6. maaliskuuta 2015

HUONOJA UUTISIA

Ei ole viime aikoina oikein huvittanut kirjoittaa tänne. Arbaleesia on taas mennyt pahempaan suuntaan, ja ensi tiistaina suunnataankin taas klinikalle piikittämään polvi uudestaan, sekä tutkimaan sen lisäksi selkää, varsinkin SI-niveltä.

Arbaleesiaa on nyt kuitenkin liikutettu eläinlääkärin ohjeiden mukaan ihan normaalisti. Olen käynyt pariin otteeseen sen selässä ja kyllähän heti käynnissä huomaa ettei se täydellisessä kunnossa ole. Otj pettää edelleen alta, Arbaleesia ei taivu rungostaan, se heittää takaosaa sisälle eikä pysty kokoamaan. Tämän takia en ole ratsastaessa vaatinut mitään koululiikkeitä siltä, eli ollaan pysytty ihan perusratsastuksessa. Ollaan pääasiassa tehty paljon suuria ympyröitä sekä harjoiteltu reaktiivisuutta ja itsensä kantamista.
Kuvat ekalta ratsastukselta kävelyviikkojen jälkeen jolloin vähän höntsäiltiin
Noh ei sen enempää negatiivisuuksia vaan hieman yleisiä kuulumisia. Arbaleesialla on taas kuolainkokeilut menossa. Myler ei pidemmän päälle toiminut, sillä Arbaleesia ei ollut kovin vakaa edestä sillä. Tässä välissä kokeiltiin Sprengerin CM suoraa kuolainta isolla kielentilalla. Itselleni suora kuolain sopii hyvin, sillä käteni on ajoittain hieman epätasainen. Arbaleesia kuitenkin hieman pureskeli sitä, mutta ei kuitenkaan aukonut suuta. Nyt kokeiltiin myös ohuempaa kolmipalabridongia, joka sekin sopi varsin hyvin. Vaihtelen varmaan tässä näiden kahden välillä ja yritän päästä lopputulokseen kumpi on parempi.
Ensi viikon torstaina tämä harmin aiheuttaja täyttää muuten 17! Palaillaan tiistain klinikkakäynnin jälkeen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti