25. huhtikuuta 2015

TYYTYVÄINEN RATSUKKO

Pakko alkuun sanoa kolme asiaa. 1) Eilisen valmennus oli ehkä paras ikinä. 2) Älä unohda kameraan manuaalitarkennusta päälle. 3) Mulla on niin paljon kerrottavaa ja niin paljon postauksia luonnoksissa että en edes tiedä mitä tehdä!

Aloitettiin ravipohkeenväistöillä. Tällä kertaa vain hetken loivasti neljänneslinjalta, jonka jälkeen neljänneslinjalta toiselle. Vaikeutettiin astettain, mutta melko nopeasti. Lopulta mentiin onnistuneesti! koko lävistäjä pohkeenväistöä. Arbaleesia astui uskomattoman hyvin sivulle, ja huomasi kuinka se oikeasti yritti taivutella niitä takojalkoja menemään mahdollisimman paljon ristiin.
Lopulta mentiin vielä M:stä S/E-välille, eli todella jyrkästi. Toki tahti vielä hiipuu loppua kohden, mutta Arbaleesia suoritui oikein kunnialla paljon kehuja saaden. Vielä kun muistaisin itse ratsastaa paremmin eteen pohkeenväistöissä (ja Arbaleesia ymmärtäisi silloisen sisäpohkeen eteenpäin vievän merkityksen).
Pienten välikäyntien jälkeen alettiin taas työstämään takaosakäännöksiä. Mentiin kuvan mukaista kuviota aloittaen E-R linjalla. R puolikas takaosakäännös kohti H ja niin edespäin. Kuten aina, alkuun siitä ei oikein tahtonut tulla mitään. Joko takajalat eivät polkeneet tai sitten käännös oli pikemminkin täyskaarto. Sain ohjeeksi siirtää sisäpohjetta reilusti eteenpäin, ja pitää ulko-ohjan tuntuman tiukkana ettei Arbaleesia pääse karkaamaan. Ja mikä ero! Tuo sisäpohkeen siirtäminen eteenpäin selkeytti kaikkea, silloin saan polkemisen säilymään niin että Arbaleesia älyy. Kun molemmat pohkeet ovat samalla paikalla on minulla kaksi toisensa kumoavaa sivulle vievää pohjetta, ja tämän takia Arbaleesia ei ole ikinä älynnyt sitä eteenpäin vievää sisäpohjetta.

Siirryttiin sitten menemään HeA:1 käyntiohjelmaa. B-R välillä takaosakäännös vasemmalle, keskikäyntiä ja E-S välillä takaosankäännös oikealle. Noh tässä sitten kaikki levähti käsiin. Arbaleesia handskaa noi puolikkaat todella hyvin, mutta jokin ramppikuume iskee kun pitäisi suorittaa kokonainen ja vieläpä pitkällä sivulla. Noista ei oikeasti tullut yhtään mitään ja lopulta valmentajani sai hypätä selkään kattomaan onko vika ratsastajassa vai hevosessa.

Hevosessahan se suurimmaksi osaksi oli. Arbaleesia vetää ratsastajaa todella paljon oikealle käännöksissä (näkyy alemmassa kuvassa selkeästi), ja sen oikea suupieli on todella hankala siellä olevan liikalihan takia.
Lopulta kun hyppäsin takaisin selkään oli mulla alla ihanan toimiva hevonen :D Mentiin oikealle (vaikeampi suunta) yksi todella onnistunut takaosakäännös ja annettiin Arbaleesian olla.
Laukassa mentiin vastalaukkaharjoituksia ja sitä HeA:1 vastalaukassa tehtävää puoliympyrää. Mentiin myös keskilaukkoja vastalaukassa ja yleisesti harjoiteltiin laukan säädeltävyyttä. Arbaleesia oli todella hyvä, ja niin ilonen kun se pääsi loistamaan.
Tunnin lopputuloksena erittäin tyytyväinen ratsukko, mikään ei ole kivempaa kuin havaita suurempi ongelma, ja löytää sille ratkaisu! Ratsastin itse paljon paremmin kuin ennen, joka johtuu varmasti eräästä hyvin itsekeskeisestä ratsastuskerrasta josta lisää lähipäivinä. Sain myös kehuja siitä kuinka hyvää Arbaleesian käynti nykyään on. Samoin kaksi viikkoa sitten mahdoton pohkeenväistölinja meni nyt kuin vettä vain. En voisi olla tyytyväisempi!

8 kommenttia:

  1. Anonyymi25/4/15

    Voi vitsi miten kivalta teidän meno näyttää :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi kivalta :)!

    VastaaPoista
  3. Maria25/4/15

    Ois kiva tulla kattoo teiän valmennuksii. Hienolta näytätte! :) t. Maria

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää! Ai että kun haluaisin taas jonkun osaavan hepan selkään, tolla nuorisolla kun keskitytään pelkkään perusratsastukseen vielä kun kuntoa ei ole ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mäkin haluisin oikeasti osaavan hevosen selkään! Arbaleesia kun sattuu olemaan 10 vuotta ikäistään jäljessä :DD toisaalta onhan tämä yhdessä oppiminen kivaa :)

      Poista