleesiaa ihan kunnolla läpi kun rouva oli niin menossa, mutta ehkä parempi niin. Vaikka laukkaohjelmassa olisi saanut olla vähän paremmin hallinnassa, niin raviohjelmassa oli energian ansiosta todella kivoja kohtia!
Sitten juuri ennen suoritustani kuulutettiin hevosen olevan irti ja tyttö tajuttomana maassa, joten odoteltiin siinä hetki sitten ambulanssia yms. Sain ainakin kiertää rataa ihan mukavan ajan. Ja sitten minä ekaa kertaa ikinä sössin radan aloituksen. Se missä me aina loistetaan! Kaiken lisäksi tein saman virheen kolme kertaa, en vain ymmärrä miten joka kerta vasemmalta tultaessa käänsin keskihalkaisijalle metrin liian aikasin. Onneksi tuo ei nyt niin paljoa pisteitä rokottanut mutta kyllä siinä seiska kutoseksi kääntyi.
Raviohjelma oli tasaista 6 linjaa parilla 5.5 höystettynä. Keskiravi ei vain veny tarpeeksi, ja kyllä siinä pieni alemmuskompleksi iski kun katsoi niitä muita hevosia siellä liitokavioineen.
Kyllä ne keskiravit sieltä joku iloinen päivä tulevat esille
Laukkaohjelma oli tällä kertaa tasaista 6-6.5 laukan pyöriessä kunnolla. Keskilaukka olisi saanut olla enemmän eteen, ja rouva ei energiatasoiltaan halunnut tulla siitä takaisin, joten ensimmäinen vastalaukkakaari oli aika mielenkiintoista katsottavaa, mutta mystisesti silti 6 siitä. Käyntivaihto hieman etupainoinen mutta silti 6,5.
Käyntiohjelma oli 6,5 ja toiveena irtonaisuutta lapoihin ja joustavuutta lisää. Se on N sanoin vähän aavikkolaiva käynnissä :D Ohjien keruusta napsahti toiselta tuomarilta vitonen Arbaleesian vähän jännittyessä js niskuroidessa. Loppuhalkaisijasta 7, vaikka käänsinkin taas liian aikaisin.
Radan jälkeen tuttuun tapaan itsekriittisyys iski ja seuraavan ratsukon kysyessä miten meni, näytin peukkua alas. Hapan naamani sentään muisti toivottaa onnea heille. Perfektionistin tapaan löydän aina jotain parannettavaa ja olen kriittisimmilläni juuri suorituksen jälkeen. Totesin sitten 10min päästä että ei hullumpi rata.
Radasta löytyi paljon hienoja hetkiä jolloin Arbaleesia oikeasti kantoi itsensä ja liikkui kivalla energialla ja laajalla liikkellä. Nyt kun uskalsin jo mennä vähän reippaammin ja miettiä sitä näyttävyyttä.
Aika hienoa, että kauden ensimmäinen täysin rikkeetön rata tuli sitten tuolta. Toisen tuomarin loppukommenteista en saa vaihteeksi selvää, mutta toinen kirjoitti "Rikkeetön suoritus jossa hev. saisi liikkua kevyemmällä etuosalla ja irtonaisemmin lavoin. Siisti suoritus. Lisää venyvyyttä keskiask.lajeihin." Prosentteja tuli sitten 60,259% ja tällä olin pitkään sijoittumassa kunnes viimeiset ratsukot ajelivat ohi.
Nyt kun alla on erittäin tasainen, rikkeetön suoritus, on aika alkaa hienosäätämään. Juteltiin jo viime viikon valmennuksessa mahdollisuudesta alkaa kisata kangilla, ja eilen päädyinkin kokoamaan kankisuitsiamme ja testailemaan menoa, Itsehän olin ihan hukassa, mutta heppa toimi moitteettomasti. Nyt tosiaan vielä vähän lisää liikettä ja sitten alkaa kaikki olemaan aika hyvällä mallilla.

4 kommenttia:

  1. Onnea hyvästä suorituksesta, harmi ettette siltikään saaneet ruusuketta :) hyvät prosentit ja tosi kivannäköistä menoa kuvista! Hauska nähdä Arbaleesiaakin noin tammamammana: "NYT MENNÄÄÄÄN!" :D
    Laita taas kuva siitä arvostelupaperista, niitä on hauska yrittää lukea! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja siis mä olin ihan järkyttynyt :DD Arbaleesia ei oo ollu tollanen vuuuoooosiiin, ihan kivaa vaihtelua kyllä tuollainen ihan puhdas innostusenergia :D possuilua en voi sietää mut toi oli lähinnä hauskaa :D

      Poista
  2. Anonyymi30/6/15

    laita kuva meille siit kommenttikentästä ni jos joku sais selvää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan sen omaan postaukseensa kun tällä hetkellä on vähän netistä puutetta, voisin vähän katella noita vanhoja papereita ja kattoa löytyiskö sieltä lisää mysteerejä :Dd

      Poista