2. huhtikuuta 2015

LISÄÄ RATSASTUSTA + VIDEO

Oon ihan häkeltynyt kuinka valoisa meidän maneesi on ollut viime päivinä. Yleensä olen ottanut kuvat 160/f2.8/ISO3200 asetuksilla ja nyt 200/f1.8/ISO1600 tulee ylivalottuneita kuvia. Toisaalta kamerassa on nyt 50mm kiinteä putki kaikkien muiden lähtiessä kahdeksi viikoksi Pohjois-Ruotsiin.

Noniin mutta asiaan. Arbaleesialla joutuu nyt ratsastuksen aikana käyttämään kaikissa jaloissa pinteleitä. Onneksi niiden rullaaminen on jo rutiinia, paitsi että olen käyttänyt pintelipatoja väärinpäin kaikki nämä kuukaudet mutta eipä sillä väliä. En vaan älyä miten se onnistuu telomaan itseään jatkuvasti. Tälläkin hetkellä jaloissa on varmaan neljä haavaa. Ollaan onneksi oltu sen verran viisaita, että ollaan kuitenkin annettu hokkien ja tilsakumien olla vielä paikoillaan, sillä nytkin maata on peittänyt kerros märkää luntaa. Huhtikuu hoi?
Arbaleesian kanssa ollaan jatkettu rentoa ja letkeää linjaa. Kranion jälkeen se oli ehkä aavistuksen verran rennompi niskasta, ja sen käytös rauhoittui huomattavasti siitä 4v kakarasta mitä se oli viime päivinä ollut. Edelleen ratsastuksessa on pienenä ongelmana eteenpäinpyrkimys, sitä sattuu olemaan vähän liikaa. Onneksi tuota on helppo varsinkin ravissa valjastaa hyötykäyttöön. Pitäisi vaan muistaa ratsastaa sitä ravia istunnalla, eikä kädellä. Sitä vauhtia ei kannata ottaa pois, vaan käyttää sitä hyödyksi kokoamisissa ja miettiä liikettä enemmän ylös kuin eteen. Laukassa lähinnä vaan nauran selässä ja annan Arbaleesian laukata.
En tiedä mitä itse teen ylemmässä kuvassa (ehkä ihan hyvä että huomenna on valmennus), mutta siinä alkaa olla jo ihan hyvä HeA-muoto. Vähän vielä kun turpa olisi enemmän eteen ja niska korkeammalla. Arbaleesia on yleensä todella vaikea saada lyhyeksi edestä, eikä se todellakaan jaksa pitää itseään oikeasti koottuna paria askelta enemmpää, mutta tästä on hyvä lähteä kehittämään.
Kuten mainitsin, on meillä huomenna valmennus piiiitkästä aikaa. Saa nähdä kuinka kuolleina me astutaan maneesista ulos. Laitan tähän loppuun vielä pienen videopätkän, vähän epätasaista on meno vielä, mutta eiköhän se siitä kun päästään takaisin rutiiniin.

4 kommenttia:

  1. Hyvältähän tuo näyttää saikkuilu huomioon ottaen! Ja lisää videoita tulemaan vaan jatkossakin (; Siitä valmennuksesta olisi varsinkin mukava saada vaikka vähän pidempääkin videopätkää kommentteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, voisin pyytää äitiä ottamaan videota vaikka kaikki yli kymmenen videokameraa ovat paremman järkkärin kanssa siellä Ruotsissa :D onneksi on hyvä kännykamera

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Vitsit että mä aina kadehdin tuota sun istuntaa! :)

    VastaaPoista