23. maaliskuuta 2015

VIIMEINEN KÄVELYPÄIVÄ

Kävin tänään vähän extempore ratsastamassa ja sain jopa äidin kuvaamaan. Voisin kertoa teille kuinka tein paljon takaosaa aktivoivia tehtäviä, kuten ympyrällä takaosan väistätystä ulospäin. Mutta aika tylsä tästä postauksesta tulisi, käyntiähän me vain mentiin. Tai no, mentiin me kierros raviakin :D Arbaleesia ampaisi raviin sellaista vauhtia, että oksat pois.
Arbaleesia oli kuitenkin yllättävän hyvä, se kantoi itsensä hyvin, kuunteli pienimpiäkin apuja ja selkeästi halusi työskennellä. Se keskittyy ihan täysillä ekat 20min, kunnes se älyää ettei se vieläkään saa työskennellä kunnolla. Sitten alkaa ärsytys ja kiukkuilu. Saikkuilu ei ole vaan tehty Arbaleesian kaltaista työmyyrää varten.
Positiivista on kuitenkin se, että Arbaleesia vaikuttaa olevan nyt ihan terve ja takaisin iskussa pientä haavaa lukuun ottamatta. Käynti on erittäin matkaa voittavaa ja jopa kouluhevosmaista, lisäksi Arbaleesia työskentelee ihan uudenlaisella energialla. Huomenna onkin vihdoin se viimeinen kävelypäivä ja sitten päästään asteittain takaisin treenin pariin.
Mietin tässä samalla. jos teillä on jotain mahtavia, tai ei-niin-mahtavia postausideoita niin kertokaa ihmeessä! Kaikki ehdotukset on tervetulleita.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi23/3/15

    Esittele omat ratsastusvarusteesi. Vaatteista kypärään?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmh tein tämän kerran tosi kauan aikaa sitten, voisin hyvin tehdä uuden! Kiitos ideasta :)

      Poista
  2. Haha, eka ratsastus Vikingillä ja kun lyhensin ohjia käynnissä se ampaisi matkaan tyyliin laukassa. ::D hyvä että ponimus alkaa olla kunnossa. :) ponista puheen ollen, kuinka korkea A on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepppp meilläkin riitti että näpäytti raipalla niin lähdettiin sellaista vauhtia että huhhuh :D mä en tiedä!!! Joskus se muka mitattiin 165cm korkeaksi mutta se ei kyllä todellakaan ole niin korkea, itse veikkaan 160 max. Voisin muuten yrittää mitata sen tänään niin saadaan sekin mysteeri selvitettyä ::D 10 vuotta omistettu hevonen eikä tiedetä edes sen korkeutta, hienoa :D

      Poista