12. huhtikuuta 2015

KAUAN ODOTETTU VALAISTUMINEN

Tämän postauksen piti alunperin olla tarkempi analyysi tämänhetkisestä ratsastuksellisesta tilanteesta ja ongelmista, mutta jotenkin sen kirjoittaminen ei luonnistunut. Mulla on tällä hetkellä viisi postausta luonnoksissa, joita en vain saa kirjoitettua. Ensimmäistä kertaa blogini historiassa mulla on writers block.

Eli tästä tuli nyt sitten postaus tämänpäiväisestä valmennuksesta. Siinä oli kaikki ainekset täydelliseen katastrofiin. Verkatessani Arbaleesia otti päätyökseen pelätä ihan suunnattomasti toista pitkää sivua. Teki jo mieli luovuttaa, mutta kummasti valmentajan astuessa maneesiin Arbaleesia unohti ihan kokonaan pelkonsa.
Kuvat ovat nyt parin päivän takaa. Mulla on ollut jo vähän aikaa tunne, että vähän stressaan ja unohdan kaiken oleellisen kun joku on kuvaamassa. Jotenkin siinä alkaa menemään niin, että näyttäisi kuvissa hyvältä, ja unohtaa kaiken mikä on oikeasti tärkeää. Joten valmennuksista ei nyt vähään aikaa tule kuvia, sillä haluan keskittyä 100% valmennukseen.
Aloitettiin tänään takaosakäännöksillä ja saatiin jopa kehuja! Arbaleesia rupee pikku hiljaa älyämään mitä niissä oikeasti kuuluu tehdä, mutta suurin syy niiden parantumiseen on kyllä takapolvien piikitykset. Vielä kun saadaan ulkoa hevonen suoraksi ja lyhyeksi ja satunnaiset ristiaskeleet pois niin eiköhän niidenkin pisteet radalla nouse sieltä nelosesta ylöspäin.
Ravissa tehtiin pohkeenväistöjä, ja koin pitkään odotetun valaistumisen. En tietoisesti aseta Arbaleesiaa, mutta silti sain koko ajan kuulla unohtaa asettamisen ja keskittyä vain niihin ristiaskeliin. Pohkeenväistö on aina ollut Arbaleesialle melko helppoa, joten teen ne ehkä vähän räkästen ja vanhan kaavan mukaan. Mutta kun sain ohjeeksi lähteä pohkeenväistöön etuosa edellä, ja vasta sitten ottaen takaosan väistöön mukaan saatiin pohkeenväistöjä juuri siihen pisteeseen mihin halusin. Tähän kun yhdistettiin se, että minun piti ajatella asettavani hieman päinvastaiseen suuntaan eli liikkeen myötäisesti paranivat ne entisestään (tällöin A ei noustanut turpaansa ja lukittautunut niskasta).
Parin temmonlisäyksen jälkeen harjoiteltiin laukassa ensin sen säädettävyyttä. Nostaessani laukan oli ensimmäinen kommentti, että mistäs tuo laukka oikein on tullut. Laukka tuntui selkäänkin todella pyöreältä ja rullaavalta, ja sitä oli yllättävän helppo koota. 
Jatkettiin lopulta pääty-ympyrällä mennen puoli kierrosta ravia ja puoli laukkaa. Siinäkin saatiin kommenttia että sen ravihan näyttää oikeasti jopa hyvältä. Osaa se heppa kyllä olla hieno halutessaan! 
Kuvathan ovat nyt hämäävästi eri ratsastuskerralta, mutta tänään aloin uskomaan päätäni ja pitämään ne kädet oikeilla paikoillaan. Ehkä lihasmuistini alkaa pikku hiljaa muuttumaan. Kyynärpää kiinni vartalossa, käsi jousti kyynärpäästä ja muistin jopa myödätä säännöllisesti sisäohjasta. Arbaleesia rykäisee edelleen tuolloin itsensä pitkäksi, mutta eiköhän se tuosta pikku hiljaa ymmärrä, että tuolloin on tarkoitus pitää se peräänanto.
Yleisesti ottaen oli tosi hyvä valmennus, Arbaleesian liike oli hyvää, itse yksinkertaisesti ratsastin paremmin (tai ainakin yritin tosissani!) ja jäi yleisesti ottaen hyvä fiilis. Ei menty kovin pitkään mutta mentiin perusteellisesti. Ehkä hyvä näin sillä viime valmennuksen jälkeen Arbaleesia ei jaksanut muuta kuin kävellä kolme päivää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti