28. joulukuuta 2014

ARPAKUUTIOLLINEN HUONOA ONNEA

Mitä rakkaus on?

Se on luottamusta, kärsivällisyyttä. 
Toisen eteen taistelua, yhdessä esteiden ylitsepääsemistä. Ymmärtämistä, toisen virheiden hyväksymistä. Kiinnipitämistä, eikä koskaan irtipäästämistä.

Kaikki tuntui hetken ajan niin toivottomalta. Itsenäiset ratsastukset eivät onnistuneet oman typerän ajatteluni takia, ja sitten kun alan jo miettimään pienen ratsastustauon pitämistä, äiti soittaa ja kertoo Arbaleesian liikkuvan epämääräisesti. Syynä oikean takajalan lihasrevähtymä (onneksi vain lievä). Taas sitä mennään oli ensimmäinen ajatukseni.

Kävelytin Arbaleesiaa yksi päivä järkyttävässä lumipyryssä 15min ajattelen, että kaikkea teenkin tuon tarhassa liukastelevan idiootin eteen. Yllätykseni maneesi olikin tyhjä, joten menin päästämään Arbaleesian sinne riehumaan hetkeksi. Heti kun riimunnarun klipsi kilahtaa auki lähtee Arbaleesia vetämään riekkulaukkaa ympäri maneesia. Hetken siinä naureskeltuani (ja mietittyäni miten ikinä saan Arbaleesian kiinni) ravaa A luokseni korvat hörössä ja jää parin metrin päähän tuijottamaan. Huvikseni lähden kävelemään ja juoksemaan ympäri maneesia, Arbaleesia perässäni minne ikinä meninkään – mitä ikinä teinkään.
Tää on eräs tärkeimmistä syistä miksi hevosen omistaminen on niin mahtavaa. Välillä tekisi mieli kirota tuo otus alempaan helvettiin, välillä tekisi mieli itkeä kun ei vuotta voi harrastaa ilman epäonnea. Mutta sitten välillä on näitä hetkiä. Hetkiä jotka on puhdasta molemminpuoleista luottamusta. Hetkiä jolloin ymmärtää, kuinka paljon kaikesta huolimatta sitä toista rakastaakin.

6 kommenttia:

  1. Anonyymi28/12/14

    ..tai sitten se luuli että sulla oli taskut täynnä karkkia ja seuras sen takia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D En yhtään ihmettelis, sehän on nyt oppinut että kun avaa taskun vetoketjun ridan jälkeen niin se saa sokeripalan. Joten nykyään avaan sitä vetoketjua huijatakseni sitä ja parka on aina niin pettynyt kun sitä sokeripalaa ei tuukkaan :D

      Poista
  2. Olipa kiva teksti ❤ toivotaan teille parempaa onnea tulevaan!

    VastaaPoista
  3. Ai mitä rakkaus on?
    No ehdottomasti sun blogis! Tää on täydellinen! :) ja oot niin kaunis<3

    VastaaPoista