5. helmikuuta 2015

EKAT RATSASTUKSET UUDELLA TALLILLA

Eilen sain ekat ratsastuskuvat täältä uudelta tallilta, kun Inka tuli mukaani. Kirjoittaminen vähän tökkii ja on vähän analysoivaa nyt tekstitaidon yo-kokeen jäljiltä, mutta saatte tälläisen tiiviin ja ytimekkään postauksen monine kuvineen.
Olen pari viimeistä päivää ratsastanut paljon avoja ja pohkeenväistöjä. Sulkuakin on käynnissä menty, vähän yritetty ravissakin. Oikeassa laukassa avoa ja väistöjä pitää treenata paljon, vasemmalle ne sujuu tosi hyvin. Itse asiassa koko oikeeta laukkaa pitäisi ihan perustasolta lähtien kehittää. Se löytyykin talven treenilistalta.
Avojen sisällä tehtyjen siirtymisien myötä Arbaleesia nousee niskasta hetkittäin upean ryhdikkääksi, ja ottaa takaosan alleen.
Ravissa ollaan saatu upeita laajaliikkeisiä väistöjä aikaan. Välillä tulee ihan sellainen wou-fiilis, että pitää ihan pysähtyä ja antaa hepalle sokeria.
Arbaleesia (nykyään myös Bambi) on yleisesti ollut todella kevyt edestä ja liike on ollut paljon parempaa kuin edellisillä pohjilla. Tuolla on tosi joustava ja napakka pohja joka tarjoaa hevoselle erinomaiset mahdollisuudet mahdollisimman laadukkaaseen liikkeeseen. Mietin ensin, että Arbaleesia on ollut niin hyvä vain pohjien takia. Mutta tarkemmin mietittynä olen itse ratsastanut paljon pitkäjänteisemmin ja tarjonnut hevoselle koko ajan jotain tehtävää. En ole siis humputellut ympäri maneesia tai hermostunut ensimmäisestä pään väännöstä, vaan tehtävien ja oman keskittymisen kautta saanut hevosen kulkemaan hyvin. Olen olettanut vähemmän, ja tehnyt enemmän.
Mitä itse tallielämään kuuluu niin ollaan kyllä mahtava paikka saatu. Kaikki on tosi tuttavallisia ja kohtelee meitä ku oltais aina oltu siellä. Arbaleesia on kuulemma tosi rauhallinen ja kiva hevonen. Nätiksikin sitä kehuttiin :) Kaikista tärkeintä: tuolla oikeasti välitetään hevosen hyvinvoinnista. Karsinat putsataan monta kertaa päivässä, ruokinta 4 kertaa päivässä, siis ihan huippuhoito. En voisi tyytyväisempi olla.

3 kommenttia:

  1. Jes, hienoa että uudella tallilla kaikki sujuu ja samoin ratsastuksen saralla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep on kyllä niin kiva kun ei talliasioita tarvitse enään miettiä :)

      Poista
  2. Anonyymi9/2/15

    Hyvä te!

    VastaaPoista