29. maaliskuuta 2015

SUPER

Arbaleesialla ollaan nyt ratsastettu päälle puoli viikkoa kunnolla ja huhhuh kuinka hyvä se on! Kaikki toimii takakavioista turpaan asti.

En ratsastaessa ole vielä vaatinut muuta kuin ihan ne perusasiat. Välitön reagointi apuihin, aktiivinen takaosa, turpa luotilinjalla tai hieman sen yläpuolella ja rehellisesti taipuva hevonen. Arbaleesia on ollut uskomattoman herkkä pohkeelle, monen viikon herkistely on tuottanut tulosta, enkä voisi edes kuvitella ratsastavani kannuksilla juuri nyt. 
Ennen kaikkea mua hämmästyttää Arbaleesian liikkeen letkeys ja laajuus. Ihanaa nyt tietää, että kaikki ne loppuvuoden hankaluudet varsinkin takaosan kanssa ovat johtuneet niistä takapolvista. Nyt Arbaleesian normaalisti maahansidottu ravi on saanut jopa hieman ilmaa alleen. Takaosa astuu alle alusta asti, ja liike todellakin lähtee takaa. Tämän myötä Arbaleesian etuosa nousee sä'ästä asti, ja etupainoisuus on lähes kadonnut.
Oma ratsastuksen kanssa on vielä hieman hakemista tauon ja uusien saappaiden myötä, mutta eiköhän tämä tästä kun päästään ensi viikolla aloittamaan valmennukset taas lähes kahden kuukauden tauon jälkeen.
Arbaleesia sai muuten tänään myös kraniosakraali-hoidon. Eli huomenna taluttelua ja sitten nähdään vaikuttiko se jotenkin. Toivottavasti positiivisesti. Mulla on treeni-intoni on puhjennut nyt ihan täyteen kukkaan, en malta odottaa kisakauden alkua jos meno jatkuu tälläisenä!

4 kommenttia:

  1. Anonyymi29/3/15

    Meillä on kranion jälkeen ohjeena ollut, että noin 3 päivää pitäisi liikuttaa kevyesti maastakäsin taluttaen tai juoksuttaen ilman apuohjia. Hoidon jälkeen hevonen saattaa muutenkin tuntua jopa huonolta/oudolta ratsastaa muutaman päivän, joten ei kannata ensimmäisille ratsastuskerroille ladata mitään odotuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mäkin olen kuullut tuosta että heppa saattaa olla vähän outo hoidon jälkeen :D

      Poista
  2. Voi kun kiva lukea tällaista tekstiä! :)

    VastaaPoista