18. huhtikuuta 2015

A:10 + VIDEO

Videota taas! Ratsastin perjantaina raspauksen jälkeisenä päivänä ja pyysin äitiä kuvaamaan. Videosta näkee niin paljon paremmin tämän hetkisen tilanteen kuin kuvista. Videossa näkyy kaikki ne huonommatkin hetket, kun taas kuvista voi valita näytille sen parhaimman näköisen sekunnin murto-osan.

Sain kauhukseni kuulla pari päivää sitten, että tallimme kotikisoissa on ratana A:10 (mehän ei mitään B:tä enään mennä!). Eli yksi niistä radoista mitä valmentajani kehotti välttämään Arbaleesian kanssa. Katsoin sitten miltä se näyttää ja kauhukseni siellä on takaosakäännökset, kaksi keskiravia, lisätty käynti kertoimella 2 ja kaikkea muuta mukavaa. Ei kun harjottelemaan siis! Arbaleesialta ei lisättyä käyntiä kyllä tällä hetkellä taitavinkaan GP-ratsastaja saa repästyä, mutta onhan tässä päälle kuukausi aikaa.

Harjoittelin siis perjantaina tätä kauhua aiheuttavaa ohjelmaa. Pohkeenväistöt saa halutessaan tehtyä jyrkkinä tai loivina, tällä kertaa harjoittelin loivina, silloin Arbaleesian eteenpäinpyrkimys säilyy paremmin. Tosin eilen Arbaleesia oli pohkeenväistöissä aikamoinen mato. Takaosakäännökset nyt oli, noh mitä ne oli. Ei todellakaan täydellisiä, mutta silti parempia kuin ennen.

Yksi asia mikä minut yllätti ihan kokonaan oli Arbaleesian keskiravit! Mistä ne on ilmestyny? Nehän melkein näyttävät keskiraveilta. Kyllä ne edelleen voisivat olla paljon enemmän, mutta Arbaleesian mittakaavalla ne oli erityisen hyviä (ottaen huomioon kuinka se ei alkuunkaan ymmärrä mitä keskiraveissa kuuluu tehdä). 
Erityisesti yhden lävistäjän loppuosassa, kun Arbaleesia ensin oli repäissyt minulta ohjat ties minkä takia (jonka huomaa käsieni asennosta), otti se pari askelta jossa se oikeasti venytti itseään todella hyvin, kuitenkaan kiihdyttämättä tahtia. On se hieno!
 A:10 haastavan käyntiohjelman vastapainona siinä on meille helppo laukkaohjelma. Keskilaukka puoliympyrällä, täyskaarto ja vastalaukka puoliympyrällä. Menin ihan yleisenä harjoituksena myös laukka-avoja. Arbaleesia vähän meinaa karata niissä laukkaamaan vain lapa edellä kaula taittuneena. Mutta silloin välillä kun saan ulkopohkeen kunnolla läpi, laukkaa Arbaleesia avon läpi hienosti.
Videosta kyllä huomaa, että voimaa tarvitaan lisää ja paljon (tämä näkyy erityisesti kun laukkaa yrittää koota). Lähes kaikkien ongelmiemme ratkaisu on enemmän lihasta ja voimaa taakse. Varsinkin laukassa joudun auttamaan Arbaleesia todella paljon ylläpitämään tahtia ja pitämään etuosan ylhäällä. Tilanne on kuitenkin parantunut huomattavasti esim viime kesästä ja jatkaa paranemista kokoajan.
(linkki videoon muistakaa HD) Nyt on sitten turpa ja nenä käännetty kohti toukokuun kisakauden aloitusta. Treeniä treeniä vaan.

6 kommenttia:

  1. Vautsi, näyttääpä hyvältä! :)

    VastaaPoista
  2. Kivannäköistä menoa! Tsemppiä jatkoon, jään seurailemaan :-)

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää! Mitä nyt olen noita A:n ohjelmia kattellut nii toi heA:10 on ihan kauhea kyllä ;p en itse varmaan ikinä mene sitä, hehehh

    VastaaPoista
  4. Kiitti! :) ja A:4 on kaikista kamalin :Dd

    VastaaPoista